22. huhtikuuta 2017

Purukaluston ymmärtämättömyyttä

Mitenköhän sen sitten muotoilisi, kun ei oikein itsekkään tiedä, että mistä nyt sitten ihan oikeasti kiikastaa. Hampaiden perushuolto ei mennyt niin kuin piti. Pelkkä piikkien raspaus ei sitten riitäkään. Satasella en nyt sano varmaksi yhtikäs mitään, koska en tiedä olenko ymmärtänyt jotakin väärin, mutta yritetään nyt jotain kertoa.



Matkamme käy ensi viikon perjantaina klinikalle.

Tämän reissun tarkoituksena on saada röntgenkuvat Pennin pureskelupurukalustosta. Lähemmäs kahdestakymmenestä hampaasta on hammasjuurissa jotakin sanomista, jonka takia pitäisi päästä näkemään millaiset hammasytimet ovat. Tällä voidaan pois sulkea sitten se, että tarviiko hampaisiin alkaa tekemään jotakin isompaakin remppaa... Ja jossittelut ovat turhia, vaikka niitä voisin tähän ladella myös.





Hyvä puolihan on se, ettei Pennin hammasongelmat näy sen syömisessä mitenkään tai sen nenästä ei ole tullut mitään ylimääräistä ulos. Voisimme siis pitää peukut pystyssä, ettei ytimissä ole mitään.. Varma toki ei voi ikinä olla. Kuolainten käyttöön tämä ei vaikuta, joten voimme jatkaa treenejä ihan normaalisti. Muuten hampaat kuluvat hyvin ja tasaisesti, eikä niissä ollut ihan hirveästi piikkejä, vähän vain sellaista mitä nyt yleensäkin tulee.




Näiden hammasjuurien lisäksi, Pennin oikealla puolella, yläpuolen hampaissa oli kariesta. Kolme viimeistä hammasta olivat täysin erilaiset kuin muut. Ilmeisesti näistä kolmesta hampaasta voi johtua nuo muutkin ongelmat.. Tai näin ainakin ymmärsin. Tämän takia myös mun täytyy nyt huuhdella Pennin suuta joka päivä. Että seuraava opetusaiheinen asia onkin sitten suuhuuhteen käyttö... Saa nähdä onnistunko.




Mutta olkoon se siitä asiasta. Olen vähän hukassa, vaikkei ehkä pitäisi, koska ennen ensi perjantaita ei nyt kuitenkaan pysty sanomaan yhtikäs mitään.

Nämä postauksen kuvat ovat eilispäivältä kun päätin pitää hauskaa kummankin osalta ja irtojuoksuttaa kaverin avustuksella toki ponia. Se ainakin tuntui tykkäävän ja irroittelikin jopa. Katsotaan tänään miten se liikkuu ratsastettaessa. On meinaan tullut pieni loma siitä hommasta. Ehkä myös ihan aiheellinen loma.




Nyt ei auta kuin saada itsensä takaisin normaali olotilaan ja pyrkiä siihen mitä oli.

Siihen mahtavaan fiilikseen.

16. huhtikuuta 2017

Jarruton on poniton


On jotenkin hämmentävää ratsastaa ponilla, joka haluaa täysin rinnoin laukata, muttei malta enää ollenkaan ravata. Ja kyseessä on mukamas sama poni, joka ei aiemmin halunnut edes liikkua. Nyt joutuu välillä jopa jarruttamaan. Niin kuin esimerkiksi viime tiistain tunnilla. Minua itseäni ihan nauratti kun Penniä joutui hidastamaan, jotta se kuuntelisi mitä pitää tehdä. Vaikka täysin positiivistahan on, että se haluaa todellakin mennä. Eteenpäin.


Kuski, joka joskus katsoi myös horisonttiin

Kuvat jälleen Viivi Rädyn hienoa käsialaa!

Ollaan vihdoin päästy oikeasti työstämään itse askellajeja ja niiden sisällä pystytään jo muuttamaan tempoja. Ahkerasti me nyt pyritään notkeuttamaan Penniä ja olenkin alkanut itsekin harrastamaan pohkeenväistöjä, avoja ja sulkuja. Siinä jopa ihan onnistuen! Tunnilla me tehtiin jälkimmäisiä mainintoja ympyrällä. Voinen todeta, että oli vähän hakusessa kun poni oli tosiaan ennemmin menossa kuin jarruttamassa.



Tunnin alun venytykset, jotta homma pelaa. Tai sitten vain jumitusyritys.

Raviin ollaan myös nyt keskitytty siltä osin, että poni voisi pidentää askeltaan käskystä. Jostain syystä se kuitenkin mieluummin nostaa laukan, mutta pikku hiljaa. Alkaa jo tuntumaan siltä, että jokaisessa treenikerrassa ei tarvitse itsellä olla totaalista auktoriteettiä laittaa Penniä liikkumaan vain eteen, vaan voi ottaa vähän rennomminkin ja silti saadaan tehtyä jotakin oikeasti järkevää. Onkohan tämä sitä kun ratsastus alkaa tuntua ratsastukselta?




Olen hirveästi hehkuttanut sitä, miten poni on muuttunut ja saanut kuulla myös ulkopuolisilta siitä. En voi olla hymyilemättä kun katsahdan Pennin ruskeisiin silmiin. Se on vain niin hieno. Olen kyllä silti pohtinut, että mistä tämä eteenpäinpyrkimys sitten johtuu. Tein liikaa taas muutoksia samaan aikaan, jotta voisin "paikallistaa" mistä moinen johtuu. Uusi satula, hitusen paksummat kengät alla, ruokinnan muutos... Mutta ehkä kaikki onkin näiden kaikkien summa. Positiivinen summa.



Ensi torstaina on vuosittainen hammashuollon paikka, mutta muuta ihmeellistä ei ole tiedossa. Saa nähdä mitä purukalustosta löytyy, koska suun kanssa on ratsastettaessa ollut välillä vähän ongelmia. Tällä hetkellä tilanne on parempi, mutta eihän se nyt mitään kerro. Sen näkee sitten.



Itselläni on ponimotivaatio ihan katossa. Haluan kovasti saada Pennin jokaisella kerralla hyväksi ja kivaksi ratsastaa, eikä humputtelusta ole enää kysymys. Tunnit ovat viikottaista katsausta ja omalla tavallaan eteenpäinviemistä niin minun kuin poninkin osalta. On ihanaa tajuta, että voimme vihdoin tehdä muutakin kuin miettiä, milloin ponin kiinnostus lopahtaa ja se jumahtaa taas. Voisin todeta kliseisesti vielä tähän; Menee niin hyvin, että hävettää.

Mutta saakos sitä sitten olla tyytyväinen juuri tähän? Minä ainakin olen.

13. huhtikuuta 2017

KuvanKaunis

Kaikki Pennin pyörittäjä -vesileiman omaavat kuvat ovat Viivi Rädyn käsialaa. Iso kiitos!











Näiden kuvien saattelemana jätän teidät odottamaan viime tiistain tuntikatsausta.

Mistä kuvasta sinä pidit eniten?

9. huhtikuuta 2017

Sininen ruusuke ja kunniakierros

"Mä en kyllä yhtään tiiä mitä mun pitää tässä nyt tehdä!"
-Janita palkintojenjaossa-


En mä olis ikinä uskonut, että pääsisin laukkaamaan omalla ponillani kunniakierrosta. Kunniakierrosta, josta Penni nyt ei pahemmin välittänyt, kaksjalkasella taas ei hymy meinannut pysyä hallussa. Poni olis halunnut poistua takaovesta puolessa välissä kierrosta, mutta nää on niitä pikku vikoja. Sellasia mille vain nauraa.

Kauden ensimmäisistä kisoista napattiin siis ihka ensimmäinen kotiintuotava ruusuke. Sininen väriltään eli tultiin toisiksi. Toisiksi. Melkein voisin väittää, etten tiedä sisäistänkö asiaa vieläkään, mutta olen silti onneni kukkuloilla. Penni oli aivan mahtava. Se toimi moitteettomasti, eikä tällä kertaa tuomaripöytäkään syönyt sitä. En silti olettanut, että poni oli niinkin hienon näköinen mitä katselin rataa jälkikäteen videolta.


Kuvat © Niina Nyrhinen

Penni suoritti tasaisen varmasti. Selkään tuntui, että se viskoo päätänsä koko ajan johonkin suuntaan, mutta ei. Ei se todellakaan tehnyt sellaista! Hämmennys. On siis edelleen totta, että jos ratsu tuntuu vähän huonolta, se on silloin oikeasti hyvä. Tai niin ainakin sanotaan.

Toisessa laukannostossa Penni kuitenkin ajatteli esittävänsä jo vähän muitakin liikkeitä, väärää laukkaa. Vastalaukkaa. Miten sen nyt sitten ottaa. Onneksi tilanne oli suht nopeasti korjattu, enkä itse pahemmin kiinnittänyt siihen huomiota, vaan jatkoin vain työskentelyä. Viime vuonna asia olisi ehkä voinut olla toisin. Tässä oli radan huonoin osuus, josta siis tuli automaattisesti pisteeksi viisi.


Paras pistemäärä putkahti lopputervehdykseen saapumisesta. Kahdeksan pistettä, joissa kommentitkin kuuluvat "hienosti linjalla, siisti siirtyminen käyntiin!". Wou. Aika mageeta. Muutenhan suoritus oli tasaisesti kuuden ja seiskapuolen välissä. Hyvistä teistä tuli kehuja, samaten toisesta käyntisiirtymisestä. Askeleen pidennys olisi saanut olla reippaampi, mutta koska poni tuntui nostavan laukkaa, totesin turhaksi lähteä ajamaan sitä liikaa eteen. Pahempi pahe olla hidas kuin rikkoa väärälle askellajille. Ainakin luulisin näin.

Loppukommentit puolestaan kuuluvat näin
"Kaunista ratsastusta. Hyödynnä kulmat taivuttaen, saat sisäpohkeen läpi ja enemmän aikaa tehtävien väliin. Voisitte ehkä siirtyä jo vaikeampaan luokkaan :) Muista puolipidätteet."


Vaikeampaan luokkaan!? Huh, ehkäpä me voitais hakea vielä tasasia Ceen suorituksia ja katsoa sitten sitä vaikeampaa luokkaa. Tämähän oli siis vain isosti positiivista kuulla. Toisaalta, ehkä tällä helpolla radalla sai ponistakin esille niitä parempia puolia. K.N Special sisältää kuitenkin sitten taas jo paljon tiukkoja käännöksiä, jotka on tynnyri-Pennille vähän haastavia ainakin toistaiseksi. Mutta kukaanhan ei estä kotona vähän testailemasta.

Huomatkaa hymy, joka ei hyytynyt. Ja toisessa se mietintä, että mitäköhän tässä sitten...

Ratsastajalle sateli asennosta ja istunnasta seitsemän ja puoli pistettä, jotka edelleen saavat mut miettimään, että olenko tosissani vasta oikeastaan vuoden ratsastanut täysillä. Samaten kommentti kaunista ratsastusta sai oikein katsomaan videolta omaa ratsastamista. Tuntui meinaan, että annoin kamalasti koko ajan pohkeita ja heiluin kuin heinämies. Ehkä sitten ei. Ainahan sitä tuntee vaikka ja mitä.

Mutta koska olen uhkarohkea, päätin jakaa teille koko radan videolla. Pääsette vihdoin näkemään meidät tositoimissa. Ratsastajan ilmeistäkin sen huomaa, että tositoimissa ollaan.


Pakko muuten todeta, että tällä kertaa ei näytetty tuossa valkoisessa värissä niin pullukkaratsukolta. Viime vuonna tuntui, että ponin pulleus oikein korostui, mutta kieltämättä kun miettii niin eipä sitä tarvinnut millään edes korostella.

Nythän me ollaan ihan rantakuosissa. Se on se heinäpack. Kuudella paalilla.