Kahdeksankymmentä ja ylijäämäsentit

Pallokala

Penni mupeltaa melkein päivittäin vihreitä heinänkorsia ja valitsee niistäkin suuhunsa vain voikukat ja niiden lehdet. Tänään oli ensimmäinen päivä, ettei tamma päässyt maistelemaan vihreätä, mutta eipä näyttänyt paljon haittaavan, rapsutukset kelpasivat oikein hyvin. Yritettiin harjoitella etukavion nostamista käskystä, mutta koska oltiin tallissa ihan yksin ja ulkoolta kuului outoja ääniä, ei hommasta oikein tullut mitään.

Mutta mitäpä tuosta, joku päivä se oppii nostamaan koipensa kattoon.

Palataan kaksi päivää taaksepäin, sunnuntaihin. Hypättiin Pennin kanssa jälleen kerran pientä rataa, jonka jälkeen uskaltauduin jopa ilmoittautumaan lauantaina järjestettäviin estekisoihin. Jos siis niitä pidetään osallistujien puutteen takia.. Toivotaan. Asiaan, halusin kokeilla vähän isompaa estettä kuin 70cm, mutta heti aluksi meinasin jo heittää hanskat tiskiin. Poni vikuroi minkä ehti ja leikki ilmeisesti hengellänsä kun ei millään suostunut liikkumaan. Muutaman verkkahypyn jälkeen se kuitenkin valpastui ja tajusi mistä oli kyse.

Kuudenkymmenenviiden sentin korkeus jäi allemme helposti, eikä ratsastajaakaa pelottanut ollenkaan. On jännä miten en pysty pelkäämään Pennin selässä oikeastaan mitään. Ensimmäinen poni, jolla ikinä olen hypännyt yli 80cm. Eikä edes tuntunut missään. Katseltuani videota kyseisestä hypystä, en edes aluksi oikeasti huomannut esteen olevan niin korkea... Hyppy näytti niin helpolta ja pieneltä!

Muuri se oli. Siltä se tuntui kun ensimmäisen kerran poni ponnisti okserin yli.

Jaksan edelleen hehkuttaa asiaa, enkä pysty olemaan miettimättä, että oikeasti hypättiin niin iso este, enkä edes jännittänyt. Luotan Penniin oikeasti ja tunnen heti jos se vähäkin epäröi. Tiedän, milloin kannattaa olla hyppäämättä ja mieluummin kiertää. Toivottavasti poni on yhtä mukava ulkomailla. Siellä kisakentällä... Siellä jännitysmestassa.

Siellä, missä tammani leikki oria.