Kaviollinen rautakanki

Jumpattiin eilen vähän kavalettiharjoituksilla kun poni on kuin mikäkin rautakanki. Silti Penni on yrittänyt täysillä olla ratsastettaessa mukana ja syy tähän on toki varmasti se, ettei meitä ole kukaan töllännyt. Jostain syystä laukka on kuitenkin kamalan nelitahtista.. Liittyy ehkäpä jäykkyyteen?

Ollaan yritetty ahkeroida ratsastuksen suhteen nyt ja tänäänkin olisi tarkoitus jumppailla enemmän. Saa nähdä miten yhteistyö pelittää! Me nyt ei kuitenkaan enää jumitella niin paljoa, vaan sain lauantaina jumalattoman pukin kesken laukkapätkän. Se jos joku oli kummallinen yhdistelmä tältä yksilöltä! Olisipa vaan joku ollut näkemässä, oli varmasti hieno perälento.

Koska mua ei enää kiinnostais, jään tähän.

Penni osaa koskea käskystä!

Tuossa yksi päivä istuskelin ponin kanssa tallin käytävällä (ei, poni ei sentään istunut), mietin itsekseni kuinka onnellinen voikaan olla. Totesin Pennille ääneen, että kuinka hieno se on ja kuinka ihanaksi persoonaksi se on muuttunut siitä mitä oli. Jouduin itselleni taas muistuttamaan, että niin... Se on mun ihan ikioma ja mä olen siitä täysin vastuussa. Sen elämä on mun käsissä.

Ja mun elämä on kyllä vähän sen kavioissa.

Sata ylimääräistä ilokiloa

 Jep, tyylinäytteet!

Kuvakatsaus lentävän lihapullan arkeen. Viikkoon on mahtunut paljon kaikkea, mitä ei edes enää jaksa tänne päivitellä. Kuvasaldo on aika minimaalinen hyvään säähän verrattuna, mutta ei kaikkea vain jaksa ikuistaa. Koitan taas ryhdistäytyä. Tänään kuitenkin Penni pääsi Ressun seurana käymään laitsalla tunnin verran, hirveän vauhdikasta ei Pennin meno ollut, vaikka ravi askelia nähtiinkin yhden kerran.

Ihana kesäsää, pissaläikikäs poni ja eilen mitattu mahanympärys.

Sellaset sata kiloa kun tiputetaan näin viheraikaan niin ois aika mahti suoritus.

Kahdeksankymmentä ja ylijäämäsentit

Pallokala

Penni mupeltaa melkein päivittäin vihreitä heinänkorsia ja valitsee niistäkin suuhunsa vain voikukat ja niiden lehdet. Tänään oli ensimmäinen päivä, ettei tamma päässyt maistelemaan vihreätä, mutta eipä näyttänyt paljon haittaavan, rapsutukset kelpasivat oikein hyvin. Yritettiin harjoitella etukavion nostamista käskystä, mutta koska oltiin tallissa ihan yksin ja ulkoolta kuului outoja ääniä, ei hommasta oikein tullut mitään.

Mutta mitäpä tuosta, joku päivä se oppii nostamaan koipensa kattoon.

Palataan kaksi päivää taaksepäin, sunnuntaihin. Hypättiin Pennin kanssa jälleen kerran pientä rataa, jonka jälkeen uskaltauduin jopa ilmoittautumaan lauantaina järjestettäviin estekisoihin. Jos siis niitä pidetään osallistujien puutteen takia.. Toivotaan. Asiaan, halusin kokeilla vähän isompaa estettä kuin 70cm, mutta heti aluksi meinasin jo heittää hanskat tiskiin. Poni vikuroi minkä ehti ja leikki ilmeisesti hengellänsä kun ei millään suostunut liikkumaan. Muutaman verkkahypyn jälkeen se kuitenkin valpastui ja tajusi mistä oli kyse.

Kuudenkymmenenviiden sentin korkeus jäi allemme helposti, eikä ratsastajaakaa pelottanut ollenkaan. On jännä miten en pysty pelkäämään Pennin selässä oikeastaan mitään. Ensimmäinen poni, jolla ikinä olen hypännyt yli 80cm. Eikä edes tuntunut missään. Katseltuani videota kyseisestä hypystä, en edes aluksi oikeasti huomannut esteen olevan niin korkea... Hyppy näytti niin helpolta ja pieneltä!

Muuri se oli. Siltä se tuntui kun ensimmäisen kerran poni ponnisti okserin yli.

Jaksan edelleen hehkuttaa asiaa, enkä pysty olemaan miettimättä, että oikeasti hypättiin niin iso este, enkä edes jännittänyt. Luotan Penniin oikeasti ja tunnen heti jos se vähäkin epäröi. Tiedän, milloin kannattaa olla hyppäämättä ja mieluummin kiertää. Toivottavasti poni on yhtä mukava ulkomailla. Siellä kisakentällä... Siellä jännitysmestassa.

Siellä, missä tammani leikki oria.

Hyvää pitoa ja tyyristä suojaamista

Viime lauantaina me tosiaan päätettiin pomppia vähän ja rakennettiin pienimuotoinen rata kentälle. Penni oli alusta asti kuuliaisen oloinen, vaikkakin toki vähän yli innokas. Hehkutuksen aiheena tällä kertaa se, että me ei kertaakaan pysähdytty jumittelemaan mihinkään kulmaan! Olin yllättynyt ja taivaassa ratsastuksen jälkeen, että se päivä tuli näin nopeasti!

Koska perjantaina poni oli päästellyt itse menemään, pääsin itse testaamaan sen samanmoisen vauhdin lauantaina. Laukattiin ihan nättiä laukkaa, mutta yhtäkkiä poni vain ampaisi hirveään neliin. Ratsastajaa ei edes pelottanut tai ollut tunnetta, että tippuu, ennemminkin hämmennys, että miksi hitossa se tekee noin!? Kun vihdoin Penni suostui pysähtymään, näin polkupyörän, joka oli singahtanut yllättäen tallin takaa. Kieltämättä muutama ärräpää pääsi, koska ollaan vasta opittu menemään sinne kulmaan missä toinen nyt taas sitten lähti käpälämäkeen.

Ei se kuitenkaan vienyt koko tunnin fiilistä, siitähän se fiilis vasta nousikin kun päästiin vihdoin hyppäämään! Aluksi Penni taas pelkäsi toista lyhyttä sivua ja yritti muutaman kerran karata käsistä, mutta aika nopeasti se rauhoittui ja alkoi keskittyä itse asiaan. Meillä oli toisella pitkällä sivulla sarja, jonka väliin mahtui kaksi laukka-askelta. Sarjan toisella osalla meillä oli suurta ongelmaa, koska ponia ei huvittanut hypätä kuin ensimmäinen osa.

Viidennen epäonnistumisen jälkeen homma alkoi vihdoin sujua ja lopetettiin kun olin suorittanut radan onnistuneesti. Poni oli tyytyväinen ja hikinen, kuin myös ratsastaja.

Ja niin kuin edellisessä postauksessa kerroinkin, niin käytiin ostelemassa vähän hevostavaraa jälleen ja mukaan tarttuivat Kentuckyn estesuojat sekä muistaakseni Horse Comfortin nahka/kumiohjat. Ohjat ovat todella hyvät käsissä ja ne myös pysyvät kädessä! Lyhyempi nappiväli myös helpottaa hyvän ohjan mitan löytymistä. Kerrassaan mainiot ostokset, vaikka rahaa kului jälleen enemmän kuin piti! Satsaan silti mieluummin laatuun.

Eilisen ratsastuksen perusteella ponia taas ketutti jumalattomasti, koska se nousi pitkästä aikaa pystyyn ja pukitteli jumalattomia pukkeja. Hauskinta vain on, ettei se selässä tunnu niin pahalta. Mutta ehkä se on ihan positiivista.

En haluaisi maistella hiekkaa niin kuin nuo suojat lauantaina.

Hiki lentää ja tukka liehuu

Viime torstaina ratsastettiin koulukentällä ja vähän väännettiin ympyrällä taivutuksia. Penni oli tosi kiva ja pehmeä ratsastaa, eikä se jumittautunut kuin kerran sen omaan pieneen nurkkaukseen! Pohjeavut ei oikein mene kunnolla läpi, mutta pidän edelleen pääasiana, että poni ylipäätään liikkuu eteenpäin silloin kun käsketään. Pikku hiljaa olen alkanut vääntämään enemmän volttia, jotta sais jäykkyyttä pois, kuitenkaan rikkomatta intoa tehdä töitä.

Lämpimät ilmat myös vetävät viimeisetkin innon rippeet työskentelystä. Hiki virtaa ennen kuin edes selkään pääsee ja koska Penni ei todellakaan ole mikään automaatti, saan kolminkertaisen hikimäärän otsalle. Sitten sitä yrittää keskittyä istuntaansakin, koska se on jostain syystä päässyt taas vähän unohtumaan. Tunneille pitäisi päästä, mutta sen estää lähinnä nyt se aikuisten asia, raha.

Perjantaina me käytiin aamusta irtojuoksuttamassa ja kuvaamassa muutamat rakennekuvat, jotka ovat olleet kuvauslistalla jo kuukauden päivät. Pennilla oli Lentävä Lihapulla -päivä ja se päästeli oikein olan takaa menemään! Kyllähän se kovaa pääsee, tuli taas todistettua!

Tallikäynti oli nopeahko, koska suuntasimme suoraan päiväheiniltä kohti Lahden hevosliikkeitä. Löysin sieltä ne tarvittavat, mitä etsinkin ja ihan suhteellisen kivaan hintaan. Jollei lasketa, että uudet estesuojat olivat taas tyyrisostos, mutta meille kun ei Pennin kanssa kelpaa ihan mikä tahansa. Suojat tulivat muutenkin vain estekäyttöön, enkä niille edes järkevää hankintasyytä keksinyt. Vielä.

Viikon loppupäiviin kuului myös hyppäämistä, joista kuvat tulevat seuraavaan postaukseen. Hehkutus tästä ratsastuksesta tulkoon samaan tekstiin, koska siihen on aihetta! Uusista hankinnoista saatte myös kuvat seuraavaan postaukseen, koska pidän teidät jännityksessä.. ainakin melkein!

Jotkut muuten ovat saattaneet jo huomata Pennille tekemäni uuden, kattavamman esittelysivun! Jos et kuitenkaan ole huomannut, kurkkaa se tästä. Siellä myös rakennekuva, joka löytyy myös sukupostista klikkaamalla Pennin kuvaa!

Kultainen sänkipelto

Ihanan kesäiset ilmat saavuttivat meidän asuinpaikan ja iltaisin hieno auringonlasku sai kuvaamaan kaunista luontoa. Otetaan siis pieni tauko ponin turvasta ja nautitaan Suomen ihanasta luonnosta!

Vihermonsteri

Poni röhisee ja imuroi vihreää kasvillisuutta minkä ehtii. Shetlanninponimainen kiskon kaikille heinätupsuille -piirre on saavuttanut määränpäänsä ja taluttamisesta tullut köydenvetoa. Minun käteni ovat rakoilla ja ponin suupielet vihreät. Maha ei onneksi noilla maistelukerroilla kasva, mutta sehän ei saisikaan kasvaa.

Wanna-be-shetlanninponi katsoo alta kulmien ja kiskaisee narua enemmän itselleen. Sille ei kelpaa nenän edessä sojottava ruohontupsu vaan täytyy kääntää hanuri ihmisiä kohti; maisemat täytyvät miellyttää. Narun päässä, kivellä istuva räsynukke heilahtaa kauniisti perässä. Ei sillä niin merkitystä.

Vauhti on päätä huimaava ja ruohon kiskomistahti hipoo formulan huippunopeutta. Viidessä minuutissa kerkiää hyvin vetäistä hehtaarin alueen jos oikein pistää ranttaliksi. Toinen kaksijalkainen yrittää venytellä nelivetoisen takakoipia, jotka todettiin olevan mukavasti jumissa. On kuitenkin lähes turhaa mennä moottorin lähettyville jos tankkaus on vielä kesken.

Kun viimeiset sekunnit alkavat tikittää, kiristää poni vielä tahtia, eikä halua olla narun jatkeena. Ruokkija yrittää epätoivoisesti kiskoa muutamaa sataa kiloa painavampaa ruohohirviötä perässään, mutta ensimmäiset neljä yritystä ovat täysin turhia. Viidennellä kerralla otamme jo askeleen oikeaan suuntaan. Otus luimistaa, huitaisee hännällä ja huokaisee syvään, luovuttaa ja lähtee seuraamaan voimista ylpeänä olevaa omistajaa.

Harmi, ettei narunpitäjä tainnut tajuta, että syötti monsteriaan pihaton vieressä.
Siinä ihan portin tuntumassa...