Pääasia ei ole voitto, vaan se ettei olla vikoja

Se tunne, kun voit vihdoin sanoa, että täähän meni ihan hyvin.

Kun sä taputat sun ikiomaa ponia ja hymyilet niin jumalattoman leveää hymyä. Mä olen niin ylpeä ponista. Se suoritti tämän päiväisen kisasuorituksen oikein mallikkaasti. Pieniä askellajirikkoja ei lasketa, Penni tuntui olevan oikeasti ratsastajan hallinnassa, eikä omavaltaisen poniuden kourissa. Melkein odotin jotain kamalaa, että saan taas itkukurkussa poistua radalta, mutta ehei. Se teki ne kuuluisat stopit ennen radan alkua, fiksu veto.

Ratsastaja voisi koittaa osata ratsastaa silti niitä uria pitkin ja jos paperissa lukee keskiympyrä, se ei ole keskivoltti. Suurimmat toheloinnit ovat siis taas ratsastajan käsialaa, eikä niistä pahemmin Penniä voi syyttää. Toki sekin voisi olla keskittymättä siihen tuomarin pöytään. Onhan se vihreä kapistus kamalan pelottava, mutta hei oikeesti... Ei isot ponit pelkää pieniä pöytiä!

Laukassa tuli meillä ne pahimmat rikot, toisen kokonaisen lyhyen sivun poni miltein ravasi, mutta nosti vielä oikean laukan lävistäjälle tultaessa! Yllätyin positiivisesti ja lävistäjät meillä onnistuikin aivan loistavasti! Tai ainakin siis itse olen tyytyväinen; se ei pysähtynyt tai kenkkuillut muutenkaan. Toisen laukkapätkän arvostelusta olikin pompsahtanut jopa seitsemän ja puoli pistettä... Siis mitä?! Wau, mitäköhän tosta vielä voikin irrota... Kieltämättä ne prosentitkin 56,818%, saivat suuni loksahtamaan auki. Huh... Paras tulos ikinä. Niistä kaikista kolmista kisoista siis mitä ollaan käyty.

No ei, ei meille oikeasti merkkaa nää kisatulokset niin paljoa. Pääasia, että vihdoin noustiin listan viimeisiltä sijoilta pois, vai miten se meni... Penni on täydellinen, vaikka se suorittaisi aina noin. Toki siisteyttähän tuohonkin suoritukseen saa kun vaan jaksaa vähän hioa. Nyt on kuitenkin tältä kaudelta ne isoimmat kisat käyty. Isoiksi nyt mitään kisoja ei voi kutsua, mutta meille suuria ja mahtavia tapahtumia.

Kun mä alan kelaamaan taaksepäin tämän vuoden ensimmäisiin kisoihin, joissa mentiin tämä ihan samainen rata, mä olen jotenkin ihan totaalisen pöyristynyt miten Penni on kehittynyt. Poni lastautuu mallikkaasti, se nuokkuu trailerissa tyytyväisenä, ei rynnistä sieltä pihalle ja on jopa kisapaikalla tosi asiallinen. Tuomaripöytä on tullut uutena jännänä asiana, mutta maneesiakaan se ei enää pahemmin jännitä. Poni keskittyy suorituksessa, vaikka ratsastaja vielä häslääkin vähän omiansa.

Tälläiselle puskaratsastajalle, jolle kisakentät ovat olleet vaan iänikuinen haave pienestä pitäen, on nämä pienetkin kisat olleet suuri kokemus ja jännityksen hetki. Olen vienyt itseni oikeasti äärirajoille, enkä olisi vielä vuosi sitten kuvitellut starttaavani kolmissa kisoissa tänä vuonna. Pennillä. Omalla ponillani, joka ei liikkunut eteen eikä taakse. Nyt se liikkuu. Ja mahtavasti liikkuukin.

Koska ylistyslauseita voisi ladella koko illan, eikä niitä kukaan jaksaisi oikeasti edes lukea, totean, että eiköhän tämä suoritus ansaitse myös pienen loman koko ponista. Ja poni lomaa oikeasta työnteosta. Se on sen todellakin ansainnut ja varmasti tarvitseekin sitä. Ja vaikka puhunkin kisakauden lopusta, haluan silti vielä tuoda sen ilmi, että kyllähän meidät silti saatetaan nähdä kotikentän ulkopuolellakin. Kuka tietää, mihin me lähdetään kattelemaan niitä tuomaripöytiä seuraavaksi!

Vaikkakin sitä ennen me silti lomaillaan, minä haaveillen palmupuista ja Penni nukkuen olkisella rannalla!