23. kesäkuuta 2016

Kiperät kesäkysymykset

Otin kamerani kauniiseen kätöseeni ja marssin ovesta ulos kuvaamaan luontoa. Kuvaillessa tuli mieleen, että taidanpa tehdä teille pienen visailun luonnossa törmäämistäni asioista! Koostin teille 15. kuvan visan (eli kaikki postauksen kuvat eivät kuulu tähän, vain kysymykselliset), joihin saatte vastata näin keskikesän juhlan alla. Jokaisessa kuvassa on erikseen esittämäni kysymys kyseiseen kuvaan liittyen. Vastaukset saatte ensi viikon viikonloppuna viimeistään, jollei joku vastaa aikaisemmin kaikkiin oikein!

Toivottavasti mahdollisimman moni tarttuu haasteeseen!

Mutta pidemmittä puheitta toivotan teille kaikille
oikein hyvää juhannusta!

1. Mikä luonnonkappale kuvassa on?

2. Minkä niminen kukka?

3. Minkä kasvin lehti näkyy kuvassa?

4. Minkä, metsässä usein törmätyn, marjan lehti kuvassa on?

5. Mikä kasvi?

6. Minkä niminen kukka?

7. Mikä kasvi tämä on?

8.Tiedätkö minkä kasvin osa on tässä kuvassa?

9. Minkä niminen puu on kuvassa?

10. Minkä marjan lehtiä näet tässä?

11. Minkä kasvin kukkia nämä ovat?

12. Minkä nimisessä kasvissa kimalainen kerää mettä?

13. Mikä puulaji on kuvassa?

14. Entä tässä?

15. Minkä puun lehtiä tässä on?

--------






Kaikki kuvat ovat muokkaamattomia, ne on vain pienennetty ja läntätty vesileima kulmaan. Tässä siis näette oikeasti sitä, millaisia kuvia kuvaan kameralla, ilman minkäänlaista manipulaatiota!

20. kesäkuuta 2016

17. kesäkuuta 2016

Asenteena kouluponi


En ole vielä koskaan ratsastanut Pennillä ilman satulaa kunnolla. Riimulla ratsastamista ei nyt tähän lasketa, se on kuitenkin vain sellaista hömppäämistä. Toissa päivänä kuitenkin rohkaistuin ja menin kaikki askellajit jopa yrittäen oikeasti ratsastaa! Pieni luottamuksen siemen siihen, että poni ei pukita minua alas, kasvoi ja loi hienon taimen. Toivottavasti siitä taimesta kasvaa iso vaahtera. Tai edes vaivaiskoivu.

Tallikaverini innostui tämän jälkeen menemään ponin selkään, koska minä kuulemma lopetin työskentelyn liian lyhyeen. Kerrottakoon, että kaverini ei koskaan ole ollut Pennin selässä aikaisemmin ja nyt se sitten alkoi vääntämään kunnon koulukiemuroita ilman satulaa... Kieltämättä olen vähän kateellinen. Mutta vielä enemmän olen kuitenkin kiitollinen..

Tiedättekö kun saatte sellaisen totaalisen motivaatiopuuskan?



Minä tiedän. Ja päätin samalla hetkellä, että perkele, minähän osaan laittaa oman ponini myös liikkeelle. Minähän päätän, että se menee, koska se osaa. Penni oli niin hieno. Se meni todella nättiä ravia ja kuunteli ratsastaa tajuttoman hyvin. Mutta kun minäkin halusin.

Ja minä menin ja sitten tein sen. Eilen. Asenne on se mikä tuon ponin kanssa selkeästi ratkaisee. Se ei jaksanut kenkkuilla, pukitti vain kerran viimeisimmän kymmenkunnan pukin sijaan ja kirsikkana kakun päälle; meni rehellisesti peräänannossa. Tällaiselle puskaÖÖ tasolla olevalle ratsastajalle se oli jotakin niin mahtavaa. Tunne siitä, että se nelijalkainen todellakin kuuntelee mua ja mun apuja, oli taivaallinen.



Palautetaan kuitenkin ratsastaja maan päälle... Se poni osasi. Ratsastaja vasta hiffasi alkeet.

Penni oli totaalisen tyytyväinen itseensä puolentoista tunnin treenin jälkeen. Sitä se saikin olla. Me ei kertaakaan ensimmäisten kenkkuiluiden jälkeen alettu uudestaan kokeilemaan, että josko kuitenkin vähän lepsuttaisiin säännöistä. Reaktio raippaan alkoi muistuttamaan oikeaa ja ratsastajakin oppi käyttämään sitä raippaa sellain, miten sitä varmastikin kuuluu käyttää. Ja siinä me sitten mentiin.




Todeten, että ratsastus on vain niin hiton vaikeaa.

Tämän samaisen lauseen totesin uudestaan, kun sain mennä samaisen tallikaverin hienolla ja jumalattoman suurella hevosella eilen. Mun ulkoavut ovat varsinkin vasempaan kierrokseen ihan olemattomat ja kyllä, sitä voisi opetella oikeasti ratsastamaan eikä matkustamaan. Oli silti todella opettavaista mennä eri hevosella ja kaikenlisäksi sellaisella, joka osasi opettaa. Lähtökohdat seuraavaan Penni-ratsastukseen ovat siis korkealla ja oppimisinto taivaissa.

Kun vielä ne opetukset sitten käytäntöön niin hyvä on.

Pakko myös todeta, että on aika mahtia ratsastaa isolla ja askeleistaan matkaa tavoittavalla hevosella. Se laukka oli niin ihanaa! Ja mun lihakset huutaa hosiannaa. Paljon rankenpaakin. Tai sitten en vain ratsastanut sitä omaa niin tosissaan... Ehkä kannattaisi.



Palaten kuitenkin itse päätähteen, niin innostus olisi tosi kova päästä johonkin näyttämään meidän taitoja. Ollaan kuitenkin aika paljon paremmassa jamassa kuin huhtikuun lopussa oltiin extempore koulukisoihin. Silti mua itseäni innostaa enemmän esteratsastus, mutta ehkä tämä sileä puoli olisi hyvä eka saada kuosiinsa... Eikä koulukisat pahaa tekis... Ja jos prosentit hipoisivat enemmän kuuttakymmentä...

Ja sitten Pennikin lentäisi.


14. kesäkuuta 2016

Kavioilla kattoon ja hypyillä hiekkaan

Viikonloppuna tehtiin enemmän kuin tarpeeksi töitä ja oivallettiin ihan uusia ulottuvuuksia työskentelyssä. Löydettiin ihan selänkin lihakset, vaikka ratsastaja taisi oivaltaa enemmän pyöreydestä kuin poni. Hommailtiin paljon ympyrällä, mutta eipä tee pahaa tuolle rautakangelle ja oikeasti elukka alkoi vetristymään. Fiilis oli mitä mainioin treenin jälkeen ja motivaatio katossa. 

Kaviotkin tosin välillä kävivät siellä.




Pennillä on laukka selkeästi kaikista paras askellaji. Käynti on se pahin jumitus askellaji, siitä on helpoin alkaa kettuilemaan, vaikka laukasta toki on myös mukava heittää noita pukkeja. Ravi on aluksi aina tosi jäykkää ennen kuin poni alkaa lämmetä. Laukassa Penniä on myös helpoin ratsastaa eteenpäin ja näin ollen myös alas.

Juurikin tuolloin perjantaina ponilta tosin myös irtosi tosi hyviä pätkiä raviakin! Pennille tuntuu olevan kauhean hankala mennä kun istuu ravissa, joten olen tyytynyt keventelemään ihan ponin takia. Tosin välillä otin pätkiä harjoitusravissakin. Huomasin muuten myös, että saappailla ratsastettaessa jalustimet ei lähde niin helposti jalasta, eikä mun jalka mene ihan mihin sattuu. Jännä.


 Harjoteltiin PiffiPaffiakin!
Oispa harjoteltukin...




Perjantain väännön jälkeen meille kelpasi lauantaina paremmin kuin hyvin kunnon hyppelyt! Hyppelyistä saatte nauttia ihan videon muodossa, joka löytyy alta. Valittelen jo valmiiksi, että laatu ei ole kehuttava, eikä videon muokkaustaidot ole mikään vahvuuslajini. Halusin kuitenkin jotain vähän erilaisempaa. Hypyt kuitenkin onnistuivat ihan hyvin, vaikka Penni olisi saanut olla reippaampi ja vauhdin myötä hypytkin olisivat parantuneet.

Me siis harjoitellaan todellakin vielä tota eteenpäinpyrkimystä. Samaten askeleiden asettaminen on vähän hakusessa ja poni hyppää varsinkin innostuessaan jumalattoman kaukaa. Enemmän harjoittelua pienemmillä hypyillä ja askeleen väleillä. Kenties kavalettitreeni ei tekis pahaa. Taitaa ratsastajaa vaan enemmän kyrsiä ne pikkuset esteet. Ne kun tuntuu niin onnettomilta.


Sunnuntaina me kokeiltiin ihan uutta asiaa, ohjasajoa! Penni meni jälleen kuin vanha tekijä ja alkoi löytymään kyllä ihan mahtavaa liikettä! Maanantain juoksutuksessa ilmenikin pientä jumitusta, joten kaiketi poni oli todellakin tehnyt kunnon duunia. Tätä täytyy harrastaa uudestaan, sillä olihan se aika mahti fiilis saada poni toimimaan maasta kuin olisi selässä istunut. Pennikin tuntui tykkäävän, vaikka oltiinkin aluksi vähän hakusessa asian suhteen. Uudet asiat on kyllä ihan kivoja, vaikka mulla olikin vähän ennakkoluuloja tätä juttua kohtaan.. Kannatti kuitenkin testata!

Samana päivänä päätin leikkiä vikeltäjää ja hypätä ilman kenkiä ponin selkään. Tarkoituksena oli kokeilla seistä Pennin selässä ja tavoite todellakin saavutettiin! Kokeilin seisomista kolme kertaa, eikä tamma sanonut oikeastaan mitään! Vähän se aluksi jännitti, mutta viimeinen kerta sujui jo ihan kuin oltais ennenkin moista tehty.


Pakko todeta, että en vain voi ymmärtää miten viilipytty tuo nelijalkainen voi olla! Mikään ei tunnu olevan sille liian suuri ongelma, eikä sitä pysty totuttamaan mihinkään, koska kaikki on sille ihan okei. Aina.

Tänäänkin me käytiin ensimmäistä kertaa ikinä ihan kahdestaan maastossa ja laukattiin menemään ihan onnessaan. Mun hymy oli varmasti korvissa ja ponin korvat pilvissä. Mennään siis joskus uudestaankin! Parasta oli, ettei kenenkään hanuri hidastanut tai kukaan huutanut perässä, että voisittekste hidastaa.. Poni tosin totesi moneen otteeseen, että mennään nyt ku mahis on! Malttoi se kuitenkin aika nätisti silti mennä käyntiäkin, ihan pitkin ohjin jopa.

Lyhykäisesti pakko herkistelläkin, että on tuo otus vaan niin täydellinen. Oon niin onnellinen sen kanssa, että en todellakaan pystyisi vaihtamaan näitä hetkiä mihinkään. Onneksi ei edes tarvitse.

Perkeleen poni. Paras poni.