Takaperin kuperkeikalla -viikko

Viime kerralla kirjoitin pinkistä pilvistä ja tipahdin samaisena päivänä maanpinnalle hakiessani Pennin sisälle ratsastettavaksi. Eipä menty. Ponilla oli vasen etujalka melkein kolminkertaisen paksuinen. Jalkaa se ei kuitenkaan ihan älyttömästi ontunut, vähän kyllä, ja loppupeleissä siitä löytyi vain jumalattoman kova patti jalan sisäpuolelta. Polvesta alaspäin koko jalka oli täysin muodottoman näköinen ja minä muodoton ymmärtämään, että mitäs sitten tehtäisiin...

Onneksi ympärillä on auttavia ihmisiä ja pääsin lopputulokseen kylmäämisen ja kipulääkkeen kanssa.

Vedettiin kipulääkettä sellainen kuuriluontoinen neljä päivää. Jalkaa kylmäsin joka päivä vedellä jonkin aikaa, kunnes loppupeleissä mulla meni yleensä hermot, ettei Penniä jaksa kiinnostaa sen auttaminen tuossa tilanteessa. Onneksi jalan turvotus laski tosi nopeastikin päivä päivältä ja jäljellä on nyt tällä hetkellä enää se kova patti. Mystinen se kyllä vähän on, mutta ehkä sekin pikku hiljaa katoaa. Nyt kun todennäköisesti kirjoitan näin, niin saatan meinaan mennä ja todeta ettei sitä enää ole.

Niin kuin viimeksikin totesin, että kaikki menee niin hiton hyvin. Jos siis olisin totuuden tiennyt.

Pennin jalan lisäksi tulin itse kipeäksi ja olin miltein koko viikon pois töistä. Pakko mun oli silti käydä aina piristymässä ja paijaamassa ponia, vaikka kyllä mua ihan kiellettiikin. Sanoivat, että hoitavat kyllä sen mun ponin ilman muakin... Joojoottelin ja onneksi keskiviikkona olin jo paremmin elävien kirjoissa. Koska olin saikulla ja kuulin hierojan tulevan torstaina, sain extempore ajan vapaapäivälle vielä hierojankin!

Siis Pennin hieronnan. Enhän minä mitään hierontoja...

Penni oli selästään jumissa ja tottakai jalka oli vaikuttanut myös vasemman lavan jumiuteen, mutta onneksi ne lähti aika helposti auki. Muutenhan poni oli mukavalla tuulella. Tosin juossut aamulla tarhaan ja toisena iltana juossut sisälle. Tämä oli erittäinen harvinaista kuulla ja kertoi siis oikeasti vain siitä, että tuokin junttipulla osaa kerätä energiaa! Tähän iso Wau. Mietinkin siis, että saisinkohan seuraavalla ratsastuskerralla alleni raketin, pitkästä aikaa.

Perjantaina menen taas samaan, vanhaan, tuttuun tapaan hakemaan Penniä tarhasta ja arvatkaapa mitä siellä sitten odottaa. Takakengätön connemaratamma. Tähän muutama sensuroitu kirosana. Kenkää ei löytynyt, ei sitten mistään enkä todellakaan tiedä mihin kuun kiertoradalle Penni on sen onnistunut viskaamaan, mutta se katosi. Siinähän sitten soittelet perjantaina neljän aikaan kengittäjälle, joka toteaa ettei ole enää saatavilla. Jälleen auttavien ihmisten ansiosta sain minulle tutun kengittäjän kiinni, joka taasen antoi mulle toisen kengittäjän numeron.

Onneksi. Sillä sieltä saatiin apua jo lauantaille kello yhteentoista. Huokaus. Syvä ja levollinen huokaus.

Päätin tästä suuresta takakengättömyydestä huolimatta kiivetä selkään ja edes kävellä kenttää ympäri. Onneksi Penni omaa hyvän ja kovan kavion, eikä kenkä ollut mitenkään pahasti repeytynyt irti. Lauantaina se sitten kuitenkin kengitettiin kokonaan ympäri, vaikkei kengityksestä nyt niin kauaa ollutkaan. Vaihdettiin alle nyt kuitenkin ohuemmat, normikengät, kasimilliset.

Lauantaina kävin heti testaamassa uudet popot ja silloin ne todettiin hyväksi. Sunnuntaina puolestaan sain jälleen sydänkohtauksen kun hyppäsin selkään ja nelijalkainen tuntui pahemmalta kuin oudolta. Se oli kuin olis hypännyt kaks vuotta takaperin ja siihen tunteeseen kun Pennillä silloin ratsasti! Kamalaa. Mietin, onko se nyt seuraavaksi jossakin kuumeessa, onko kengitys aiheuttanut kuitenkin jotakin vai tekeekö se nyt vain kuolemaa niin kuin minäkin (jätettäköön tästä ratsastajan kuolemasta osa kertomatta kröhöm..).

Juoksutettuani ja pikkuisen pakotettuani kuitenkin totesin karvanalleni olevan vain juntturassa ja vähän kenties väsynytkin. Niin kuin olin minäkin. Olin niin valmis päättämään tuon viikon. Täysi epäonnen viikko.

Eilen me aloitettiin tämä uusi viikko kuitenkin hyvillä mielin, onnenhuovan kera. Tällä viikolla olisi tiedossa torstaina ratsastustuntia ja pitäisi sitä nyt oikeasti sitten ihan reenatakin. Ongelmanani tuntuu olevan loogisen viikkoliikunnan järjestäminen. Meinaan, ettei tule niin kuin liikaa ratsastettua.

Kun tuli tuossa viikon aikana kuitenkin intoa vähän kerättyä. Noin positiivisesti ajatellen.