2. lokakuuta 2017

Maailma muuttuu heittäytymällä

Lokakuu. Totaalinen syksy on saavuttanut meidät ja energiaa riittää kylmyyden takia. Pennillä. Minä puolestani lasken vain kuukausia ensi kesään ja toivon suurella sydämellä, että se kesä myös silloin viitsisi tulla tännekin. Syksyinen maisema on silti taas niin mahtavaa katseltavaa ja omalla tavallaan tästäkin nauttii. Ruska ja sen väriloisto ovat niin loistavaa kuvattavaa, että jos nyt saisi aikaiseksi kuvata Penniäkin ihan oikeasti joku päivä. En ole sitä harrastanut hetkeen.


Olen elänyt blogin puolella hiljaisuudessa ja oikeastaan tulin juurikin tästä asiasta tänne kirjoittamaankin. Toiset varmasti tietävät sen tilanteen kun elämässä on oikeasti vihdoin sisältöä ja elämä tuntuu elämisen arvoiselta; vielä enemmän mitä se pari kuukautta sitten tuntui. Minun elämäni on kuljettanut minut johonkin, mihin en olisi uskonut ikinä. Olen onnellinen.

Ja voin sanoa sen vilpittömästi hymyillen, tarkoittaen sitä.

"Täytyy antaa kaikkensa, jos haluu kylpee onnessa."

Arkielämäni on muuttunut totaalisesti kuukaudessa, enkä ole niin jumiutunut ponin kaavoihin. En ota liikaa enää stressiä Pennistä ja sen asioista, vaikka tällä hetkellä on taas menossa satulaprokkis. Että kiitos vaan kadonneet kilot. Minä kun luulin ostaneeni satulan, joka menee monta vuotta. Pyhpah, liian leveä. Mutta voitte vain kuvitella kuin ihanaa on sanoa, että se satula on liian leveä. Olen myymässä myös yleissatulaa pois, koska todennäköisesti tulevat hypyt voidaan suorittaa koulusatulalla jos oikeasti haluaa.

Meistä tuli se truu dressageratsukko, mitä en olis uskonut. Nyt uskon.


Meillä ei ole tällä hetkellä mitään suurempia tavoitteita, me vain mennään, ollaan ja nautitaan tekemisestä. Käydään viikottain ratsastustunnilla ihan vain siksi, että kyllä mä haluan oikeasti silti kehittyä ja päästä eteenpäin. Katsotaan niitä muita juttuja sitten jos sen aika vielä tulee. Ehkä ensi kesänä.

Elän kiireisenä ihmisenä; käyn töissä, hoidan ponin ja ajelen kahden kodin välillä. Siihen väliin vielä kaikki "ylimääräinen". Etsin kovasti uutta työpaikkaa, elän veloiksi koska tein suuren päätöksen elämässä ja hankin ihan ensimmäisen oman auton. Olen niin helvetin aikuinen. Ja se on syy siihen, miksen ole kirjoittanut. Kun en edes koe olevan mitään kirjoittamisen arvoista. Elämä rullaa päivä kerrallaan. On suuria suunnitelmia. On unelmia.


Enkä olisi pari kuukautta sitten uskonut kirjoittavani, että jätän tämän blogin hetkeksi. Jatkan Instagramin puolella kyllä Pennin arjen jakamista, eikä me kokonaan kadota. Otetaan pieni tauko, katsotaan mitä tuleman pitää tämän suhteen. Katsotaan kykenenkö olemaan kirjoittamatta, koska kirjoittaminen on ollut suurta nautintoa ja pidän ihan älyttömästi tästä hommasta nyt kun sain itseni taas kirjoittamaan. Onneksi muuallekin voi kirjoittaa.

Toivotan kaikille oikein hyvää syksyn jatkoa, joulukin on ihan kohta ovella.

Minä kiitän teitä tähän asti. Kaikkia, jotka ovat jaksaneet kommentoida ja lukea tekstejä.

Nöyrä ja syvä kumarrus.