Varustamaton pomppurodeo

Kuvakatsaus menneeseen viikkoon. Takana päin on korkeusennätyksiä, totaalista ärsyttävää poneilua, Suomen kevättä ja varusteetta menoa. Ollaan saatu niskaamme ilmastomme kaikki sääolosuhteet, sekä minä itse uuden hevoskokemuksen Kouvolan raviradalla. Olihan se hieno kokemus kun ei tällainen puskaratsastaja ikinä ole edes raveissa käynyt. Haluan jo uudestaan, kameran kera, koska olisi hienoa päästä kuvailemaan jotain totaalisesti erilaista.

Pomppukuvista kiitos Elinalle!

Ja muut ratsastuskuvat ovat Nean käsialaa!

Ollaan nyt tosiaan päästy tuon pomppimisen makuun ja niin on Neakin! Penni vei Nean hienosti pelon kera pienien esteiden yli eikä mitään ongelmaa tuntunut olevan! Poni innostui mitä korkeammalle puomit nousivat ja kyllä se vain taitaa olla henkeen ja vereen esteponi. Onneksi ratsastajakin taipuu enemmän tikkuhyppelyille kuin voltin vääntämiselle.

Kun Nea oltiin saatu alas selästä, oli minun vuoroni päästä vielä vähän testaamaan hyppyjä ja todettiinkin siinä sitten, ettei tuollainen 70cm tunnu paljon missään. Olen yllättynyt lähinnä siihen, miten vähän itse jännitin, vaikken paljon olekaan hypännyt. Nea tosin ei edes kertonut esteen olevan niin korkea, koska en sitä kuulemma olisi muuten mennyt. Olihan se aika siisti tunne! Onnistumisen tunne.

Irtona ponineiti ponnisti muuten "virallisen" mittauksen tuloksena 108cm! Huh... Alkaa olemaan pilvilinnojen korkeuksia.

Tämän päivän vääntämisen jälkeen, olen jälleen sitä mieltä, että me vaan kuulutaan tonne esteiden sekaan. Pakko silti varmastikin työskennellä myös sileällä ja tuntuu, että se tulee olemaan meidän tämän hetkinen korjauspuolemme. Kokeiltiin koulurataakin ihan huvikseen ja sujuihan se ihan suht okei, vaikkakaan en ole tyytyväinen omaan suoritukseen. Huomenna mennään lisää sileällä, ihan vain, että saisi nuo pohkeetkin joskus kunnolla läpi.

Tainnu päästä vähän liiankin helpolla tuo nelijalkainen.

Alkaa tuntumaan myös enemmän siltä, että yhteistyökin alkaa sujumaan vain paremmin ja paremmin. Saan pukkeja ratsastettaessa, mutta sellaista jumitusta tulee jokaisella kerralla vähemmän. Jännää miten nopeasti ollaan taas edetty! Ponista on myös tullut enemmän hellyyden kipeä ja se alkaa jälleen tulemaan portille mua vastaan kun menne hakemaan. Töiden jälkeen se puolestaan jää odottelemaan portille, että saa viimeisen herkkunsa vielä.

Penni on siitä silti hassu, ettei se ole ikinä hörissyt mulle. Jokseenkin silti odotan sitä päivää, saa nähdä tapahtuuko niin ikinä!

 Viime viikolla testattiin tosiaan myös varusteetta menoa. Ensimmäinen kuva kertokoon suurimmalti osin millaiselta meno vaikutti selästä. Neiti on niin järjettömän viisas, että jos ei mulla ole riimunnarua, se alkaa heti pomppimaan ja loikkimaan. Totesinkin, että ehkä me aloitetaan sitten tuon riimun ja narun kanssa... Vaikkei mulla kyllä tullut missään vaiheessa oloa, että tipahdan.

Varusteetta meno oli opettavaista mun istunnalle ja jokseenkin tuli myös yhteenkuuluvuuden tunne kun laukattiin ympäri pyöröä periaatteessa ilman mitään jarrua. Kyllähän tuo nyt voisi riimu päässä koheltaa miten lystää, eikä sitä kyllä kuolainkaan pahimmillaan pidä. Onhan se kuitenkin hevonen. Joku päivä me mennää ilman käsiä, ilman pukkirodeoita, pellolla ja ilman noita muitakin hepeneitä. Aloitetaan kuitenkin tarpeeksi hienoilla rodeoesityksillä.

Haluan vielä lopuksi pistää esille muutamat kasvillisuuteen liittyvät kuvat, koska pitkästä aikaa kyykistelin pensaikossa kameran kanssa. Tästä nousi into, että ehkä sitä voisi kuvailla lisääkin luontoaiheista, mutta toisaalta mulla ei näille ole paikkaa mihin laitella. Haluankin siis kysyä, että mitä mieltä olette? Onko kukkanen sinne tänne huono asia vai onko välillä kiva nähdä ponin lisäksi kuvia pilvistä? Samalla haluan kysyä, että mitä mieltä olette kuvista, joissa esiintyy muita hevosia?

Tai jos tämän muotoilisi näin yksinkertaiseksi...

Haluaisitteko nähdä enemmän minun itse kuvaamiani kuvia?