Vanhuus tulee pelkuruudessa

Se tunne, kun kiinnität ensimmäiseksi huomiota siihen, että ponisi näyttää likaiselta.

Onneksi se on vain sitä tummunutta karvaa. Tosin, ei se luistata minua siitä hommasta, että Penni todellakin kaipaisi perusteellista pesua. Tykkäsi se siitä tai ei. Ehkäpä kuitenkin kannattaa odotella edes hitusen lämpimämpiä kelejä. Vaikkei tuolla nyt kylmäkään enää ole. Eilen oli.

Kuvat ovat viime vuoden puolelta, koska nykyistä kuvamateriaalia ei toistaiseksi ole.

Perse penkkiin ne sanoi...

Eilen kapusin pitkästä aikaa ponin kyytiin ja tänään jalat kyllä kertovatkin siitä, ettei motivaatiota ole ollut. Penni oli kuitenkin todella kiva ratsastaa ja yllätyinkin miten kivasti se oli kuulolla! Vasen kierros meille on hankala, mutta nopeasti tuntui, että pohje meni läpi ja homma sujui. Venyttelyä kaivattaisiin silti. Poni tuntuu vähän rautakangelta, mutta enpä sanoisi muuta ratsastajastakaan.

Vähän pelko perseessä sitä tuolla kyllä menee, niin minä kuin Pennikin. Pelkäämme liukasta pohjaa ja kaatumista. En ymmärrä kun toiset vain antavat mennä. Jotenkin itsellä ei riitä kantti ja laukkaakin harrastin vain vähän, tosin sen vähän se tuntui aivan älyttömän hyvältä mennä! Olenkin miettinyt, että pelkäänkö minä ja poni luikahtaa aidan ali kun minä en uskalla pyytää ihan niin paljoa... Sitä on tullut vanhaksi, kun alkaa pelottaa erinnäiset asiat. Siitä olen varma.

Aikas pitkä askel.. vai mitäs sanotte?

Minulle olisi erävoitto jos uskaltautuisin vähän edes baanaamaan pellolle, mutta se sitten ei taas tunnu hyvältä ajatukselta siltä kannalta, että Pennihän nyt saattaa keksiä jotain. Eikä mua siinä mikään muu, mutta tippuminen aidattomalla alueella on jotenkin hirveä ajatus. Tiedän kyllä, että tuo nelijalkainen varmasti nauttisi siitä.. Kenties voitan itseni joku päivä.

Tosin se joku päivä saattaa olla liian myöhään jos nyt säätiedotuksia katsoo.

Mehän ei olla edes poistuttu maastolenkeille sitten syksyn. Musta on todellakin tullut totaali pelkuri. Tosin metsälenkki kuulostaa silti houkuttelevalta. Olis jotenkin omalla tavallaan mukavaa lähteä viettämään vähän ponin kanssa aikaa sinne. Se on terapiaa oikeasti. Mutta ehkä sekin jonain päivänä. Sitten kun asiat tuntuu hyvältä. Nautin kuitenkin suunnattomasti kenttätreenistäkin.

Onhan niissä kaikissa se oma jokin. Jos nyt edes säännöllistäisi sitä ratsastuksen harjoittamista. Ensiksi.