Sivut

31. maaliskuuta 2019

Penkkiurheilua parhaimmillaan


Tämän viikon tiistaina käytiin pitkästä aikaa oikeasti kävelemässä pitkällä maastolenkillä uusien ja vanhojenkin tuttujen kanssa. Tosin en ole ollut mitenkään kovin motivoitunut hyppäämään Pennin selkään, joten otettiin tämä lenkki myös ihmiselle oikeasti lenkkinä. Retki sujui ongelmitta ja oli oikein hauskaa pitkästä aikaa olla muidenkin hevosihmisten kanssa liikkeellä! Pennikään ei pelännyt oikeastaan mitään. Paitsi mäen juurella olevaa hiekka-astiaa.. Sekin sai aikaiseksi onneksi vain pari ristiaskelta.

Niin mennessä kuin tullessakin.


Tämän jälkeen tuo palikka sai kokea kunniansa ja Pennin saattelemana se kupsahti nurin...

Käytössämme oli ensimmäistä kertaa naruriimu, joka tuntui paljon mukavammalle käyttää tällaisessa tilanteessa kuin ihan tavallinen riimu. Aikaisemmin olen pitänyt naruriimuja vain koulutusmieleen sopivina, mutta kumottiinpahan tämäkin ajatus. Ei pitäisi olla ennakkoluuloja. Tämä ennakkoluulo kuitenkin varmasti tulee siitä, että olen pienenä, aloittevana ratsastajana käyttänyt tuollaisia riimuja vain maastakäsittelytunneilla.

Penni leikki lenkin aikana myös isoa tanskandoggia juosten aina välillä edelleni. Minulle tuo on positiivista varsinkin kun poni ymmärtää kyllä himmatakin kun sitä pyydän niin tekemään. Aina se ei kuitenkaan ymmärrä, että jos kävelen jo valmiiksi tien reunassa, niin se nyt ei vaan voi kiilata ison hanurinsa kanssa eteeni. Onneksi Penni osaa väistääkin tarvittaessa.




Tämä reissun jälkeen päätin vielä, että tehdään muutama penkkiharjoitus. Tällä muutamalla tarkoitin ihan 5-10 minuutin sessiota, jonka aikana ehdin tekemään jo monen monta toistoa. Tein aluksi ihan samallalailla kuin PHA:n tunnilla eli talutin ponin penkin viereen, palkkasin, odotin hetken ja poistuttiin. Toistin tämän kaksi kertaa.

Kolmannella kerralla pysäytin Pennin täsmällisesti oikeaan kohtaan, palkkasin jälleen ja hyppäsin penkin päälle (koska tilaa ei ollut väistää taaksepäin). Kun poni seisoi hievahtamatta, päätäkään kääntämättä, palkkasin samantien ja tulin alas. Jatkettiin taas uudella lähestymisellä ja sama homma onnistui ilman mitään ongelmia!



Kerrottakoon siis, että olen ensinäkin aina saanut houkutella ponin penkin vierelle; nyt niin ei tapahtunut. Ja toisekseen kun olen kiivennyt penkin päälle, olen aina joutunut sanomaan ettei liikuskelisi mihinkään suuntaan. Sitäkään ei tapahtunut.

Koska homma onnistui niin näppärästi, päätin viedä penkkitreenin askeleen etiäpäin vielä. Lähestyessämme nousujakkaraa uudestaan, hyppäsin sen päälle samantien ja katsoin miten Penni siihen reagoisi. Poni pysähtyi pää kohdalleni, kenties vähän hämillään tilanteeseen. Halusin, että se ottaisi askeleen penkkiä kohti, vaikka seisoisinkin sen päällä. Ojensin kättäni eteenpäin ja totesin tämän saman "eteenpäin". Paineistin narulla hitusen, jotta poni tajuaisi tuon sanan merkityksen siinä tilanteensa.


Täysin rennostihan tämä homma ei vielä suju, mutta varmasti sekin tulee pikku hiljaa mukavammaksi kun ponikin tajuaa, että tämä on oikeasti ihan kivaa ja sen arvoista.


Eikä kamalasti tarvinnutkaan paineistaa kun Penni tajusi samantien ottaa askeleen. Palkkaus ja kehut päälle. Otin vielä toisen samanlaisen episodin sanan "eteenpäin" kanssa ja kappas vaan, poni ottikin muutaman askeleen niin, että se oli juurikin sopivasti selkäännousu asemissa! Tästä palkkasin pari kertaa ja päätin että eiköhän siinä ollut taas tarpeeksi pureskeltavaa sille päivälle.

Tästä innostuneena ja motivoituneena otettiin perjantaina näitä harjoituksia uudestaan ilman riimua!
Ja otin kuvaajankin mukaan, niin saatiin vähän todistusaineistoa. Nykypäivänä kun mitään ei voi uskoa, ellei se ole kuvina tai videoina.



Tällä kertaa tosin asetin sen ihanan kavalettipalikan taas keskelle kenttää ja aloitettiin taas vaan asemoinnista. Koska tämän kanssa ei ole ongelmaa, eikä minun nouseminen palikan päälle aiheuttanut mitään suurempaa reagointia, otin tämän saman "eteenpäin" asian uudestaan pureskeltavaksi. Astuin siis palikan päälle ennen kuin Penni tulee sen viereen. Aluksi se ei oikein ymmärtänyt ja hämmästeli tilannetta, mutta kykenin onneksi kaulanarunkin avulla vähän neuvomaan. Jokainen askel eteenpäin oli aina se positiivinen asia.

Palkattuani eteenpäin menosta otettiin aina uusi lähestyminen.


Ja kyllä, teen videolla virheen kun en palkkaa yhdestä eteenpäinmenosta. Taisi ajatukseni olla siinä, että poni tulisi jo vähän enemmän eteenpäin kun se ymmärsi jo tulla askeleen. Oma moka, onneksi sen suurempaa ei tapahtunut. Ja virheistään oppii.

Kun Penni teki muutamat mahti suoritukset, otettiin lepohetki ja ajattelin pitkästä aikaa, että voitaisiin yhdessä vähän ravailla. Kuvat varmasti kertovat, että olimme todella onnellisia juoksijoita. Tuo korvat luimussa meno minua itseäni kovasti mietityttää, mutta ainakin poni ravasi. Kuvien ulkopuolella on totuus siitä montako kertaa jouduin tuota suostuttelemaan. Ehkä ne namit kuitenkin motivoi sitten loppupeleissä siihen. Koska kyllähän siitäkin palkan sai! Tottakai!




Koska olin liian innoissani penkkitreenien onnistumisesta, halusin vielä muutamat lähestymiset ottaa tuolle punaiselle palikalle. Ja onneksi otin, koska nämä pari viimeistä kertaa jos jotkut löivät minut oikeasti ällikällä! Penni nimittäin ymmärsi ensimmäisestä eteenpäin-sanasta mitä tarkoitin ja asemoitui täydellisesti palikan viereen!

Ja kaiken huipuksi vielä kaksi kertaa!



Tottakai juuri nämä kaksi viimeistä eivät taltioituneet videolle, mutta ehkä tuo "olen niiiiiin ylpeä poninomistaja" kuva kertoo kaiken. Hyppäsin nimittäin kyytiin kun sille nyt ei estettäkään ollut. Palkkasin tästäkin paikallaan pysymisestä ja sitten tulin alas.

Jos siis joskus miettii, miksi tätä hommaa tekee, niin tuossa oli taas se tunne niin latautuneena.
Se on sellainen tunne, että tahtoisit rutistaa poniasi niin lujaa.
Muttet pysty edes rutistamaan niin lujaa. Eikä se varmaan edes tykkäisi siitä.

2 kommenttia:

  1. Ihana hyvänmielenpostaus taas, näitä on niin ihanaa ja mielenkiintoista lukea!

    Pörheää Menoa

    VastaaPoista