25. elokuuta 2016

Jotain kallista ja kimaltelevaa

Kalleimpia ostoksia on varmasti suitset ja satula, mitä ikinä voi kohdalle osua. Kieltämättä selaillessa heppakamaa nettikaupoista, tuntuu, ettei se lottovoittokaan varmaan pitkälle riittäisi jos oikein innostuisi shoppailemaan. Olen silti iloinen, että Penni on tuollainen kylmäveriponirotu, jolle kasvaa kunnon talviturkki; se ei tarvitse megamuhkeita toppaloimia, jotka maksavat myös maltaita.

Meillä on nyt kuitenkin nuo pari kallista ostosta hankittu. Toinen niistä aiheuttaa enemmän päänvaivaa kuin koskaan, nimittäin satula. Barnsbyn satula lähti uudelleen sovitteille ja me saatiin tallikaverilta satula, joka loppupeleissa osoittautui ihan hyväksi Pennille. Ainakin parempi kummallekin kuin se vanha. Uudessa satulassa on silti myös totuttelemista, koska niin kuin ehkä kuvistakin voi huomata, istuntaa täytyy treenata taas uuteen asentoon.

Tässä uudessa Thorowgoodin satulassa on vaihtokaaret ja ihanat, paksut paneelit. Se asettaa satulan paremmin Pennin selkään, jolloin se ei jää niin takapainoiseksi mitä aikaisemmat satulat ovat tehneet. Satula on myös uniikisti suunniteltu isolapaisille hevosille; siitä uupuu lapojen liikettä rajoittava paneelien osa. Aivan loistavaa siis tuolle tankille! Satulassa on myös vaihdettavat polvi- ja pohjetuet, joista jälkimmäiset otin nyt sileätyöskentelyyn pois. Otetaan ne käyttöön sitten hyppäämiseen!

Nahkainenhan tämä penkki ei ole, mutta näyttää nahalta ja on laadukkaan tuntuinen. Istuin on kivan pehmoinen ja mielestäni myös kivan tukeva. Kyllä tällä kelpaa, toivottavasti se ei muutaman käyttökerran jälkeen osoittaudu hutiostokseksi. Mainittakoon vielä satulan virallinen nimi eli Thorowgood T8 Anatomic GP.




Sitten ne toiset kalliit ostokset eli suitset! Nämä kantavat puolestaan nimeä Hubertus Classic Ergo ja ovat turparemmin perusteella ainakin suunniteltu lähinnä kouluratsastukseen. Itse ihastuin kuitenkin tuohon paksuun turpikseen vain sen takia, että josko poni siitä pitäisi enemmän. Muotoiltu, leveä niskahihna on melkein pakollinen tästä lähin kun suitsia ostan. Kokolapussa luki full, mutta suitset ovat silti Pennille aika sopivat. Leukahihna on liian pitkä, mutta ehkäpä mä löydän jostain meille cob kokoisen leukahihnan.



Tällä omppukuolaimella Penni ei tuntunut niin kivalta kuin aikaisemmin esiintyneellä bridongilla. Vaihdoinkin eilisen ratsastuksen jälkeen kuolaimet takaisin niihin bridongeihin. Ompussa saattaa terävät reunat ärsyttää sen suuta, tyhmänä ponina kun on mennyt ne puremaan. Suitsissa on kuitenkin mitä ihanin otsapanta! Ihastuin totaalisesti kun avasin saapuneen paketin kotona. Kuningattarelle ei sovikaan tylsät mustat otsapannat, täytyy olla jotakin kaunista ja kimaltelevaa!




Uusien ostosten joukkoon on eksynyt myös Kentuckyn takasuojat, jotka esiintyivat edellisissä hyppykuvissa. Ne ovat vain hiukan ehkä isot Pennille, joten saatan joutua fiksaamaan niitä hiukan ennen kunnon käyttöä. Täytyy katsoa, en meinaan löytänyt cob kokoisia Kentuckyn suojia... Tekisivät muillekin kuin GP-tason isoille hevosille niitä suojia!

Tästä tuli nyt tälläinen ostoskatsaus. Hankinnat ovat kuitenkin työmotivaatioon vaikuttavia, joten on teidänkin hyvä tietää ainakin tuo uusi satula. Ratsastuskuvatkin jäivät vähän kehnoiksi kun kamerasta päätti loppua akku, mutta eihän sille minkään mahda. Näkee niistä nyt vähän menoa! Työmotivaatio taisi kuitenkin eniten kasvaa kuskilla, jolta meinasi oikeasti into loppua tuon ponin kanssa tappeluun.

Taidan taas vetäistä ne huonot sanat pois Penniin liittyvistä lauseista.

Kuskissahan se vika yleensä on.

22. elokuuta 2016

Yhteistyöpisteet pyöreä nolla

Viikonloppuna tuli hypeltyä kunnon esterataa (kuvatkin hyppypäivältä), tosin omasta mielestäni huonoin tuloksin. Poni ei vain ollut yhteistyökykyinen ja toisaalta ehkä oma asenne ei ollut niin kohdillaan kuin olisi pitänyt. Lauantaina sileätyöskenneltiin vähän ja kuski sai taas uusia ulottuvuuksia ratsastamiseen. Joskus sitä vain haluaisi todeta silti, että miksi tätä harrastusta oikeasti jaksaa.

Koskaan kun ei voi olla edes hyvä. Aina voi parantaa.




Tyylinäytteitäkin oli saatu kameralle ikuistettua!


Pennillä on tässä jotenkin harvinaisen söpö ilme! :D




Itse hypyt olivat kuitenkin monesti tosi kivoja! Pennillä on oikeasti mukava hypätä jos se edelleenkin oikeasti liikkuisi eteenpäin. Tätä rataharjoitustakin tehtiin oikeastaan sen takia, että saisin osviittaa, kannattaako tuon kanssa edes yrittää lähteä kisoihin hyppäämään. Taidan jättää asian muhimaan.

Tai lähden kepparilla. Se ainakin liikkuu.





Mutta koska lauantaina oli jälleen mahti keli käydä kuvailemassa, saatte vielä nauttia muutamista luontokuvista!

 1                                                                           2

 3

4                                                                               5

6

7

8

9

 10

 Löytyikö suosikkia?

19. elokuuta 2016

Havaittavissa muutosta?




Oli pakko saada laitettua kuvia vierekkäin ja koittaa verrata niitä. Toki suurin muutos näkyy vuoden takaisessa kuvassa, mutta mitä meinaatte...

Onko muutosta toukokuun ja elokuun välisessä kuvassa?

On jotenkin haastavaa yrittää itse nähdä suuria muutoksia. Penni on täydellinen, oli se sitten pullea tai laiheliini, kenties asia olisi eri jos tähän laittaisi itsestään kuvia. Väliin olisi vielä voinut tunkea helmikuussa otetun kuvan, mutta koska talvikarva hämää mukavasti niin jätin sen tekemättä.

Meinaan... Jos jossain kuvassa Penni näyttää nallelta niin siinä.


18. elokuuta 2016

Kun tajusin omistavani ponin...


Meille tuli Pennin kanssa yhteistä taivalta täyteen vuoden päivät. Kolmesataakuusikymmentäviisi päivää on tuonut kuitenkin tullessaan paljon enemmän kuin olisin osannut ikinä kuvitella. Se vastuu, minkä olen kantanut, on ollut sanoinkuvaamatonta. Ne epämääräiset kysymykset ja kysymättä jääneet kysymykset ovat olleet listaltaan jumalattoman pitkiä. Silti en vaihtaisi poninomistajuutta enää mihinkään.

En yhtikäs mihinkään.

Penni on opettanut mulle vuoden aikana hurjasti. Olen oppinut enemmän kuin olisin osannut ikinä kuvitella. Näin jälkeenpäin voisin kuitenkin sanoa, että en ole aivan varma olinko täysin valmis hankkimaan ihan ikiomaa ponia. Tajusin oikeasti vasta muutaman kuukauden jälkeen, että tosissaan edes omistin oikeasti hevosen. Kuukausien jälkeen se jumalaton vastuun kantaminen vasta alkoi tuntua oikeasti työltä.

Olen kuitenkin oppinut itsestäni paljon. Olen löytänyt itsestäni sen jaksamisen puolen, mitä en uskonut olevan. Penni nosti mut ihan uudelle tasolle koko mun oman elämäni aikana. Se muutti mun maailmankuvan ylösalaisin ja sai ymmärtämään, ettei tämä ole niin mustavalkoista. Voisin jopa todeta, että mun elämänlaatu parani huomattavasti Pennin myötä.

Se toi mun elämään sen jonkin asian.

Olen aina haaveillut omasta hevosesta. Silloin pienenä sitä ajatteli, että kun se oma hevonen sitten vihdoin on, minä ainakin ratsastan joka päivä, monta tuntia! Huonetta koristi muutama sata julistetta mitä ihanemmista hevosista. Muutama hevosenkenkä koreili julisteiden joukossa niiltä ihanilta hevosilta, keillä oli ratsastanut. Matkustellessa oli aina jumalaton onni nähdä hevosia tarhoissaan. Hevosvarusteet olivat jo valmiiksi valittu, ne oli niitä hienoimpia ja kalleimpia.

Ja joka ikinen joulu sitä halusi uskoa, että nyt se poni tulee pihaan.

Sitten se tuli, kesällä. Eipä korista seiniä enää julisteet tai hevosenkengät. Niitä kenkiä joutuu katselemaan joka päivä ja joka toinen kuukausi saa vihdoin heittää kuluneet pois. Hevosia nähdessään toteaa, että eipä tuokaan niin nätti ole kuin mun oma. Setelit lentävät muualle kuin niihin ihaniin varusteisiin, sama kun syöttäisi liloja paperin paloja ponille. Eikä joka päivä jaksa kiivetä selkään. On onni jos joku toinen haluaa ratsastaa. Tai jos tiedossa on edes miten ponin haluaa liikuttaa, on sekin jo jotakin.

Totuus sen takana, kun haaveet muuttuvat todeksi.

Penni on mulle tärkeintä maailmassa. Se on nostanut mut jo kaksi kertaa pois syvimmistä mutakuopista. Se on myös latonut mua maantasolle muutamaan otteeseen, jottei kuitenkaan totuus unohtuisi. Se on tuonut mun elämään kamalasti huolta, mutta samalla jumalattoman määrän onnistumisia ja onnellisuutta. Enkä ikimaailmassa pystyisi luopumaan tai vaihtamaan sitä mihinkään.

Penni on se minun elämäni poninperkele.

15. elokuuta 2016

Kauran korsia pientareella

Vietettiin koko viikonloppu jälleen ponivoimalla Nean kanssa. Käytiin perjantaina kuitenkin kuvaamassa vähän auringonlaskua, josta seuraavat luontokuvat ovat. Pidetään tämä teksti kuvapainoitteisena, sillä tulossa on piakkoin enemmän tekstiä sisältävä, aiheeltaan tärkeä postaus. Voitte siis ottaa hyvän asennon ja rullailla kuvia!












Ehkei joillekin niin yllätyksenä, mutta minulle itselle yllätyksenä, koitin epätoivoisesti väsätä maastakäsittelystä videota. Huonoilla videon muokkaustaidoilla sain kasaan jotakin, mitä nyt kaiketikin teille kykenen näyttämään. Maastakäsittely siis toteutettiin perjantaina pitkän tauon jälkeen! Penni oli oikein kuuliaisella tuulella ja oli pitkästä aikaa mukavaa puuhailla yhdessä kivoja juttuja. Niistä jutuista kun saa herkkuja.

Eilen, sunnuntaina, puolestamme otettiin muutamat hypyt märästä kentän pohjasta huolimatta. Penni hyppäsi jälleen puhtaasti noin 80cm esteen ja tuntui imevän kivasti aluksi esteille. Se varmasti väsähti taas nopeasti, mutta hyppi silti oikein mallikkaasti. Itsekin uskalsin enemmän pyytää ponia etenemään, joten hypyt olivat huomattavasti helpompia suorittaa. Pikkuisen kieltämättä kuskia välillä hirvitti. Suosittelenkin siksi olemaan katsomata ilmeitä, jollei tahdo nauraa. Olisi kivaa oppia hymyilemään hevosen selässä!







Tässä on kyllä tyylinäyte ratsastajan osalta!