Sivut

29. heinäkuuta 2016

Syvää sinisyyttä

Uusi ja erilainen ulkoasu! Oli jotenkin pakko saada enemmän omanlainen, noi silmäkuvat on vaan se mun juttu. Olen yläkuvaan tyytyväinen, mutta en tiedä muusta. Kokonaisuutena kai ihan jees, kenties sitä tulen muuttelemaan vielä, joten älkää häiriintykö. Tässä vielä edellinen ulkoasu.


Mitä mieltä olette?
Peukku vai ei peukku?

Jos muuten haluatte Facebookin uutisvirtaan päivitykset blogista ja myös vähän extraa niin käykää tykkäämässä Pennin Facebook sivusta

25. heinäkuuta 2016

Poroksi poltettuja paarmoja


Ollaan nyt panostettu suuresti tohon ratsastamiseen ja voisin jopa sanoa, että tämähän alkaa sujumaan! Vannon, että kun sanon nyt näin, ensi kerta on varmasti täynnä jekkuja. Penni vois kyllä kohta keksiä jo uuden tempun.. toi jumitus ja pukittelu on jo aika menneen kesän kärpäsiä!

Tuo meidän kosmeettinen vaivakin on jo parempi, yhdessä yössäkin oli tapahtunut suuri muutos!



Poni on alkanut liikkumaan paremmin omalla moottorilla ja se hakee mukavasti tuntumalle. Olenkin nyt ottanut tavoitteeksi antaa enemmän ohjaa ja näin ollen jättänyt Pennin työskentelemään ihan itse. Minä vain päätän tahdin ja menosuunnan. Olen huomannut jo suuren muutoksen siinä, että Penni ei paina kädelle niin pahasti. Samaten pohjeavut tuntuvat, että ovat menneet paremmin perille.





Mutta sitten kun ollaan saatu jotain kuntoon, niin kyllähän nyt seuraava ongelma täytyy takataskussa olla.... Nimittäin satula. Melkein tekisi mieli rukoilla, että ponin selkä ei olisi enää niin vaikea ja siihen löytyisi helposti uusi satula. Rukouksiini vaan ei varmaan vastata, epäilempä näin. Meille on nyt tulossa yksi estesatula testiin ja etsiskelen kovalla tahdilla sovitettavia. Meidän oma Barnsby on tällä hetkellä myynnissä.




Myynnissä on myöskin ne meidän megakalliit ja hienot PS of Swedenin suitset. Tarkoituksena olisi saada vaihdettua ne nyt cob kokoisiin tai tosiaan saada myytyä. Toivon nyt, että pysyttelemme kuitenkin tässä mustassa nahan värissä. En ole vielä oikein saanut silmääni tottumaan ruskeaankaan. Toisaalta tärkeintä on nyt löytää sitten se sopiva satula, pääasia on, ettei se ole väriltään pinkki.





Eipä meille sen koommin mitään erilaista sitten kuulukaan. Tänään me vaan nautittiin toistemme seurasta, istuskelin pihatossa Pennin turvan alla paistatellen päivää ja toinen nukkui. Tuli taas niin onnellinen tunne. Silittelin ja rapsuttelin karvakorvaa leuasta ja turvasta.

Toivommekin yhdessä, että ötökät paistuisivat hengiltä näillä kuumuuksilla.

20. heinäkuuta 2016

Kuuden pallukan heinäpack

Tämä on jo viideskymmenes viides postaus tässä blogissa ja samalla katselen äimistyneenä lukija osiota... 22 ihan mahtavaa lukijaa ja te kaikki muut, jotka meitä seuraatte... vau, kiitämme Pennin kanssa nöyrin kumarruksin! Emme ikinä uskoneet saavamme tälläistä yleisöä!


Mutta kuitenkin... Eiliseen ulkomaailman reissuun...

Onnistuimme vain kerran häpeämään silmät päästä. Tai minä. Ponia nyt ei kiinnostanut mitä muut siitä ajattelivat. Minua kiinnosti, mutta ei olisi kiinnostanut kyllä tippaakaan hikoilla niin paljoa. Ainakaan sen perhanan lastaamisen suhteen. Ja vieläpä kotia päin.


Jännityksenhän Penni varmaan aistikin jo ennen kuin tajusin itse sen huomaavan moisen. Kotona kuitenkaan jännitys ei tarttunut poniin siinä mielessä, ettei se halunnut lastautua. Johtuiko sitten siitä, että Ressu oli jo trailerissa vai ei.. en tiedä. Tukka meillä oli kuitenkin hienosti ranskalaisella letillä ja muuten pysyi! Taidetaan alkaa pitämään tota hulmuharjaa kiinni useamminkin... Oli mukavampi ratsastella kun ei tarvinnut sylkeä jouhia suusta.

Paikanpäällä Penni osasi kyllä käyttäytyä. Saatiin vähän maistella vihreääkin kun oltiin vähän liiankin hyvissä ajoin perillä. "Minkäs rotuinen tää on?" -kysymyskin tuli kerran kuultua ja ylpeänähän sitä vastasin, että ihan puhdas connemara. Saatiin me kuulla timanteista otsassakin... Täytyyhän nyt neidillä rouvalla timuja olla!



Itse tunti meni oikein mukavasti! Ensimmäinen ratsastustunti maneesissa oli jokseenkin yllättävän hyvä, vaikka totean jälleen, ettei musta ole varsinaisille ratsastustunneille... Kyllä mä mieluummin pakkaan ponin traikkuun ja suuntaan valmennukseen. Penni oli oikein mallikelpoinen, kunhan ei lasketa yhtä kunnon pukkia, muutamaa jumitusta, kahta yritystä ampaista laukasta alta ja pelottavaa peiliä. Käteen ei paljoa jäänyt, oikeastaan vain se, että Penniä pitäs taivutella enemmän.

Ihan ennen koko tunnin alkua saatiin kuitenkin kuulla, ainakin mulle niin helpottava lausahdus: "Pennihän on laihtunut! Se alkaa olemaan ihan sporttisen mallinen!" Minä kiitin ja Penni puhalsi syvään. Sen vastaus olisikin varmaan kuulunut jotenkin näin: "No mutta sittenhän mä olen ihan turhaan täällä." Puhalluksen jälkeen ratsastuksenopettaja kuitenkin totesi ponille, että kyllä sillä vielä "muutama" ylimäärä kilo on, että ei nyt ihan voi treenausta lopettaa.

Penni ei taida ymmärtää, että lihaskuntoa pitää pitää yllä. Ei sitä voi sitten vain jättää, kun heinäpack on kuuden pallukan muotoinen.



Tuntihan toki kului liiankin nopeasti, eikä esimerkiksi ilmeisesti keretty laukata vasempaan kierrokseen. Mentiin lähinnä oikealle, mutta toisaalta mulle ja ponillekin haastavampi suunta. Kyllä Penni haki alas ja liikkui omasta mielestäni välillä todella mukavasti, ohjeita me ei kamalasti saatu. Kunnon ravikin löytyi aina ajoittain ja se jos joku oli kyllä siisti tunne!

Kotiinlähtö olikin sitten asia ihan erikseen. Melkein voisin itkeä häpeääni, mutta toisaalta en viitsi. Ei me olla vielä niin paljoa matkusteltu, että asiat voisi mennä juuri niin kuin strömsöössä. Otettiin haasteeksi laittaa Penni eka traileriin. Asiasta en halunnut poiketa, joten mehän sitten pistettiin se sinne kovan taistelun jälkeen. Ei meitä ollutkaan kuin vissiin viisi ihmistä laittamassa. Kerran poni karkasi kokonaan kädestä ja toisen kerran roikuin narun päässä väkisin. Pari kertaa se meinasi hypätä ihmisen päälle kun tolla on niin paha tapa alkaa loikkimaan ja nousemaan pystyyn. Ketju leuan alta ja sain ponin edes vähän kuriin, eikä se enää livistänyt paikalta.



Siinä vaiheessa kun sun silmäripsistä tippuu hiki, eikä henki enää kulje, niin kyllä alkaa tulemaan perseilykäyrä täyteen. Olen silti tyytyväinen: ei annettu periksi, ei laitettu Ressua ekana traikkuun ja poni meni sinne. Erävoitto. Mulle. Pennille onkin siis tiedossa traikkutreeniä. Saatiin jo tallikaverilta apuakin tähän asiaan, joten toivon, että voitaisiin pian jo kokeilla uutta erävoittoa.

Koskakohan meillä on sitten ne poninherruus kisat? Saiskohan niistä jo sitten mitalin?


Tämän päivän peltolaukkailujen erävoitto jälleen minun.

19. heinäkuuta 2016

Kautta kavioiden, jännittää


MITÄ HEVOSENI PONINI SANOISI, JOS SE OSAISI PUHUA JA…





… maastossa tulisi peura vastaan?
jähmetys ja tuijotus "Perääntykäääää!" u-käännös


… saisi yhtäkkiä ravikärryt taaksensa?
"Tää kolisee mun takana, tää kolisee mun takana, ota se pois, heti, nyt!"


… eläinlääkärin auto kurvaisi tallipihaan?
kiertää kaukaa koko auton "En varmana koske tuohon."


… kiukkuisen näköinen ihminen lähestyisi?
"Jos kiukuttelet mulle, mä kiukuttelen sulle."


… maastoreissulla joutuisitte jonon hännille?
"Hei, pääsiskö täst ohi? Ai ei, hinkkaan sit sun takalistoa."


… kengittäjä sovittaisi uutta kenkää kavioon?
nuuh nuuh "Kivat aromit sulla."


… kissa loikkaisi yllättäen heinikosta kentälle?
"KAUTTA KAVIOIDENI!!" laukkaspurtti "Mikä se muuten edes oli?"


… esteradalla okserin alle olisi piilotettu vesimatto?
"Voiks tän syödä?"


… ruoka-aika lähestyisi, mutta iltatallin tekijä olisi myöhässä?
"Aina ihmisiä saa odottaa."


… satulavyötä kiristettäisiin kiireellä monta reikää kerrallaan?
korvat luimussa "Onkos sun reittä koskaan maistettu?"


… koulutunnilla väistöt kaikkiin ilmansuuntiin alkaisivat ärsyttää?
"Enkä muuten tee. Enkä mene. Ei käy tällänen."


… trailerin silta laskettaisiin alas, ja hevosesi pitäisi kavuta kyytiin?
"Ehehhehehe.... EI."


… olisitte maneesissa ratsastamassa, kun lunta alkaa tippua katolta?
"Nyt se taivas tulee niskaan! PAKOOON!"


… muut hevoset olisi haettu sisään ja hevosesi olisi jäänyt viimeiseksi?
"Heeeeiii, minä myös olen täällä! Vaikka eipä tässä rauhassa moitittavaakaan, mutta iltaruoka..."



Tämän päivän fiilikset:
Jännitys on käsillä kosketeltavissa. Eihän tähän nyt edes ole varsinaista syytä jos oikein tarkkoja ollaan, ei me sentään ollaan mihinkään kisoihin menossa, mutta silti. Kyllä se tälläisen harvemmin-tunnille-matkustaneen ihmisen pistää jännittämään. En oikein edes tiedä, jännittääkö tässä eniten se, että mennään sinne tunnille vai itse ponin lastaaminen... Ehkä se selviää sitten päivemmällä.

Palaamme siis Pennin kanssa pian siihen, miten tunti sitten mahtoikaan mennä...

15. heinäkuuta 2016

Sarvettomuus on erilaisuus

Kannustat pienellä pohjeavulla ponia eteenpäin. Esteeseen on noin kolme laukka-askelta, ennen sitä on tiukka kaarre vasemmalle. Teet puoli pidätteen, valmistaudut ja samassa jo liidätte kauniisti vihreän pystyesteen ylitse. Poni laskeutuu pehmeästi takaisin hiekkaan, tömähdät kevyesti takaisin satulaan ja jatkatte matkaa seuraavalle esteelle. Hymyilet.


Otetaanpa uudestaan... Siis ensiksi yrität epätoivoisesti paukutella poniin vauhtia, kerrot sille sata kertaa, että esteitä ei voi pomppia paikaltaan. Este lähestyy ja kauhuissasi ajattelet meneekö kolmeen askeleeseen kuitenkin vähintään kuusi askelta tällä tahdilla. Kannustat, annat merkin raipalla, estät esteen kiertämisen ja sitten se poni ponnistaa. Suljet silmät ja toivot parasta.

Laskeutuminen onnistuu mallikkaan pehmeästi. Ja siinä samassa kun kaikki neljä kaviota ovat koskettaneet kerran maata, kehut ratsun pilviin. Siinä Penni on hyvä, alastulossa. Muuten se toissa päiväinen hyppiminen oli taas enemmän vauhdin lisäämistä kuin mitään muuta. Mutta hei, me voidaan nyt vihdoin rinta röyheänä kertoa, että hypättiin isokokoisilla ristikoilla rata. Ja jopa ihan tasaisella laukkatahdilla! Tulipahan vain todettua, että Pennin haaste on selkeästi sarjaesteet, niillä se eniten aina yrittää kiertää.



Onnistuttiin myös hyppäämään sellainen este, joka oli pystytetty lyhyen sivun suuntaisesti. Se oli oikeastaan kaikkein helpoin este, vaikka siinäkin joutui kyllä työtä tekemään, että Penni hyppäsi. Lävistäjäesteet onkin sitten jotain ihan... muille sanomatonta. Olen silti tosi tyytyväinen poniin, koska meillä on ollut tässä kuitenkin jonkin näköinen tauko hyppimisestä. Eikä me tiputettu kuin vissiin ehkä kolme puomia... Jos oikein muistan. Penni on kyllä hirveän huono tiputtamaan niitä puomeja, vaikka se hyppäisi paikaltaan niin monesti puomit pysyvät kannattimillaan!

Koputan edellisen lauseen takia puupuomia.





Mennäänpä toissa päiväisestä eiliseen erilaisuuteen. Otettiin ja lähdettiin kentälle ohjasajamaan Penni ja Neakin tuntui oikein innostuvan kun pääsi vähän kokeilemaan! (Kuvissa siis omat vesileimat niissä kuvissa missä Nea on ohjaksissa) Penni oli oikein esimerkillinen ja tuntui mukavalle suusta, vaikka meillä oli taas eri kuolain käytössä. Todistetusti poni osaa kulkea peräänannossa ja sitä voi siltä oikeasti pyytää. Kun vielä sitten osaisi.







Ootteko ikinä kokeilleet ohjasajamista? Mä luulin aluksi, että se on ihan tyhmää puuhaa, mutta ensimmäisen testauksen jälkeen totesin, että se on oikeasti tosi opettavaista! Ratsastetaan maastakäsin, näin asiaa voisi kuvata parhaiten. Hirveän haasteellista, mutta kun sen tajuaa, niin ahh sitä tunnetta kun ponikin ymmärtää. Olen oikeastaan eniten oppinut ohjasajossa sen, että tuntuma on oltava siellä suussa, varsinkin Penni on sellainen yksilö, joka tarvii koko ajan tukea suuhun. Samalla pääsee itse vähän opettelemaan katsomaan sitä ponin liikettä.

Minä kun omaan puskaratsastajan näkökulman asioihin. En minä tiedä, milloin poni on rehellisesti peräänannossa!





Tänään me käytiinkin sitten vesisademaastoilemassa. Alku oli jännityksen täytteistä ja meinattiin jäädä vanhaan tapaan keskelle autotietä jumiin. Tai jäätiinkin, mutta onneksi Penni aika äkkiä poistui toiselle puolelle tietä. Kaiketi pitää taas palata siihen varmempaan tapaan; taluttamiseen. Mettäreissulla nähtiin myös pelottava auto ja haisteltiin vissiinkin hirven jälkiä. Kaksi marjan poimijaa saivat jumalattoman säikähdyksen kun tallustettiin ohi, luulivat kuulemma hirveksi. Ja Penni puolestaa pelkäsi marjastajia.

Karauteltiin silti suurimmaksi osaksi koko matka laukkaa, oli taas mukavaa päästellä vähän menemään ja Pennikin tuntui tykkäävän. Loppupeleissä poni vaan innostui vähän liikaakin, eikä meinannut enää hidastaa. Poni meinasi siis oikeasti lähteä lapasesta. Päästiin kuitenkin ehjänä kotiin, eikä jumittauduttu enää keskelle autotietä.


Sarviakaan ei kasvanut.
Ei minulle, eikä onneksi pelätylle hirvellenikään.

13. heinäkuuta 2016

Ulkomaille, totesi ruohonleikkaaja vesisateessa

Kun viime postauksessa pääsin jo asian tuomaan pienesti ilmi, niin nyt asia on sitten varmistunut; me ollaan nyt varattu tunti Ressun ja Nean seurana ulkomaille! Huh, tää jännitys alkoi jo eilen kun varattiin koko tunti yhdessä ja todettiin, että onhan se ihan kiva tulla näyttämään meidän lihapullat hienoille ratsastuskouluponeille. Toivotaan vaan, ettei toinen vedä pelkkää pukkilaukkaa ja toinen jäkitä kentän keskelle...

Oikealla pihattokaveri Tomaatti

Innostus on siis taas korkealla ratsastaa ja saada poni toimimaan. Sen takalisto vähän reistailee lihaksiston suhteen, mutta asiaan ei oikeastaan auta kuin kunnon jumppaaminen. Toissa päivänä me sitten raahattiikin pyöröön kunnon määrä kavaletteja ja pistettiin Penni totaaliseen työhön. Yllätyin, miten innostunut neiti oli puuhasta ja ensimmäistä kertaa voi sanoa sen oikeasti jopa vähän rallittaneen. Arvatkaa vaan, tuliko into oikeasti hyppiä myös selästä käsin...

Kyllä, ja sitä me tänään mennään tekemään. Tavoitteena on lähinnä saada poni nyt vain oikeasti menemään eteenpäin, koska esteiden hyppiminen paikaltaan laukatessa on tosi haastavaa. Toivon, että saan julkaistavaa materiaalia tältä päivältä, joten en kerro vielä sen enempää. Jännitys on hyvästä, teillekin!


Eilen me käytiin leikkimässä ruohonleikkureita Nean pihassa ja oli kyllä tosi mukavaa käydä pitkästä aikaa maasta käsin maastossa. Pennikin tykkäsi, vaikkakin kotia kohti olisi voinut mennä ihminen narunpäässä liehuen. Pitkästä aikaa ponitkin pääsi kunnolla maistelemaan vihreää, niiden mahoille kun tuo laiduntaminen ei oikein sovi. On kuitenkin mahtava huomata, etteivät ne enää vihaa toisiaan hirveästi. Ei esimerkiksi enää haitannut, että vähän pussattiin tai että toinen tuli metrin säteelle puputtamaan vihreää. Harmi vain, että Ressu lähtee pihatosta syksyn tullen pois, sinne menee taas yksi kaveri... Epäilen Pennin kohta kiintyvän yhtään kehenkään poniin kun kaikki aina kaikkoaa ympäriltä.


Kuvat, jotka postauksessa esiintyvät ovat sunnuntailta, jolloin koko päivä oikeastaan kului tallilla. Tulipahan pestyä varusteet, vietyä turhaa roinaa säilytyslootaan ja pelättyä ukkosta. Ratsastettiin me myös vähän, minä tosin vain löysissä housuissa... Kamalaa. Poni oli kyllä oikein mallikas, saatiin se jopa liikkumaan (ei kerrota, että Nea vähän pelotteli meitä juoksutusraipalla kentän keskellä..). Samaa siis odotan tältä päivältä.

Ja oikeastaan niiltä kaikilta muiltakin päiviltä.