Se oikeasti toimi ihan naturalina!
Jokseenkin aika mahtava kokemus. Aikaisempina yrityksinä se on päättynyt yleensä luimistelevaan poniin ja punapäiseen ratsastajaan. Ja jos yritettiin ravia ilman riimunnarua, niin tiedossa oli pukkirodeot. Tällä kertaa me nyt ei kuitenkaan kiusattu toista liikaa, vaan halusin vain, että Penni menee pohkeesta eteen. Ja sehän meni. Kääntyikin ja kaikkea!
En kykene olemaan hehkuttamattakaan tätä. Harmi, ettei meistä oo kuvatodistetta.
Mutta sitten siihen ajankohtaisempaan asiaan. Tämä oli vain tälläinen yhtäkkinen mieleenpälkähdys, mistä en muistaakseni kirjoittanut. Jos kirjoitin, luitte asiasta juuri uudestaan ja minä puolestani olen sitten vain ihan yli innostunut tilanteesta vieläkin. Tänään siis tosiaan otettiin lomanjälkeinen katsaus siihen ratsastamiseen. Eilen me vain nautimme taas yhteisistä hetkistä.
Minulta ei pyydetä, minulta anellaan armoa polvillaan. T. Penni
Tuleppa itse olkisilta hiekkarannoilta suoraan duuniin... Onko muka kivaa?
Okei... Myönnän, kyllä mä sille kerran näytin Nean raipalla, että oon tosissani. Harmi vain, ettei se poni ikinä usko mua, vaikka olisin kuinka tosissani. Varmaan muistaa, etten ole vielä sille espanjalaista käyntiäkään opettanut, vaikka niin uhkasin. Kuopimisesta saa rangaistuksen. Kunhan jaksan rangaistukseen paneutua.
Josta tulikin mieleen, että mulla on taas itselläni kasvanut omanlainen motivaatio tehdä ja touhuta Pennin kanssa. Mulle tuli kamala palo saada se nyt talvella ehkä hitusen vielä parempaan kuosiin ja tottakai halata sitä joka päivä.
Niin kuin sekin joka päivä tulee mua portille vastaan. Jopa loman jälkeen.
Mököttäjälle tuo on kuitenkin aika saavutus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti