Sivut

21. marraskuuta 2016

Lunta, räntää ja hiekkaa

Talvi tuli. Hiutaleet laskeutuvat nätisti maahan ja oli ihanan valoisaa. Lumi naitisi kenkien alla ja ponit nauttivat syöden valkoista mössöä. Osa tunki päänsä lumihankeen tai piehtaroi onnessaan. Mukanaan se toi myös hokkikauden ja liukkauden.

Ja sitten palataan todellisuuteen, joka on vettä, märkää, jäätä ja synkkyyttä. Aurinko ei paista kuin paksun pilviverhon takaa, jolloin se ei näy maahan asti. Koko ajan näyttää siltä, että sataa. Tuuli vie tukankin mennessään ja ponit seisoo silti tyytyväisenä pihalla. Vaikka hitto vie olis se katoskin mihin mennä, mutta ehei. Pennikin oli eilen totaalimärkä kun hain sen työskentelemään. Seisoi kaiken kukkuraksi vesilätäkössä.

Tiesittekö muuten, että vesilätäkön vesi on muutenkin paljon parempaa esimerkiksi juotavaksi?

Kamalan onnettoman näköinen... Sydän särkyy.


Kaikki kuvat ovat tällä kertaa Vilman käsialaa! Kiitoksia kovasti!

Mennään kuitenkin niihin peruskuulumisiin, mitä täällä yleensä harrastetaan. Penni on ollut nyt viime aikoina tosi kiva ratsastaa, vaikka se on selkeesti aika juntturasti varsinkin takaliston oikealta puolelta. Tamma on toiminut kivasti pohkeella ja mennyt omatahtoisesti eteenpäin heti alkujumitteluiden jälkeen. Askel on pitkää ja siellä on harvinaisen vaikea istua. Jep, ratsastaja ei ole tässä muutoksessa nyt ihan mukana, mutta mikäs siinä. Kiva kun poni liikkuu.


Pakko muuten mainita, että kuvissa esiintyy myös uudet suitset... Ps of Swedenin Flat Out Revolutionit!


Mulla alkaa itsellä olemaan pyrstölihakset siinä kuosissa, että alkaa jo tuntumaan, että ratsastaisi isompaakin hevosta. Tai sitten mä en ole vain mennyt ikinä tarpeeksi isolla hevosella. On ollut kuitenkin mahtavaa löytää uusia jujua, miten poni oikeasti liikkuu eteen. Polvia ei saa puristaa. Penni ei ole jumppapallo, vaikka joissain kuvissa sitä enemmän muistuttaakin. Samaten voisi lopettaa sen ihme könöttämisen etukenoon. Talvi on ihan varmasti osa syy siihen miksi taas könötän.

Onkohan mun takki jotenkin painava, että se heittää hartiat lyttyyn?






Eilen me kuitenkin pienen sileätyöskentelyn päätteeksi otettiin muutama hyppy ja voi sitä riemua kun poni tajusi, että lähestytään estettä. Lähti muuten mukavaa laukkaa, piti ihan jarruttaa. Ilmavaraa ainakin taas jäi, eikä ollut pelkoa kieltämisestä, vaikka yhden kerran meinasin lentää kaulan yli huonon lähestymisen johdosta. Kiitos siis painavan takin vai miten se meni.





Itsellekin tuli jotenkin tosi hyvä fiilis, vaikka ilma olikin mitä ihanin vesisade. Hyppyinto taas kasvaa, mutta toisaalta odotan myös koulutuntia, joka on todennäköisesti huomenna edessä. Ainakin toivottavasti. Saadaan myös uudet kengät, jotta on sitten se talvivarustus päällä niille joulukuun tuleville pakkasille. Tai siis jos sitä pakkasta sitten on... Ja lunta. Ja valosaa.

Kuski huutaa apua...

Tässä tämän huonon lähestymisen megahienohetki. Keskittynyt? Ehen..

Vaikkei me nyt olla mitään kummoista tehty niin on ollut tosi kiva huomata, miten mielellään Pennikin on alkanut tekemään töitä. Ollaan menty kyllä minuuttimäärissä paljon vähemmän kuin aikaisemmin, mutta pääasia on ollut, että lopetetaan aina hyvään fiilikseen. Ehkä se on toiminut tai sitten ponillakin on ollut vain harvinaisen hyviä päiviä. Ikinä selkään ei kuitenkaan voi lähteä hömpöttely asenteella, vaan aina pitää olla osittainen sotasuunnitelma pahimman varalle. Jumittelut ovat myöskin vähentyneet ja ollaan päästy nopeammin hommiin ja näin ollen poni myös päässyt nopeammin takaisin nuokkumaan.



Eihän se tyhmä ole. Kyllä se varmasti ymmärtää, että hei nyt kun teen hyvin, niin pääsen pois.

Harmi, että aina ei vain voida lopettaa siihen ensimmäiseen kehumiseen.
Nimim. Taputin ponia ja se pysähtyi lopetuksen merkiksi


Kysymyspostaukseen muuten kaivataan vielä kysymyksiä!

8 kommenttia:

  1. Saanko linkata blogisi bannerin kera blogini joulukalenteriin? Kyseessä on lempiblogit TOP-3-listaus. Oma blogini löytyy osoitteesta caroansku.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai saat! :) Vitsi mikä yllätys tämä kommentti :D Kiitoksia jo valmiiksi! Vierailen myös sinun blogissasi! :)

      Poista
  2. Kiva postaus! Tykkään jotenkin tästä sun kirjotustyylistä tosi paljon, se on erillaista muihin verrattuna! Tosi kivoja kuvia ja ihana kuulla, että Penni on alkanut liikkumaan paremmin. Toivottavasti jatkossa menee samalla tavalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ja kumarran suuresti! :) Ihanaa, että kirjoitustyylistä tykätään, koska en osaisikaan muulla tavalla asioita ilmi tuoda :D Penni kulki tänäänkin tosi hienosti, ihan itse eteen, joten toivon myös, että tämä nousuliito kestäisi pidempään kuin hetken ;) Saa nähdä! Nyt pitää iloita täysillä kun poni tuntuu loistavalle!

      Poista
  3. Hieno Penni! Se on mun mielestä laukassa jotenkin pehmeämmän näköinen ollut nyt viimeaikoina :)! Ja tuo ilmavara kertoo poninkin innosta noiden esteiden pariin, joten toivottavasti silläkin puolella menee sit hyvin kun treenailette niitä kelien salliessa! :)
    Mä tuijotan täällä pahasti pihamaan viimeisiä lumikikkareita, että ette varmasti sula pois vaan kutsutte kaveritkin tulemaan ja pihamaa taas valkoiseksi! Mä vihaan tätä vaihetta, kun oli jo ihana talvi ja aurinko ja ai että, niin sitten tuleekin tää märkä syksy tällee savolaisesti myöhässä. Argh! Rakastan talven paukkupakkasia ja aurinkoisia päiviä, en yhtään tykkää tästä märästä ja ällöstä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat fiilikset kyllä talven suhteen.. Ois se jotenki kivempaa, vaikka kylmyyskään ei innosta, että aurinko paistais ja päivät olis päivän näköisiä eikä ikuisen illan oloisia. Tekisi vain mieli jäädä sänkyyn kökkimään ja nousta vasta kun maa on valkoisena!

      Estetreenejä pitäs järjestää tosiaan kelin sallimissa rajoissa, toivotaan että viikonloppuna vois vähän jotain kunnon hyppyjä koittaa ottaa ;) Ja laukka on ponilla kyllä parantunut nyt taas! Hauskaa, että sen pehmeyden näkee kuvistakin :D

      Kiitos pitkästä ja vaivalla kirjoitetusta kommentistasi! Piristi tätä synkkää iltaa :D

      Poista
  4. Heippa !

    Linkittelit blogiasi Linkkaa Blogisi-postaukseeni, blogissani Kaksihin Kaunihimpi. Pääsit vähän läheisempään esittelyyn blogisi kanssa, ja sait minusta samalla yhden uuden lukijan itsellesi. Kiitos blogisi linkkaamisesta !
    Alla olevasta linkistä pääset tutustumaan ns arvosteluuni ;
    http://kaksihinkaunihimpi.blogspot.fi/2016/11/blogien-syovereissa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kiitoksia suuresti! Käväisin vastavierailullakin! :)

      Poista