Monessa muussakin blogissa on käsitelty tätä iän ikuista jääkeliä. Ei naurata ei. Siinä vaiheessa kun meinaa jo omilla kotirappusilla lentää pyrstölleen, tekisi mieli vain kääntyä takaisin sisälle, lukita ovi visusti ja vetää peitto korviin. Joku voisi sitten vaikka soittaa, että hei kevät on tullut! Ja sitten voisin kömpiä mielissäni auringonpaisteeseen ja hiekkaiseen maisemaan.
Mutta kun ei ne asiat niin helposti ratkea. Oli kyse sitten mistä tahansa.
© Outi Uusitalo
Olen nyt kuitenkin positiivisesti ottanut tämänkin takaiskun ja todennut, että ainakin käytiin eilen maastossa kävelemässä kaverin kanssa. Pennin mielestä olisi ollut vain harvinaisen kiva mennä kovempaakin, mutta tällä kertaa jätettiin se vauhti kotiin. Alussa pieni ilmaloikka sai mut jo ajattelemaan, että mitähän tästäkin tulee, mutta kyllähän poni sitten vähän rauhoittui. Oltais kyllä voitu se lenkki kävellä pariikiin otteeseen, mutta läpimärkänä ei sekään jostain syystä huvittanut.
Samaten meillä oli oikein kamera mukana, mutta kuvasaldot jäivät kelin myötä onnettomiksi. Josko joku toinen kerta uudestaan! Penni kuitenkin vakuutti mut, että asiat eivät nyt oikeasti ole niin huonosti, sillä tuo virta mikä löytyi, yllätti minutkin iloisesti. Onneksi mukana oli kuitenkin reippaampi kaveri, joten päästiin me vähän ravaamaan toista välillä kiinni ja Penni otti yhden pienen laukkapätkänkin.
Ihan itsenäisesti tosin.
Tunnetteko muuten paljon hevosia, jotka osaavat ihan itse jarrutella, jotta pääsevät ravaamaan? Penni teki sitäkin yhdessä vaiheessa. Se oikein tuskallisesti käveli hitaasti ja kun kannustin sitten ottamaan kaverin kiinni, niin toinen oikein ponnahti raville! "Jee, me liikutaan!" Olisi varmaan sopinut ponin suuhun paremmin kuin hyvin. Ja ei, tuo lausahdus ei sen suusta kuitenkaan kovin usein kuulu.
Ja ihan uutena asiana, meidän lookki muuttui tuossa viime viikon loppupuolella radikaalisti. Villimustangista tuli nyt kunnon kisaponi! En olisi tämän päivän ikinä uskonut tulevan, että oikeasti oma-aloitteisesti (okei, oli mulla kannustusjoukkoja) suostuisin leikkaamaan Pennin tukan lyhyeksi. Nyt se on kuitenkin tehty ja olen suunnattoman tyytyväinen tähän! Uusi tyyli antoi myös mulle jotakin positiivista virtaa tähän hommaan, eikä asiat tuntuneet enää niin kamalilta. Tiedä sitten, mistä moinen johtuu...
Musta tuli melkein ruunan näköinen! T.Penni
Taidan silti kaivaa luistimet jalkaan ja yrittää luistella ainoan mäen ylös, joka mulla on matkalla tallille. Jos en ikinä perille pääse, liu´un ainakin takaisin kotiovelle jos ei muuta.
Sitä kevättä odotellessa. Ponin karvatkin puhuvat jo vähän siihen suuntaan.
