Töksähtämätön tunti

Satulaseppä tosiaan kävi sovittamassa meille satulaa. Se epätoivoinen ilme oli melkein käsinkosketeltava. Nyt olisi silti kaksi vaihtoehtoa, mitä haluaisin tottakai kokeilla selästä käsin... Ongelma onkin, ettei toista satulaa saa ratsastussovitukseen. Tämä vieläpä se satula, mitä enemmän haluaisin.

Periaatteessahan satulat ovat täysin samat. Niissä on vain se ero, että toinen on Wintec ja toinen olisi Bates. Ja enemmän minua itseäni kiinnostaisi tuo nahkainen versio. Penni todennäköisesti tule kapenemaan ikinä niin paljoa, että se olisi alle XW leveyden, jolloin tämä satula voisi jopa pysyä meillä pidempään kuin vain muutaman kuukauden. Näin aluksi meille joudutaan satulaan tunkemaan se ihan levein kaari... Miten niin omistan norsun?

Ongelmana on nyt siis se, että en tätä Batesin satulaa saa nyt mistään sovitukseen. Toki muista satulaliikkeistä pitää varmasti nyt kysellä jos joku lähettäisi tai lähistöltä pystyisi noutaa sovitukseen. En minä nyt voi satulaa tosta noin vain ostaa! Sitä paitsi kun kyseessä ei ole muutaman satasen ostos vaan nyt puhutaan ihan hurjan suurista rahamääristä...

Mutta se siitä. Eiköhän tämäkin asia ratkea. Satulaseppä otti onneksi tuon epäsopivan, vanhan koulusatulamme välitykseen, joten pääsin ainakin kertaheitolla eroon epäsopivasta. Yleispenkki nyt menee meillä romaanin kanssa joten kuten ja se saa jäädäkin asumaan vielä meille. Se ei ollut kuitenkaan ihan täysi floppi.

Eilen mä sitten hyppäsin pitkästä aikaa sen yleissatulan kyytiin ja lähdettiin aamutuimaan ratsastustunnille! Oli jokseenkin erilainen fiilis keikkua siinä satulassa, mutta hommahan pelitti oikein mukavasti kuitenkin. Penni oli tajuttoman mukava ratsastaa ja tuntui tosi yritteliäältä. Enkä nyt toki haluaisi kehuskella mutta

Me ei pysähdytty kertaakaan. Ei jumahdettu kertaakaan!

Laukkaa ei otettu, ravityöskentely tuntui kyllä pitkästä aikaa tosi mukavalle ja musta välillä jopa tuntui, etten ole täysin alottelijan tasolla näin talven jäljiltä. Tajuttoman pitkästä aikaa mulla oli myös vihdoin kuvaaja mukana, joten postauksen kuvathan ovat juurikin tuolta tunnilta! Melkein yllätyin, että näytettiin noinkin kivoilta, mutta eihän se ikinä siltä tunnu.

Toki voitaisiin ehkä Pennin kanssa harrastaa enemmän väistöjä, avoja ja muita tosi kivoja jumppaliikkeitä ihan itsekseemmekin. Olen vähän riman ali limboaja, mutta kaiketi mä joku päivä tässä innostun tekemään noita ihan itseksenikin. On vain vaikeaa tajuta millon poni sitten menee oikein ja milloin pelkällä rusetilla. Penni kun on niin helppo laittaa rusetille... tai sitten ei.

Mutta taidanpa jatkaa tätä satula-asian miettimistä ja koittaa nyt jotenkin repiä jostakin tuon satulan testiin. En haluaisi kuitenkaan hirveän kauaa ratsastaa vähän epäsopivalla satulalla, sitä paitsi kun tottui koulupenkkiin, ei sitä ilman ikävä kyllä osaa enää elää.

Ja kyllä siinä vaan on ihan eri fiilis ratsastaa. Uskon, että moni muukin myöntää sen.

Hierontaa, farkkuja ja satuloita

Vähin raha mitä poniin menee, on sen ostohinta.

Siinä vaiheessa kun yhteen syssyyn aiot hoitaa ponin kuntoon, voit hyvillä mielin unohtaa itsesi. Niska limassa raadat kaiken sen rahan eteen, jota poni ei edes tajua kuluttavansa. Kukapa hevosihminen ei mieluummin osta uutta satulaa kuin itsellensä uusia farkkuja? Onhan ne farkut liian halvatkin.

Toiveet ovat korkealla löytää meille sopivampi satula. Huomenna meille on tulossa satulaseppä käymään. Jännityksellä odotan. Mulla on vain sellainen kutina, ettei tuolle tynnyrille löydy hyvää penkkiä... Pessimisti ei pety?

Sen lisäksi, että mahdollisesti uusi satula olis tulossa, olis tiedossa hammashuoltoa, kynsihuoltoa ja kraniohoitoa. Ponille. Olen silti myös iloinen, että vihdoin on mahdollisuus maksaa hyvällä omalla tunnolla ratsastustuntejakin. Ja ostaa Pennille uudet suitset.

Ne olikin ihan must have-juttu. Mut kun ne oli niin hienot! Vai mitä mieltä te olette uudesta varusteväristä? Saas nähdä löytyiskö uudesta satulastakin sitten ruskeaa edes jossain muodossa, heh... 

°°°

Penni on muuten sopeutunut talliyöelämään paremmin kuin hyvin! Se on jopa tässä ajassa saanut ylimääräistä jo pois ihan silmiinpistävästi ja huomaa kuinka paljon iloisempi ja uteliaampi se on. Penni on myös alkanut kävelemään reippaammassa tahdissa alkukäyntejä, innostunut juoksuttaessa totaalisesti, jatkanut samaa jumittelua, mutta myös pukitellut ihan vauhdissakin kun sai vähän päästää pidempää laukkaa.

Harmittaa vain kun ei tullut otettua sivuprofiili kuvaa kun poni muutettiin talliin... Olis ollu aika mageeta nähdä ero kuvassakin. Täytynee kuitenkin joku päivä saada nykyisestä hetkestä kuva ja verrata johonkin aikaisempaan, niissäkin on varmasti vissi ero! Ja teidänkin pitää nähdä se, vai mitä?

Ensi kerralla kerron varmasti ainakin satulasepän tulosta ja toivon, että olisin saanut edes jonkinlaista kuvamateriaalia nykyisestä menosta ja meiningistä.

Siihen mennessä olen kuitenkin jo varmasti tuhlannut osan tulevaa palkkaani, koska siis eihän se vielä tilille ole tupsahtanut. Käyttötarkoitukset vain tiedossa.

Ja ei, en lähde farkkutostoksille. En edes pidä vaateshoppailusta.

Projekti X(L)

Olen saanut kuulla alkuvuoden aikana taas hurjan paljon niitä lauseita, joissa poniani sanotaan lihavaksi. Olen myöntänyt asian mennen tullen, ymmärtäen ja tajuten, että asialle pitäisi tehdä oikeasti jotakin. Nyt on aika tehdä asialle totaalisesti jotakin. Kyllä minä ihan totta tosiaan tiedän, että Penni on ihan liian iso. En ole sokea.

Nyt oli sen aika kun poni muutti öiksi asumaan talliin.

Tavoitteena on päästä kesäkuntoon edes pienemmässä ajassa kuin valovuodessa. Tarkoitus on saada edes joku sanomaan, että onpas se laihtunut. Tämä toki vaatii muutakin kuin vain sen yöksi sisälle oton. Kuntokuurin. Myös minulta itseltäni.

Oikeastaan jos ihan tarkkoja ollaan, tämän asian mahdollisti vain ja ainoastaan se, että aloitin itse työt. Opiskelen töiden ohella sitten myös. Tämähän siis tarkoittaa vain sitä, ettei mulla taloudellisesti ole oikein ollut mahdollisuutta aikaisemmin ponia sisälle ottaa. Nyt asiat ovat toisin ja toivottavasti ne myös pysyvät näin, koska sain tästä omanlaista uutta paloa myös tähän hommaan.

Perjantaina kävi kuitenkin ilmi, ettei Penni kävellyt täysin puhtaasti. Se otti hitusen lyhyempää askelta oikealla etusella ja sieltä löytyikin jännetupen kohdilta peukalon pään kokoinen kova patti. Kaikissa jaloissa on myös ollut vähän nestettä. Tiedä sitten mistä kaikesta tämäkin voi johtua, mutta varmasti ainakin kovilla pohjilla on voinut olla osuutta asiaan. Enpä ole edes jaksanut syy-seuraus mietintää tehdä, vaan olen nyt lääppinyt linimenttiä jalkoihin. Tänään taas katsotaan miltä koivet näyttää. Ja tuntuu.

Nämä kelit ovat kuitenkin piristäneet näitä vähän epävarmoja päiviä ja vaikka työn aloittaminen onkin ollut rankkaa, koen sen jotenkin tosi hyödylliseksi ja teen sitä nyt oikeastaan vain Pennin takia. Ymmärtäisipä sekin sen. Mulla on onneksi ympärillä ollut mitä ihanempia ihmisiä, jotka ovat jaksaneet auttaa ja jutella asioista, joten en ole ajatusteni kanssa jäänyt yksin. Pennillekin kyllä puhuin, mutta kun se vain puhisee vastauksia niin enpä tiedä onko se positiivista vai negatiivista sitten.

Mitä ponin liikuntaan tulee, se on ollut taas vaihteeksi vähän laiskahkoa. En oikein tiedä mitä sillä edes nyt uskaltaa sitten tehdä. Penni on kuitenkin aina liikkunut taas hienosti, kunhan sen saa liikkeelle. Raukka vain on niin juntturassa, että en tiedä haluanko toista edes ratsastaa hetkeen ennen kuin saadaan koko ponin kroppa kunnolla auki. Omatunto vähän soimaa. Huomaatteko?

On siis tiedossa Pennin osalta totaalista elämäntapamuutosta. Tavoitteet ovat korkealla, mutta niin on myös salossa liehuva Pennin pyörittäjän lippu. Lyhyesti tiedossa on totaalista hierontaa ponille, vähemmän ruokaa mahaan ja enemmän liikuntaa edes jossakin muodossa.

Ja sittenhän se kuulostais jo melkein siltä kliseiseltä kesäkunnolta.

Vuoteen 2020 mennessä siis...

Follow my blog with Bloglovin

Yksi-nolla-nolla

Kuvat, joissa en omaa ratsastushousuja, ovat Iida Uimosen käsialaa. Iso kiitos kuvista!

Nean ja Veetin kanssa otettiin kaverikuvia

Ajattelin, että teen jonkun älyttömän hienon postauksen teille sadannen postauksen kohdalla. Ja tässä mä nyt kirjoitan teille ihan tavallista, pitkästä aikaa kuitenkin ratsastuskuvilla väritettyä arkipostausta. Sanatkin ovat vähissä, sillä arki rullaa paikoillaan ja säiden armoilla mennään. Poni on ollut hyvä ja huono, eikä siinä ole tapahtunut mitään suuren suurta muutosta. Rakkautta ja vähän patistamista.

Rankkaa. T. Penni

Mun elämään on tullut nyt vähän enemmän sisältöä, mutta se tulkoon vaikuttamaan poniinkin vain ja ainoastaan positiivisesti. Kisakalenterin suhteen olen toistaiseksi heittänyt kaikki narikkaan ja katsotaan kevään kuluessa, lähdetäänkö yhtikäs mihinkään näyttäytymään. Ehkä on suurempi palo saada poni oikeasti nyt kuosiin muidenkin silmään, kuin vain omaan, punaisilla sydämillä varustettuun silmään.

On jotenkin silti pistänyt miettimään, että mihin tässä itsekään tähtää. Johonkin haluaisi tähdätä, mutta sitä tolppaa ei tunnu löytyvän, että minkä lassoisi mahdollisesti itselleen. Ehkä tämäkin kuitenkin ajan kanssa tulee itselleen selväksi. Ja jos ei niin, kyllä mä saan paljon irti siitäkin, että raappaan ponin kroppaa ja olen vain sen kanssa.

Karvoja siis saan paljon irti. En parempia ideoita.

 Nämä kaksi ratsastuskuvaa siis tältä päivältä