25. kesäkuuta 2017

Keskikesän vapaus


Juhannusaaton kunniaksi päätin vihdoin siistiä Pennin tukan taas ratsumaisempaan luukkiin. Vaikka itse sanonkin, taisin jopa onnistua siinä, vaikka jouduin mä sieltä eilen saksimaan vähän töyhtöjen jäämiä. Ponin tukka on vain niin jumalattoman paksu, että sitä pitäisi ehkä vielä vähän ohentaa, tosin asettuu tuo nyt paremmin kuin aikaisemmin. Otsatukkaan en edes uskaltanut kajota. Ei sillä, että olisi traumoja pottatukkalookista.





 Hei joo mennää! T. Penni

Oltiin sen verta reippaita kumpikin, että päätettiin yhteistuumin yhden lomapäivän jälkeen mennä kentälle vähän kokeilemaan. Olin ihan varma, että hommasta tulee tahtojen taisto sen yhden ainaisen lepopäivän takia, mutta jouduin jälleen hämmentymään ja nauramaan; poni meni niin kovaa, että sitä joutui jarruttelemaan melkein koko ajan. Aika paljon se painoi kädelle, eikä taipunut niin paljon kuin olisin voinut haluta, mutta ainakin meillä ole superhauskaa. Päätinkin lopuksi vielä nauttia vapauden tunteesta.

Tai siitä, että ponilla on vapaus käydä pusikossa, enkä minä voi asialle mitään.




Kerran se poninperkele vei mut totaalisesti ruohotupsuille, mutta aika nopeasti se taas jaksoi kuunnella. Ja sittenhän me vaan mentiinkin, kumpaakin suuntaan ilman mitään ongelmaa. Viimeksi kun tuo oikea kierros osoittautui niin jumalattoman hankalaksi. Hommien jälkeen ponikin näytti niin itseensä tyytyväiseltä, ettei tosikaan. Jos se olisi voinut puhua, se olisi kehunut itsensä taivaisiin.


 Kuskikin katsoo kerrankin sinne, minne on menossa.

 Onnistuttiin tässä "lähdempä täyttä laukkaa"-lävistäjälläkin ihan mallikkaasti!

Hei kaikki orhit ja orhinlaiset, soitelkaa!

Eilen me puolestaan käytiin ihan vain talutuslenkillä pellon ympäri, jonka jälkeen näin kuitenkin parhaaksi myös vähän juoksuttaa Penniä... Kun kontrolli katoaa - olis varmaan sopinut siihen kotiinpäin tulomatkaan. Mutta eihän tuo poni osaa siellä pyörössä päästellä, se on kuitenkin niiiin tylsää. On kuitenkin niin positiivista vain kokea ja nähdä, miten Pennistä on tullut tollanen menijä. Se ravailee taluttaessa ja on muutenkin energisen oloinen. Saahan sille toki silti välillä kertoa, että mennäänkö vaiko eikö mennä.

Mutta se on sitä Penniä. Parasta Penniä.










19. kesäkuuta 2017

V.I.P ratsastustunti


Kisojen jälkeen ollaan oikeastaan vain rennosti käyty maastoilemassa. Kelit on olleet mahtavia, mutta tähän päivään saakkahan auringon pitikin paistella. Lauantaina käytettiin hellerajat hyödyksi ja käytiin ensimmäistä kertaa ihan v.i.p tunnilla. Voinen sanoa, että oli harvinaisen rankkaa varsinkin viikon kunnon treenittömyyden jälkeen. Extempore-kuvaajakin saatiin paikan päälle, kiitos Viiville siis vaivan näöstä.




Eilen kyllä tosiaan tiesi todellakin tehneensä; lihakset huusivat hoosiannaa. Penni oli tunnilla kyllä silti aivan tajuttoman kiva, vaikka se edelleenkin painaa kädelle aika hurjasti. Varsinkin oikeassa kierroksessa oli pitelemistä ja sormien heiluttelu tuli tarpeelliseksi. Aloitettiin kuitenkin pienillä herkistyksillä eli tehtiin pysähdyksiä ja käskettiin poni ensin pelkällä raipalla käyntiin ja muutaman kerran jälkeen pohkeilla. Penni ymmärsi nopeasti mistä kiikastaa ja homma pelittikin tosi mukavasti. Otti jopa sen hanurinsa oikeasti mukaan, eikä mennyt vain pitkänä.





Tämä on henkilökohtaisesti minusta paras kuva!

Ravi oli lauantaina ihan extra hyvää! Tai siis kuulemma näytti todella hyvälle, itselläni oli istumisessa vähän haasteita ja varsinkin kun alettiin tekemään kolmikaarista kiermurauraa - olin pulassa. Tunnustan, en pidä kiermuroista, niissähän joutuu ihan taivuttamaan ponia. Vasemmalle kaikki oli ihan ookoo, mutta oikealle Penni on oikeasti ihan tajuttoman jäykkä. Samaten ohjien käsissä pito oli todella haastavaa, en voi ymmärtää miksei niitä voi vaikka teipata sopiviksi.

Silmät kiinni ja jumalaton smaili naamalla - homma siis pelittää!





Kun kiermurauralta selvittiin, otettiin pitkällä sivulla vähän avotaivutusta, joka sujui paremmin kuin osasin odottaa! Ollaan me jotain sentään opittu yhdessä, enpä mä vielä viime syksynä ymmärtänyt avojen ja sulkujen päälle yhtikäs mitään. Penni myös ravasi hyvin tarmokkaasti ja oli jotenkin todella helppoa ratsastaa, jollei lasketa niitä lepattavia pyykkinaruja aina välillä. Heti kun ohjat pitenivät, ponistakin tuli laiskempi. Tai se ei enää nostellut koipiaan niin hyvin.



Laukat tehtiin pääosin ympyrällä ja ongelmaksi osoittautui ponin pitkäksi pääseminen jo heti alkuun. Kokoaminen oli haastavaa, koska sitten taas Penni ajatteli, että nyt hidastetaan. Onnistuttiin kuitenkin muutamassa todella hyvässä pätkässä, eikä kumpaakaan suuntaan ollut mitään järisyttävän kamalaa peräpään sisälle heittoa. Tehtiin avoa myös laukassa pitkällä sivulla ja voi luoja... Mä olin niin taivaassa kun se neiti toimi mun alla!


Todettiinkin, että jos mä vain ratsastan ja pidän ne ohjat kädessä; ponikin toimii ja se on oikein kouluponin näköinen. On aina mukavaa kuulla kehuja, varsinkin meidän yhteistyöstä.

Sen eteen kun on kuitenkin tehty töitä. Paljon.

13. kesäkuuta 2017

Tämähän on ihan Helppoa Beetä!

Kaunis poni, joka karkaa avuilta ja näyttelee energiaansa vasta laukassa. Väistöt vaatimattomia, mutta kahdeksikko tipahtaa yhdestä käyntiosuudesta. Kiermurtelevaa sorttia, mutta ensimmäisellä laukkalävistäjällä ollaan silti melko sujuvasti linjalla.

Pennin mielestä rata piti ilmeisesti suorittaa todella pikaisesti loppuun kun päästiin laukkaosuuksiin. Olinkohan kenties jankannut sitä liikaa ja neiti tiesi jo, että kohta tämä on ohi? Toisaalta oltiin verkka-alueella aivan liian kauan siihen nähden, millaisen verryttelyajan Penni tarvitsee. Oli miten oli. Me ollaan nyt hyväksytysti suoritettu ihka ensimmäinen Helppo Been rata.

B-merkin kouluohjelma 2010 ja huimat 57,609%.

Virallisella skaalalla oltiin toisiksi viimeisiä, täytyyhän nyt jonkun perääkin pidellä vähäsen, mutta sillä jännitysmäärällä oli tämä jo melkoinen suoritus. Ihmettelen, miten kykenin muistamaan radankin, kun oikeastaan muistikuvia ei ole muusta kuin oikean laukan nostosta; nostosta, jonka poni taisi ihan itse päättää ja ampaista menemään. Kirjaimellisesti takavasemmalle.

Siitä hienosti kerättyäni ponin takaisin ruotuun, onnistuttiin kuitenkin varmasti tähän mennessä parhaassa laukkalävistäjässä ja vielä tässä vaikeammassa laukassa! Palauduin maan pinnalle kun vasemman laukan aikana Penni yritti ensin karata kokonaan radalta ja toiseksi se ampaisi laukkalisäyksessä todellisesti lisäykselle. Kyllä mä niin rukoilin ja anoin, että se poniperkele hidastaa raville ennen valkoista kouluaitaa. Ja onneksi hidasti. Päässäni soi vielä lopputervehdyksessäkin lause "ei me nyt voida radalta poistumisen takia ottaa hylkyä".

Voitte kuvitella kuinka mua alkoi naurattamaan koko episodin jälkeen; Penni, joka ei ikinä liiku, otti ja lähti. Syytä tähän ei ole, se ei säikähtänyt mitään, mutta ilmeisesti se oikeasti halusi sitten vain nopeasti radalta pois. Ensi kerralla mä opetan sille väärän radan. Oveluus on se avain tässä vai miten se meni. Toisaalta olin samalla niin totaalisen ylpeä, että se poni ei todellakaan pysähtynyt! Ei se niin hyvältä taas tuntunut miltä näytti ja omaa ratsastusta katsellessani, en oikeastaan ihmettele, ettei homma mennyt niin hyvin kuin olisi voinut. En jotenkin ollut itse varmaan ihan holleilla. Tai olin niin jännittynyt, ettei ponikaan halunnut toimia täysin.

Tai sitten me vain teimme parhaamme ja oikeasti halusimme kummatkin vain äkkiä radan loppuun.

Videon pienistä äänitehosteista kiitos poikaystävälleni, suosittelen nauttimaan laukkalähdöstä ja sen tuomasta ääniefektistä! Pahoittelen samalla kuitenkin minimaalista muokkausta ja laatua, joka hukkui vauhtiimme.

Olen tyytyväinen suoritukseen. Tälläisellä tuloksella me Ceessäkin startattiin ekaa kertaa. Niin ja startattiin siis ylipäätään. Viidentoista minuutin lastauksella ei ole valittamista todellakaan. Vaikka siinäkin ajassa poni ehti poistaa karvansa Harry Potter salaman muodossa, silmäkulmasta. (Ja ratsastaja onnistui näyttämään totaalisesti laivurilta viinitonkkansa selässä, joka näyttää tukka kiinni ollessaan oikeasti taas todella lihavalta). Penni oli paikanpäällä kuitenkin esimerkillisesti käyttäytyvä, ei edes leikkinyt oria ja pääsi nauttimaan pikkuisen pojan silityksistäkin. Saatiin tuntemattomalta ihmiseltä kehuja suorituksesta ja kaikista tärkeimpänä...

Emme pitäneet täysin perää. Meillä oli hauskaa.

7. kesäkuuta 2017

Otettaisko ohjat omiin käsiin?

Otetaanpa esille eilispäivän treenikuvat ja keskistytään niihin olennaisiin; virheisiin. Mikä on kuuminta hottia tällä hetkellä minun ratsastuksessa? Miten tästä pitäisi jatkaa? Miten Pennin osalta pystyisi muuttamaan tilannetta?

Mikä on sinun ongelmasi ratsastuksellisesti?

Vaikka Penni on välillä tosi tahmea liikkumaan eteenpäin, niin kerronpa teille faktan. Sitä on silti paljon helpompi ratsastaa vaikkapa ravissa kuin käynnissä. Laiskan hevosen ratsastus käynnissä on jotakin niin suunnattoman hankalaa, vaikka teoriassa pitäisi antaa vain lantion keinua ja näin pitää hevonen hyvässä käynnissä. Minä kuitenkin tykkään heittää ohjat, oikeastaan koko kädet, menemään ja sitten tapahtuu ponin osalta pitkäksi jääminen.

Asia pitäisi korjata vain totaalisella ryhdistäytymisellä; ohjat käteen ja ryhti kuntoon ratsastaja! Samalla voisit kääntää sitä sun jalkaas sinne menosuuntaan...

 Tässä näkee jo mun totaalista vinoutta. Miksi se pää pitää kallistaa sisälle? Samaten istun paljon enemmän sisäpuolella kuin ulkopuolella, jolloin ponikin lähtee helposti kaatumaan sisälle. Mopopojan kädetkin seuraavat menossa. Kädet pitäisi saada hartioista asti alemmas, eikä lukittaa niskaansa. Ponihan on ihan kivan näköinen omaan silmääni ainakin. Niin ja ainii, voisi tässäkin ehkä hitusen noita ohjia lyhentää.

Tähän suuntaan olen yrittänyt ratsastaa enemmän, koska jotenkin mulle tämä suunta on vaikeampi. Hauskinta tästä tekee sen, että se on myös ponille vähän hankalempi menosuunta, joten voidaan yhdessä luistaa vaikeasta kierroksesta. Epälooginen oikea kierros.

Jälleen toitotan niitä ohjia. Jos mulla olisi ne oikeasti kädessä niin ehkäpä tuo poninkin asento olisi eri ja se tekisi vähän paremmin hommia kropallaan. Oikea laukka on meidän se totaalisesti suurin ongelma, sillä poni lähtee helposti heittämään peräänsä sisälle. Ongelman ratkaisuna on ohjata etupäätä myös sisälle, siinä me välillä onnistutaan hyvin ja välillä huonosti. Eilen Penni oli kuitenkin yllättävän suoran tuntuinen, vaikkei sitä nyt suoraksi voi täysin kutsuakaan. Parempi silti.

Onko multa muuten ihan kamalasti vaadittu pitää toi nokka menosuuntaan? Vois ehkä toi ryhtikin vähän parantua kun ei tölläisi säkää tai korvia.

 Tässä oikean kierroksen toinen ongelma! Penni lähtee helposti viemään päätään liian virkkuumaiseen asentoon ja vaikka poni onkin kivan pyöreä, se ei ole tässä vaiheessa enää kädellekään kiva. "Ota se ja kanna" olis ponin kommentti tähän. Ratsastaja voisi tässä tilanteessa siirtää jalkaansa vähän eteen ja komentaa sitä nostamaan etupäätään, jolloin päänkin asento korjaantuisi. Mutta ei, minä vain mietin, miksi korvat katosivat.

Jos minulta kysytään, niin en todellakaan mene eteenpäin kovempaa, enkä ainakaan tee niin kuin sinä sanot. Opettele ensin ratsastamaan niin katotaan sitten. T. Penni

TÄSSÄ! Kierouden perikuva. Älkää kokeilko tätä kotona. Voi aiheuttaa vakavasti ponin vinoutta ja epätahtoa mennä eteenpäin. Tässä on menossa laukan lisäys, jonka Penni osaa paremmin kuin hyvin; nostetaan pää taivaaseen ja annetaan mennä! Mutta kun poniseni, pitäisi olla tuntuma ja nätissä muodossa. Minunkin pitäisi, mutta eipähän jää epäselväksi kumpaan suuntaan kaadun ja miten tilanteen korjaan, siirretäänpä tämä keskikroppa kuitenkin tähän keskelle!

Tuima, keskittynyt ilme kertoo jo kaiken siitä, että ne lyhyemmät ohjat korjaisivat tässäkin tarvittavan aktiivisuuden. Jalka on tässä kuvassa paremmassa asennossa, mutta taisin tässä vaiheessa jo vähän keskittyäkin siihen. Hartioista voisin edelleen rentouttaa, jolloin koko käsi tulisi alemmas ja mopopojan kädet voisivat kadota. Kuvassa kuitenkin näyttäisi, että olen suht keskellä, mikä on positiivista! Eikä pääkään kenota.

Tässä mun piti mennä jotenkin ihan ihme mutkalla, enkä mä vaan voi ymmärtää mitä logiikkaa näissä liikkeissä oikein on. Luulin, että kun menen eteen niin se riittää, mutta ehei, pitäis ihan alkaa driftaamaankin käynnissä. En ole ralliauto. T. Penni

Poni hiffasi tässä vaiheessa, että mitä siltä hain, koska jostain syystä sain itsenikin kasaan; sisäohja pidättää, peppu on penkissä ja vasen kankku vähän työntää. Hirveen helppoa. Not.

 Laukkalävistäjä, jolla en kykene ratsastamaan nätillä jalalla. On silti positiivista nähdä ja tuntea, miten paljon Penni on suoristunut näille lävistäjille! Tässäkin jo näkee, ettei se taivuta päätänsä kumpaakaan suuntaan, mitä se aikaisemmin teki. Tosin tässä Penni luuli, että tulee myös laukkalisäys, mutta se on pikku vikoja. Mieluummin vähän reippaammin eteen kuin liian hitaasti taaksepäin.

Vasemman laukan laukkalisäystä edestäpäin. Voiko nelijalkainen edes näyttää noin tankilta!? Minun ajatukseni taas harhailevat jouhikarvoissa, mutta ihan mageeltahan toi näyttää. Tuolta milliosasekunnilta. Vinous on kuitenkin ratsastajan peffassa huomattava, eikä jalkojenkaan asento päätä huimaa. Ohjatkin voisi olla heittämättä ja........

 ...Ja sitten jossakin vaiheessa kun olin juuri kerännyt ohjat ja ratsastin hetken kunnolla niin näytettiin tältä. Ainakin sen hetken, että kuva napsaistiin. Kysynpä siis peilikuvaltani:

Otettaisko ne ohjat omiin käsiin?