Korvaava korvahieronta

Eikös aina puhuta niistä helmikuussa tulevista pakkasista? Nythän ne sitten tuli. Pariksi päiväksi, mutta tulivat, vaikka en pyytänyt. Olin oikeasti jo siinä mielentilassa, että valmistauduin kevääseen. Niin kuin Pennikin on nyt valmistautunut alkamalla tiputtaa mammutti turkkiaan! On ilo taas harjailla itseensä kaikki valkoiset karvat ja todeta, ettei oikeasti edes turkkia tähän hätään tarvitsisi.

Paitsi joo, ehkä näillä pakkasilla.

1

2

Olin henkisesti jo lyönyt itseäni turpaan sen osalta, että laitan ponin liikkeelle tämän päivän tunnille. Harmikseni emme kuitenkaan päässeet sinne, vaan joudumme taas siirtämään ajankohtaa. Tällä kertaa syynä tuo kirpakka sää. Kiitos pakkasherra. Tai rouva. En kuitenkaan täysin lannistunut, vaan päätinkin sitten antaa Pennille hierontahetken, koska olenhan nyt sitten virallisesti aloittanut nekin opinnot! Täältä tullaan hevosala.

Korvahieronta... Mikä autuus.

Jotenkin siinä hetkessä rentoutui itsekin. Nautin kun toinen nautti täysin rinnoin. Oli jännä huomata, että Pennin parhaat paikat ovat mahanalus ja jalat, sekä yllämainitut korvat. Toinen ihan nuupahti pystyyn kun hieroin vatsan alta. Ryntäitä hierottaessa se myös vähän yritti takaisin hieroa, mutta siinä koomassa jäi kyllä vain yritykseksi. Ehkä se kuitenkin sai tuosta tuokiosta jotakin, vaikka mun taidot ovat nyt vielä niin alkutekijöissä, etten niihin osaa täysin luottaa.

Ihmesormia odotellessa.

3

4

Tänä aamuna heräsin ihanaan auringonpaisteeseen ja ennen pakollisia menojani oli pakko tarttua ihan hetkeksi kameraan. Postauksessa saalis siis. Numeroin ne teille, jotta voittekin sitten kommentteihin kertoa suosikkinne tai kenties mielipidettä jostakin kuvasta! Oli rentouttavaa, vaikka kiireessä kuvaamista harrastinkin, pitkästä aikaa vähän nauttia luonnon antimista ja taltioida ne.

5

6

7

Muuten meidän arki rullaa paikallaan. Päivä kerrallaan eletään ja ratsastaja yrittää löytää sen jonkun puuttuvan napin, josta painaa, ettei poni jumahtelisi. On se kuitenkin todistettu, että se liikkuu muilla hyvin, joten jokuhan minussa itsessä nyt mättää. Epätoivon kuilulla käyneenä en silti luovuta. Uskon, että tämäkin hetki on vaivan arvoista ja jonain päivänä totean, että se kannatti.

Ja jonain päivänä voi olla kuitenkin lähempänä kuin uskonkaan.

Kaviohuoltoa ja huokauksia

Monen monta tuskaista päivää mietin ja pohdin, että miten hitossa voisin saada Pennin voimaan paremmin. Mikä sitä vaivaa, miksi se on tuollainen, miksi mikään ei kelpaa. Enkö minä kelpaa? Olenko jotenkin vääränlainen? Mikä minussa mättää?

Ja ne tuhannet muut itseäni soimaavat lauseet.

Eilen mä kuitenkin rutistin tuota ponia lujasti ratsastuksen jälkeen. Se oli vihdoin, pitkästä aikaa, todella mukava ratsastaa. Otin itseänikin niskasta kiinni ja taivuttelin ponin oikeasti läpi siihen vaikeampaankin suuntaan ja kyllä... Kyllä sillä vain oli merkitystä. Mun hymy levisi pitkän tallipäivän jälkeen korviin. Tuli järjetön huojennus siitä, että ehkä se vika on oikeasti vain mun asenne itseäni kohtaan.

Sellainen vika, joka ei korjaannu paijaamalla ponia.

Tää lumi on kyl tosi hyvää! T. Penni

Pitkän tallipäivän syy oli siinä, että liikutin myös kaverini hevosen kävelylenkillä ja Penni pääsi pedikyyriin. Kenkiä poni ei ollut kuluttanut, joten se sai vielä vanhat kenkästä takaisin samojen tilsakumien kera. Muutamat hokit toki vaihdettiin, onneksi tämä talvikausi on pian ohi. Ainakin positiivisesti toivon niin.

Pennin kaviot ovat parantuneet tässä puolen vuoden sisällä jotenkin paljon kovemmiksi kuin aikaisemmin. Kengittäjäkin kysyi, että olenko mä tehnyt niille jotakin, mutta en. En minä ole koskenut niihin, nehän ovat Pennin kaviot. En sitten ihan tarkkaan tiedä, oliko asia täysin hyvä vai täysin huono. Ainakin aikaisempina kertoina säteet ovat olleet niin pehmeät, että niitä olisi voinut kutsua miltein hyytelöksi. Nyt tilanne oli kääntynyt melkein täysin toistepäin.

Täytyisi saada teille kameralla kuvia. Täytyisi saada ratsastuskuvia.

Täytyisi saada joku kuvaamaan. Täytyisi.

Siihen asti joudutte silti katsomaan puhelinlaatua.

Aikaisempaa tekstiä kuitenkaan unohtamatta, löysin sen kadonneen edes pienen motivaation siemenen. Kelit edelleenkin estävät tekemästä pahemmin mitään, mutta ainakin itselleni tuli tunne, että minulla on vain ollut taas liian negatiivinen asenne. Siihen negatiivisuuteen on kuitenkin helppo imuroida vaikka itsensä. Toki Penniinkin varmasti vaikuttavat sääolosuhteet ja onhan sitäkin saattanut jo alkaa tympiä nämä ihmeelliset kelit.

Mene ja tiedä nyt sitten mikä kaiken syy on ollut. Toivottavasti tämä on taas se nousukivi, joka ei heti jalkojen alta karkaa.

Sitä paitsi onhan se kevät tulossa. Aurinko, kärpäset ja lämpö.

Kaikki tulee aikanaan. Uusi jääkausikin.