Linkattujen blogien kunniamaininnat

Kommentti vyöry oli jokseenkin aika pieni omaan linkkaa blogisi-postaukseeni, joka ei kyllä toisaalta itseäni haitannut. Yhteensä linkattuja blogeja tuli 17 ja kyllä näissä nyt oli ihan tarpeeksi selattavaa. Moni blogi oli jo omalla lukulistallani ja jotenkin olen vähän huono alkaa arvostelemaan muiden tuotoksia. Jokainen blogi on ainakin toivonmukaan kirjoittajansa näköinen ja jokainen tykkää erilaisesta tyylistä. Ajattelinkin, että enpäs teekkää teille arvosteluja vaan annan kunniamainintoja erinnäisistä asioista.

Toivottavasti ette pety. Jokseenkin näen tämän kivempana vaihtoehtona iänikuisille arvosteluille.

Paras ensivilkaisu

Otin kaikki blogit auki välilehdille ja selasin vain klikkailemalla blogit läpi ensin. Valitsin parhaan ulkoasun siis sen perusteella, mitä mieltä olin kun ensimmäisenä blogiin tupsahdin. Parhaaksi tällä kertaa ylsi

Melkein mestari

Tykkään tästä yksinkertaisuudesta ja minun silmääni värimaailma on tosi kiva. Bannerin fontit ovat paremmat kuin hyvät ja sopivat kokonaisuuteen. Itse tykkäisin vielä enemmän jos itse blogiteksti ei olisi gadgettien keskellä, mutta kyllähän tuolla määrällä noita erilaisia gadgetteja on toisaalta hyväkin jakaa ne kummallekin puolelle.

Parhaiten selattu sisältö

Parhaan sisällön tittelin saa se blogi, jonka tekstit ja kuvat ovat jotenkin vain kivoja ja tykkään hirveästi lukea blogia. Valitsemani blogi on

Hymyillen huomiseen

Tämän blogin tekstit jaksan useimmiten lukea kokonaan ja tykkään niin hurjasti blogin kuvista! On aina mukavaa selailla kuvia ja välillä niitä selaa ihan siinäkin mielessä, että saisi vähän inspiraatiota omiin kuviin. Kirjoitustyyli on selkeää ja asiallista, eikä liian pakkopullamaista ratsastuksesta kirjottamista. Kehittämisen aihetta kuitenkin, että missäs se lukijapalkki ja ne muut oleelliset vanhat tekstit yms. gadgetit? Niitä kaipaisin. Tietokoneeni sekoili eikä vain näyttänyt niitä...

Parhaiten erottuva blogi

Tämä blogi erottui hyvällä tavalla joukosta ja jäin samantien lukijaksi kun linkin näin listassa. Mielenkiintoista tekstiä, samantyylistä ajatusmaailmaa ja ulkoasullaan erottuva blogi kantaa nimeä

Doma Natural - Yhdessä Oppien

Tosiaan, ihastuin tähän blogiin samantien ja liityin lukijaksi. Jotenkin tässä kiteytyy hienosti se ystävyys ja luottamus mitä minäkin haluan tavoitella. Koska liityin vasta lukijaksi, en pahemmin ole selannut blogia. Ensikatsaukselta kuitenkin tekstikin on tosi kivaa luettavaa ja sitä jaksaa lukea! Ulkoasu on erilainen ja se omalla tavalla on tosi kiva minunkin silmääni! Myös iänikuiset suomikuvat eivät seuraa täällä, vaan kirjoittaja on Espanjasta mikä saa kiinnostuksen heräämään myös.

Paras kuvamäärä

Ihan kirkkaasti parhaimmalla määrällä kuvia blogissa vie kyllä

Stina från Vindäng

Tykästyin tässä blogissa tuohon jumalattomaan kuvasaldoon ja kuvatkin ovat vielä kivoja! Uusi tuttavuus, joten paljon sanottavaa ei jälleen kerran ole. Tykkään vain, että jaksetaan jakaa noita hienoja kuvia meille muille!

Blogissa esiintyvä hevonen, jota voisin haluta kuvata

Voiko tälläisen kohdan edes laittaa? Laitan silti. Jotenkin silmääni miellyttää tämän blogin hevonen ja sitä olisi tosi kiva päästä kuvaamaan. Nelijalkainen kaviokas esiintyy blogissa

Waldgeistory

Waltsu miellyttää mun hevosvärisilmää ja siksi se olisikin tosi kiva joskus saada linssin eteen. Sen värissä on myös omat haasteensa kuvata, mutta sehän sopii aina mulle! Jotenkin olen muutenkin nyt ihastunut uudestaan ruunikkoon väriin ja harmittaa, että oma poni on tollanen munan värinen. Okei okei, en valita. Waltsu on silti niin hieno!

---

Tässä ne viisi kunniamainintaa saanut. Tai nämä olkoon Pennin pyörittäjän ihan omat kunniamaininnat. Toivottavasti tälläinen katsaus miellyttää. Kuten todettu jo aikaisemmin, olen huono järjestämään massapostauksia, joihin vielä liittyy teidän muiden blogit. Ja koska omaan ihan jumalattoman huonon oman tunnon muuten, niin listaan vielä ilman sen suurempia esittelyjä muutaman hyvän blogin, joita seuraan mielenkiinnolla. Ne kannattaa klikata myös auki!

Koikkaloikkasia

Pörheää menoa

Better Than Pearls

Poniruuna Ressu

Ruskein silmin

Trust is about us

---

Ensi kerralla taas normaaleissa postausmeiningeissä ja seuraava erikoisempi postaus 50 lukijan jälkeen! Tai kun mielenkiinto ei riitä kertomaan pienen ruunivoikon ponin kuulumisia. Vaikka sellaista tilannetta ei kyllä saa tulla. Se ois piakoin koulutreenin paikka meillä, joten kypärä päähän ja menoks.

Sanoi ratsastaja. Ei poni.

Peppu satulasta ja jalat maasta

Pitäisiköhän välillä ottaa ihan oikea katsaus arkeen? Ehkäpä, enpä vain satu yhtikäs muistamaan mistä olen viimeksi kertonut. Viimeisin postaus, missä on näkynyt Pennilläkin ratsastaja ovat jo vaikka kuinka monen viikon takaa. Eipä ole ollut kuvaajaakaan oikeastaan, mutta nytpä oli! Ja oli vielä hyppypäivä, joten pääsette taas nauttimaan ratsastajan mahtavista ilmeistä.

Hämääkö silmäni vai näyttääkö se issikalta?

Voisin aloittaa taas tämän kehumalla ponin taivaisiin, mutta enpä aloittakaan, sillä ei se ratsastuskaan alkanut pilvilinnoista. Ongelma-alueena jälleen rumpujen pärinää eteenpäin liikkuminen. Jostain syystä Penni kuitenkin heräsi kun vähän herättelin sitä kunnon laukkapätkillä aluksi. Se oli mukavasti ohjalla, ei painanut liikaa mikä tuntuu olevan sille välillä ongelma myös. Kevyt istunta teki ihmeitä, pitäsköhän kaksjalkasen harrastaa kenties sitä enemmänkin?

Huomasi kyllä ihan ensimmäisen hypyn jälkeen, että on tuota taukoa kertynyt hyppelyistä. Taidettiin testata ensin, että onko este yhtä leveä kuin Amazon ja seuraavaksi, että mahtaakohan se olla yhtä korkea kuin Kiinan muuri... Ensimmäisestä on kyllä mahtava kuvasarjakin. Voitte siis vain arvailla mitä ratsastaja oikein huutaa. Kymmenen pistettä sille, joka sen arvaa.

Kenguruko?

Kun ponikin vähän vertyi, alkoi se kuuntelemaan paremmin apuja. Okei, huijasin, kun ratsastaja tajusi ettei sen tarvitsisi niin paljon häiritä ponia, se alkoi toimimaan. Katosi ne megaloikatkin, joissa kuljettaja pysyi melkein kyydissä. Tekniikka alkoi taas löytymään ja ylitettiin monta kertaa okseri ja megasuperhyper korkea pysty oikein mallikkaasti ja kevyen oloisesti. Pennikin tuntui jo siinä vaiheessa todella mukavalle ja kykeni ihan oikeasti itse keskittymään siihen ratsastamiseen.

Ja sitten ponilta loppui veto.

Ratsastaja ei enää jaksanut veivata lisävauhtia, joten todettiin, että lopetetaan siihen onnistuneeseen 65cm esteeseen. Oli muuten varmasti korkeampi. Estetauon jälkeen se tuntui jumalattomalta suoritukselta. Olen Penniin kuitenkin huiman tyytyväinen. Se kettuili yllättävän vähän ja sekin kettuilu mitä se harrasti, oli aika pientä siihen verrattuna mitä olisi voinut tulla. Ottakaa nyt huomioon, että mulla oli vain yleisraippa eikä kannuksia. Eipä olla vielä ikinä hypätty tolla varustuksella noinkin näppärästi.

Penni oli myös oikein tyytyväinen hyppyjen jälkeen. Väsynyt, mutta tyytyväinen. Tamma pääsi vielä seisoskelemaan kaverin makuuhuoneeseen vähäksi aikaa. Siellä se tyytyväisenä koisasi kun talli rauhoittui. Ihana. Eipä paljon jaksa ressata.

Tiistaina onkin tiedossa popojen vaihtoa (ja viimeinen päivä linkata bloginsa, vinkvink). Viidestoista päivä on tulossa jälleen ne yhdet koulukisat, joihin en vielä ole ilmoittautunut. Epäröin vähän.. Muuten onkin tiedossa perus arkea.

Toivonmukaan vähän sellaista treenamisarjen tapaista.

Massapostaus: Linkkaa blogisi!

Tälle aiheelle on ollut jumalattomasti kysyntää, joten päätin sitten, että olkoon... Tehdään teille linkkaa blogisi -postaus! Olen huono näissä massapostauksissa, mutta yritetään ja katsotaan mitä tästä tulee. Listasin pienen "kriteerit" listan, jotta osallistuminen ei olisi niin helppoa.

• Onhan blogisi hevosblogi? Olen huono lukemaan mitään muunlaisia blogeja, joten suosiolla ne voi melkeimpä jättää pois. Eläinaiheiset ja valokuvapainoitteiset vielä menevät.
• Onhan blogissasi suht paljon kuvia? En jaksa lukea pelkkiä valmennuspainoitteisia tekstejä, joihin ei ole upotettu yhtäkään kuvaa. Arvostan kuvien laatua ja kuvien paljoutta.
• Jaksathan päivittää blogiasi? Jos edellinen postaus on tämän vuoden helmikuulta, en liity lukijaksi.
• Kirjoitathan pienen esittelyn linkkisi kaveriksi? Tietäisi edes vähän mihin on joutumassa...
• Osaathan käyttää alla olevaa koodia, jotta blogit olisivat siististi kommenteissa?
  
  <a href="http://www.bloginosoite">blogin nimi</a> 

Lukijamäärällä tai teidän kirjoittajien iällä ei ole väliä!

Osallistumisaikaa annan teille ensi viikon tiistaihin asti eli viimeinen linkkauspäivä on 27.9.2016 ja sen jälkeen tulleet linkit poistan armotta. Yritän myös valita blogeistanne TOP 5 -listan, joista teen oman postauksen. Edellytän kuitenkin, että olet minun blogini lukija, jotta pääset tuolle listalle.

Kopioi koodipätkä, aseta blogisi osoite ja nimi, kirjoita esittely ja paina julkaise!

Eikun linkkailemaan!

Häviäjät voittaa eniten

Se tunne, kun sun tekis mieli kesken kisaradan heittää ohjat kaulalle, kiittää tuomaria ja löntystää pois valkoisten aitojen sisäpuolelta.

Kaikki muuhan meillä meni nappiin. Penni oli esimerkillinen trailerissa seisoja, se lastautui loistavasti ja oli mallikelpoinen lämmittelyssä. Ja sitten se pelkää tuomarin pöytää. Päättää, että hänhän ei tuonne mene ja jumahtaa kesken käyntiosuuden. Hymyile siinä sitte. Miltein pidättelin naurua.

Tai sitten en.

Olen pettynyt, mutta kieltämättä pakko myöntää, että tuossa tilanteessa en enää itse parempaan pystynyt. Ei siinä auttanut kuin tyynesti saada nelijalkainen takaisin liikkeelle ja toivoa parasta. Päässä soiden hoosiannan tapainen virsi kirosanoja. Ja sitten kun poni meni ne pienet pätkät, se meni hyvin. Vaihdettaisko tuomaripääty? Tai se pöytä?

Se jumalaton harmistusaalto, joka koko radan jälkeen iski oli ehkä liikaa tälläiselle suorittajalle, joka on viimepäivät muutenkin pistänyt menemään yli voimavarojensa. Eikä loppua vielä ihan näy. Olin valmis taluttamaan ponin kotia, toteamaan, että ei tästä nyt vain oikeasti tule yhtään mitään ja viskata ne kuuluisat hanskat tiskiin. Harmi, etten harrasta käsipyykkiä.

Kämänen kuvituskuva... Meistä ei ole muuta kuin tosi hieno ratavideo todisteena.

Kiitos sen nimeltä mainitsemattoman ihmisen, joka viitsi kuitenkin tulla toteamaan, että ei se huono ollut. Kiitos sille, että sai mut vaan tajuamaan ne positiiviset asiat siitä tilanteesta. Ja sitten Pennikin nautti taas korvahieronnasta yksin seisten trailerissa. Itse rauhallisuus. Viilipytty, joka todistetusti on kyennyt sulkemaan silmänsäkin moisessa häslingissä.

Se hetki sai mut vaan taas tajuamaan, mitä me nyt oikeasti ollaankaan sitte saatu Pennin kanssa aikaan. Yksi kisasuoritus ei oikeasti kerro mitään siitä lähtötilanteesta. Se prosenttiluku, mitä sen kanssa on edetty, ylittäisi jo kahden sadan. Ja ylitti se tänäänkin hyväksytyn rajan. Olen loppupeleissa siis kuitenkin jumalattoman tyytyväinen. En olisi voinut odottaa ponin muulta käytökseltä yhtikäs enempää.

Samaisesta pettymyksestä löysin samalla motivaatiota. Motivaatiota hioa siitä hiilenpalasta timantti.

Ja sitä paitsi, jos tuloslista käännettäisiin ylösalaisin, oltais voittajia.

Arvelisin sinun lukevan blogiani koska...

Tiesittekö, etten ikinä kirjoita teille postauksia valmiiksi?

Arvasitteko, etten ikinä kehittele teille mitään aiheita valmiiksi tänne blogiin?

Minun luonnoslistani on aina täysin typötyhjä. Sinne ei ikinä jää roikkumaan mitään tekstin alkuja tai edes otsikoiden väännöksiä. Monien blogeista saa aina lukea jotakin sellaista, mikä on kirjoitettu aikapäiviä sitten, eipähän ole saatu koskaan päätökseen vain sitä tekstiä. Voin käsi sydämellä kertoakin teille, että täältä blogista ette löydä ikinä luonnosperäisiä kirjoituksia.

Kaikki tekstini kirjoitan suoraan tähän valkoiselle läntille ja kun ne ovat valmiit, julkaisen ne.

Reaaliaikaista, voisikohan niin ilmaista. En ikinä edes jaksa vaivata päätäni sillä, että mistä mahtaisin kirjoittaa. Kirjoitan siitä mistä haluan, jos en kirjoita, länttään varmaan sitten vain kuvia. Tai suljen koko bloggerin todeten, että ei tänään. En ole siis mikään nykyaikainen "bloggaaja", ei, en missään nimessä kutsuisi itseäni edes bloggaajaksi. Kunhan kirjoitan.

Ihan omaa hupianihan tämä on.

Olen aina ollut kova kirjoittamaan ja tykkään jumalattomasti leikitellä sanoilla. Nuorempana kirjoittelin paljon runoja, joten ehkä juuret juontavat jo sieltä. Pidän myös humoristisesta kirjoitustyylistä. En vain ikinä oikein jaksa lueskella sellaista pakkopullan omaista lässytystä valmennuksista ja muusta hölynpölystä. Ei minua ikävä kyllä järin paljon kiinnosta, onnistuiko kymmenen metrin voltti sentilleen vai ei. Siksipä minun blogissani ei pahemmin piiperretä siinä, miten pääty-ympyrä sujui, sujuiko edes.

Tunnustan myös sen, että olen totaalisen huono lukemaan muiden ihmisten blogeja, seuraan niitä, mutta lähinnä tölläilen teidän kaikkien kuvia. Kuvarakas kun olen. Siinäpä syy, miksi mainitsen blogini olevan kuvapainoitteinen. Lukulistallani on lähinnä kuvapainoitteista luettavaa, enkä lähde edes sen enempää niitä ikinä teille luettelemaan. Kyllähän nyt jokainen arvostaa hyvälaatuisia kuvia ja välillä sekin on vain kiva, että niitä kuvia on paljon. Liikaa, sikana.

Sisällytän postauksiini jumalattomasti erilaisia asioita. En pidä siitä, että jaoittelisin teille aina erikseen luontokuvat, hevoskuvat ja vielä tuntiaiheiset tekstitkin. Varsinkin kun jälkimmäisiä ei edes täällä pahemmin näy. Ja niin kuin huomaatte tälläkin sekunnilla varmasti, olen sisällyttänyt tähän postaukseen jo mielipidettäni bloggaamisesta, historiastani kirjoittajana ja yleisellä skaalalla bloggaamisestani ja blogistani. Eikö ole mieltä virkistävää?

Miksi siis jakaisin tämänkin teille moneen osaan kun voin sisällyttää sen kaiken tähän?

Jokseenkin nykyinen blogimaailma on aika tylsä ja simppeli omasta mielestäni juurikin siinä mielessä, että ei ole erottuvia blogeja. Kaikissa pyörii samat aiheet, samantyyppiset kuvat ja niitäkin yhdenlaisia kuvia on miljoona, koska se nyt sattui olemaan tällä kertaa onnistunein kuva. Samaten tuo ihanainen foto löytyy sitten Facebookista, Instasta ja mitä lie kaikkia Snäpsättejä sitä nyt onkaan. Olen vanhanaikainen ja meillä on Pennin kanssa facebook-sivut (<- hehe huomasithan linkin).Sentään edes sellaiset. Jokseenkaan en vain ymmärrä sataa miljoonaa somekanavaa, joista yleensä miltein kukaan ei sitten edes varsinaisesti tätä blogia seuraa. Jos siis blogi ei kiinnosta...

Ei varmaan kiinnosta yleisesti ottaen mikään meidän arjessa?

Muihin blogeihin takertuen vielä, monesti myös näkee tuota iänikuista bannerikuvien kopiointia. Enkä nyt tarkoita sitä, että mennään ja kopioidaan toisen kuva, vaan halutaan vain samantyyppinen kuin tuolla toisella hyvällä bloggaajalla. Minulla on minun ihan itse väsäämäni silmäbanneri. Pennin silmät ovat niin ihanat, että joudutte varmasti tölläämään aina niitä yläbannerissa. Haluan myös ulkoasuni pitää hyvinkin simppelinä ja jos ei oikeasti bannerin oikeasta alakulmasta löydä noita linkkejä, niin on sokea. Samaten jos ei tiennyt, että etusivulle pääsee aina klikkaamalla banneria, on myös vähän hömelö, eikä ole varmaankaan nettiä hirveän paljon käyttänyt. Jos kuitenkin omatunto nyt soimaa, opit juuri jotakin uutta.

Ja vielä minun blogissani!

Pidän tätä omaa tekstijaaritteluani aika turhana ja toisaalta, en edes odota suurempaa yleisöä seuraamaan meidän juttuja. Meillä on Pennin kanssa ihan omat juttumme ja minä vain jaan pintaraapaisun niistä teille, jotta voisitte edes joskus kokea, että ettette todellakaan ole niin huonoja ratsastamaan kuin Pennin pyörittäjä. Se pysyy kyllä kyydissä, mutta ei se mitään ihmeitä osaa.

Kunhan kuvaa sitä kullankeltaista poniaan. Ja sitten se vielä päivittää pelkkiä ponin turpakuvia blogiinsa, missä jaaritellaan kaikkea turhanpäiväistä. Jaarittelulla meinaan, että todellakin heitän kaiken ihan päin Pennin peppua, enkä jaksa kirjoittaa siitä, menikö kouluradan pysähdys nyt metrilleen oikeaan kohtaan. Rakastan tätä mitä teen ja pidän siitä, että kirjoitan teille vain ja ainoastaan asioista, mistä haluan ja pidän.

Tämänkin tekstin kirjoittaminen oli oikein mukavaa ja oivaltavaa. Teksti oli lähtöisin valkoiselta läntiltä ja siitä se ajatus vain yhtäkkiä lähti. Tällä ei ollut luonnosta, eikä aikaisempia otsikoita. Se vain tuli. Ja jos todellakin tosissasi luit tämän loppuun niin voisin kutsua sinua oikeasti lukijakseni. Kiitän tässä silti kaikkia 29 lukijaa, jotka ovat liittyneet tänne. Samaten niitä monia, jotka lukevat blogiani joko ihan huvikseen välillä tai ovat muuten näkymättömiä seuraajia. Haluan luvata teille jonkun massalaatuisen (eli siis kysymyspostauksen tai linkkaa blogisi -postauksen tai...) yllätyspostauksen kunhan tuo 30 tulee täyteen.

Mutta vielä lopuksi haluan vannoa, oikea lukijani, etten kirjoita liikaa tällaisia kuvattomia postauksia.

Koska uskoisin, että luet blogiani myös vähän kuvien takia, vai mitä?

Tasolla ruohonjuuri

Olen todennut sataan kertaan sen, ettei Pennillä ole asiaa ratsastaa jos ei ole itsellä sellainen fiilis, että sen kanssa jaksaa keskustella asioista. Eilen kuitenkin voisin sanoa, että oli jotenkin tosi rentouttavaa oikeasti tosi pitkän ajan jälkeen mennä kentälle, vähän pyöräyttää ympyröitä ja testata askellajit läpi. Ilman satulaa. Ja ilman suurempia vastalauseita.

Kaverini ratsasti Pennin toissapäivänä ja sai sen mukavasti kuulolle. Meno näytti mukavalta, mutta itselle ei nyt vain oikein herää se fiilis, että "hei, ratsastatetaan!" vaan haluaisin vain hömpötellä menemään. Toisaalta koko selkään nousu tuottaa jo ajatustasoltaan tuskaa. Huvittavinta tässä on, että ollaan sunnuntaina menossa näyttäytymään maailmalla ja olisihan se kiva, että nappulat olisivat edes suunnilleen kohdillaan. Sitä intoa siis odotellessa. Jos se viimeistään edes lauantaina tulisi esille.

Jokseenkin myös into blogia kohtaan nousee, mutta mulla ei ole teille oikeastaan mitään kirjoitettavaa, enkä ole edes vaivautunut kuvailemaan mitään. Muutaman kuvan sillon tällön räpsäissyt ja nekin suurimmaksi osaksi muista hevosista. Syksyä kohti mennään, ehkäpä jonain päivänä otan kameran kauniiseen kätöseeni ja pompin tuonne pihalle. Tai jos saisin jonkun taas kuvaamaan meidän ratsastusta.

Haluaisin siis postausideoita. Tahtoisin myös kovasti ratsastusmotivaatiota ja intoa kuvata edes punaisia vaahteran lehtiä.
Jos jollain on tälläistä, voin laittaa osoitteen sähköpostilla, jonne halua, tahtoa ja intoa voi lähettää.

Penni puolestaan piristää jokaista mun päivää ja saa aina elämään edes sen hetken siinä. Juuri siinä hetkessä. Se jaksaa tulla portille vastaan, vaikka tiedänkin sen näkevän minut vain isona porkkanana. On ilo nähdä sen liikkuvan mukavasti jonkun muun alla ja on aina yhtä hienoa saada se itsellä menemään nätisti. Tajuta, että ei olekaan niin ruohonjuuritason ratsastaja, kuin luulee. Ehkäpä siis se intokin ponnahtaa niistä ruohonjuurista pian ylöspäin.

Harmi vain, että on syksy ja ruohokin kellastuu.

Kellertävän kultaista