30. huhtikuuta 2016

Ai me muka koulukisoissa?

Totean ihan aluksi... HUHU. Puoli vuotta takaperin enkä olis ikinä uskonut istuvani valkoisissa ratsastushousuissa oman ponin selässä. Vaikka kyseinen hetki olisi näytetty kristallipallosta, olisin nauranut ja kertonut sen olevan unta. Naurahtanut vielä päälle: Ai me muka koulukisoissa?


Jep. Siellähän me. Liiankin lyhyellä varoitusajalla, mitäänsanomattamalla harjoittelulla ja tavoitteena tasan tarkkaan vain ja ainoastaan radan suorittaminen loppuun. Mehän mentiin ja suoritettiin meidän tavoite! Ratsastaja itse mokasi pienen osan radasta, mutta tuomari antoi anteeksi, olen kiitollinen tästä. Pistän syyksi liian suuren keskittymisen poniin. Se kun hirnui ja kiermurteli menemään miten sattuu. Tai ainakin ratsastajan mielestä.

Mutta enpä halua itseeni olla täysin tyytymätön, koska koko helahoito oli minulle ihan täysin uutta. Kaikki järjestelyt ja muut olivat ihan hepreaa, eikä tuntunut mikään niin luontevalta. Ei tällainen puskailija oikeasti vain voi tietää, että kyllä sinne radalle ihan kuulutetaan, ei itse tarvitse tietää milloin pitää areenalle astua. Tämän voisi tiivistää näin tunteikkaasti:

Ulapalla oltiin ja rantaa ei näkynyt, mutta selvittiin hengissä. 

Suurimpana ongelmana oli ehkä tällä kertaa lastaus ja kieltämättä poni sai hermot menemään ja itkun nousemaan kurkkuun. Toisaalta itku tuli myös kun suoritus oli tehty. Jännitys purkautui ja sitten sitä vasta tajusi, että hei, ei me ryssitty oikeesti niin pahasti kuin ajattelin. Täytyy opetella, ettei ole niin ankara itselleen. Ponista nyt saa monesti olla todella ylpeä.


Onneksi meillä oli kokenut kisaponi (no okei, ei nyt ehkä niin suuresti kokenut..) Ressu, joka rauhoitti Penniä trailerissa niin, että se jopa söi heiniä. Ehkä me siis mennään joskus myöhemminkin uudestaan yhdessä kisoihin. Tai tiedä siitä ratsastajasta... Taitaa olla kuitenkin mulla kohta autokouluun meno, että saisi itse kuskata traileria. Kieltämättä pelottava ajatus; kuskata omaa ponia.

Kaiken kaikkiaan ei niin turha reissu. Olen yhtä suurta kokemusta rikkaampi ja voin myös ihan rehellisesti todeta, että kyllä...

Mun poni toimii ilman raippaa ja kannuksia.

24. huhtikuuta 2016

Varustamaton pomppurodeo

Kuvakatsaus menneeseen viikkoon. Takana päin on korkeusennätyksiä, totaalista ärsyttävää poneilua, Suomen kevättä ja varusteetta menoa. Ollaan saatu niskaamme ilmastomme kaikki sääolosuhteet, sekä minä itse uuden hevoskokemuksen Kouvolan raviradalla. Olihan se hieno kokemus kun ei tällainen puskaratsastaja ikinä ole edes raveissa käynyt. Haluan jo uudestaan, kameran kera, koska olisi hienoa päästä kuvailemaan jotain totaalisesti erilaista.

Pomppukuvista kiitos Elinalle!
Ja muut ratsastuskuvat ovat Nean käsialaa!



Ollaan nyt tosiaan päästy tuon pomppimisen makuun ja niin on Neakin! Penni vei Nean hienosti pelon kera pienien esteiden yli eikä mitään ongelmaa tuntunut olevan! Poni innostui mitä korkeammalle puomit nousivat ja kyllä se vain taitaa olla henkeen ja vereen esteponi. Onneksi ratsastajakin taipuu enemmän tikkuhyppelyille kuin voltin vääntämiselle.

Kun Nea oltiin saatu alas selästä, oli minun vuoroni päästä vielä vähän testaamaan hyppyjä ja todettiinkin siinä sitten, ettei tuollainen 70cm tunnu paljon missään. Olen yllättynyt lähinnä siihen, miten vähän itse jännitin, vaikken paljon olekaan hypännyt. Nea tosin ei edes kertonut esteen olevan niin korkea, koska en sitä kuulemma olisi muuten mennyt. Olihan se aika siisti tunne! Onnistumisen tunne.

Irtona ponineiti ponnisti muuten "virallisen" mittauksen tuloksena 108cm! Huh... Alkaa olemaan pilvilinnojen korkeuksia.

Tämän päivän vääntämisen jälkeen, olen jälleen sitä mieltä, että me vaan kuulutaan tonne esteiden sekaan. Pakko silti varmastikin työskennellä myös sileällä ja tuntuu, että se tulee olemaan meidän tämän hetkinen korjauspuolemme. Kokeiltiin koulurataakin ihan huvikseen ja sujuihan se ihan suht okei, vaikkakaan en ole tyytyväinen omaan suoritukseen. Huomenna mennään lisää sileällä, ihan vain, että saisi nuo pohkeetkin joskus kunnolla läpi.

Tainnu päästä vähän liiankin helpolla tuo nelijalkainen.


Alkaa tuntumaan myös enemmän siltä, että yhteistyökin alkaa sujumaan vain paremmin ja paremmin. Saan pukkeja ratsastettaessa, mutta sellaista jumitusta tulee jokaisella kerralla vähemmän. Jännää miten nopeasti ollaan taas edetty! Ponista on myös tullut enemmän hellyyden kipeä ja se alkaa jälleen tulemaan portille mua vastaan kun menne hakemaan. Töiden jälkeen se puolestaan jää odottelemaan portille, että saa viimeisen herkkunsa vielä.

Penni on siitä silti hassu, ettei se ole ikinä hörissyt mulle. Jokseenkin silti odotan sitä päivää, saa nähdä tapahtuuko niin ikinä!

 Viime viikolla testattiin tosiaan myös varusteetta menoa. Ensimmäinen kuva kertokoon suurimmalti osin millaiselta meno vaikutti selästä. Neiti on niin järjettömän viisas, että jos ei mulla ole riimunnarua, se alkaa heti pomppimaan ja loikkimaan. Totesinkin, että ehkä me aloitetaan sitten tuon riimun ja narun kanssa... Vaikkei mulla kyllä tullut missään vaiheessa oloa, että tipahdan.


Varusteetta meno oli opettavaista mun istunnalle ja jokseenkin tuli myös yhteenkuuluvuuden tunne kun laukattiin ympäri pyöröä periaatteessa ilman mitään jarrua. Kyllähän tuo nyt voisi riimu päässä koheltaa miten lystää, eikä sitä kyllä kuolainkaan pahimmillaan pidä. Onhan se kuitenkin hevonen. Joku päivä me mennää ilman käsiä, ilman pukkirodeoita, pellolla ja ilman noita muitakin hepeneitä. Aloitetaan kuitenkin tarpeeksi hienoilla rodeoesityksillä.



Haluan vielä lopuksi pistää esille muutamat kasvillisuuteen liittyvät kuvat, koska pitkästä aikaa kyykistelin pensaikossa kameran kanssa. Tästä nousi into, että ehkä sitä voisi kuvailla lisääkin luontoaiheista, mutta toisaalta mulla ei näille ole paikkaa mihin laitella. Haluankin siis kysyä, että mitä mieltä olette? Onko kukkanen sinne tänne huono asia vai onko välillä kiva nähdä ponin lisäksi kuvia pilvistä? Samalla haluan kysyä, että mitä mieltä olette kuvista, joissa esiintyy muita hevosia?







Tai jos tämän muotoilisi näin yksinkertaiseksi...
Haluaisitteko nähdä enemmän minun itse kuvaamiani kuvia?

19. huhtikuuta 2016

Kuoppapäikkärit


Treenattiin lauantaina kotikentällä puomeja ja kavaletteja. Ensin Penni veti kuitenkin kunnolla kuoppapäikkärit! Poni oli ratsastettaessa hyvinkin mukava ja energinen, alkuraippailujen jälkeen tietysti. Jäi todella hyvä fiilis ja suuri himo vaan hypätä lisää!



Lauantaina käytiin myös Hööksissä taas vaihteeksi ostelemassa kaikkea. Tai no kaikkea ja kaikkea... Otsapannan ja karvariimun. Karvariimu esiintyykin viimeisissä postauksen kuvissa! Otsapanta ei vielä päässyt oikeuksiinsa, koska se tarvi pientä fiksailua.


 Nea kuvaili meitä lauantaina vähän ja koska omaan huonon tekstintuoton tänään, saatte nauttia kuvista.










15. huhtikuuta 2016

Hallitulla ilmavaralla

Me selvittiin kunnialla eilisestä estetreenistä ja vieläpä ihan ylpeydellä! Penni oli mahtava eikä siltä olisi voinut enempää oikein odottaakaan! Itse rauhallisuus, vaikka ajattelin sen hötkyilevän joka suuntaan. Pahin asia mitä se teki oli varmaankin muutamat pukit, jotka tosin eivät johtuneet muusta kuin siitä, että se on poni.
Ja tulee olemaankin.
Kuvista kiitos Nealle ja Nean äidille!


Sain kuulla jälleen omista käsistäni, jota ovat varmasti haasteellisin asia tällä hetkellä omassa ratsastuksessa. En osaa pitää ohjia käsissä eikä nyrkit pysy millään pystyssä. Niihin täytyisi kiinnittää huomiota vain enemmän ja enemmän. Istunnasta en puolestani saanut pahemmin kuulla mitään, mutta jälleen samanoloisia vinkkejä ponin eteenpäin saamiseksi tuli. Siirtymiset ovat tuttuja, niitä me harrastetaan ja tullaan harrastamaan vain enemmän ja enemmän.



Meidän piti tosiaan mennä korkeintaan kavaletteja, mutta lopulta isoin este mikä me hypättiin oli silmämääräisesti 60cm luokkaa. Nean sanoin, jopa korkeampi. En ikinä ole hypännyt niin suurta estettä ja vieläpä niin hallitulla otteella. Saatika kahden esteen sarjaa niinkin nätisti... Kun Penni ymmärsi mistä on kyse, se innostui totaalisesti ja taidettiin me vähän jopa kaahata loppupeleissä, mutta ei me tiputettu kuin muistaakseni pari puomia. Nekin ratsastajan huolimattomuutta.


Penni on siitä hauska, että se todella harvoin kieltää eikä tälläkään kertaa tullut kiellon kieltoa. Huonot lähestymisetkin se hyppäsi silti mallikkaasti, eikä minua itseäni hirvittänyt missään vaiheessa. Oikeastaan tuntui, että aika loppui liiankin lyhyeen ja toisaalta myös harmitti, että en uskaltanut heti lähteä kunnon estetunnille. Tästä innostuneena Neakin kuitenkin sanoi, että haluaa mulle rataa rakentaa ja pestasi mut jo hyppäämään mustalla paholaisella, Ressulla.

Täs oli tää pieni rako, pitiks tähän astua vielä?

Kuvasaldo oli suurehko, mutta kameran asetukset olivat kääntyneet kaakkoon, joten näytettäviä kuvia on minimaalinen määrä. Ehkä niistä silti voi huomata, että Pennikin on innoissaan ja ratsastajalla jälleen ilmeet kohdillaan. Ponilla jalkatyöskentelykin toimii!


Loppuviikko me hömpötellään ja vietetään laatuaikaa Pennin kanssa. Se on ansainnut leppoisampia työskentelypäiviä ja paljon rakkautta. Ensi viikolla jatketaan taas tästä!

12. huhtikuuta 2016

Karvatuppoja ja sirkushuveja

Pennillä on kuuma eikä sen talvikarva lopu varmaan ikinä. Poni ei jaksa seistä paikallaan, vaikka yritän hikiviilalla saada niitä viimeisiä karvahapsuja pois. Paksu turkki ja aurinko, sekä vielä juokseminen päälle tuovat hien pintaan. Positiivista, mutta oishan se kiva, että toisella olis vähän mukavempi olla, eikä pienestä pihattorallittelusta tulisi hikiseksi.


Me ollaan nyt kuitenkin, karvasta huolimatta, ryhdistäydytty ratsastuksen osalta. Ollaan kerran taisteltu vesisateessa, ollaan hypätty kavalettiä onnistuneesti, on itketty ja on kehuttu taivaisiin. Paljon mahtuu yhteen viikkoonkin asioita. Ja käytiin me eilen onnistuneesti ekaa kertaa yksin maastossa, minä selässä! Se, jos joku, oli iso saavutus!

Pennit sulassa sovussa.
Pennistä on kuoriutunut rinnalla juokseva hörökorva, vaikka sitä välillä saakin vetää perässä. Se ei välttämättä tule portille vastaan, mutta ei se lähde karkuukaan kun haen sitä töihin. Kun taas töiden jälkeen olen vienyt tavarat paikoilleen, tulee neiti portille odottamaan herkkuaan. Se tietää, että se saa aina herkun ennen kuin poistun kokonaan paikalta. Jos puolestaan jään hetkeksi rapsuttelemaan toista, se ei halua päästää raapimisorjaansa menemään.

Hyvin sujuneiden ratsastuskertojen myötä päätin, että me lähdetään torstaina katsomaan vähän maailmaa. Jännittää jo valmiiksi, että millainen Penni on paikassa, jossa se ei ole ikinä ennen ollut. Meillä on siis ihka ensimmäinen yhteinen estevalmennus. Ei kerrota, että valmennus on lähinnä sileää, puomeja ja kavaletteja. Olen jo henkisesti valmistautunut vaikka ja mihin, vaikka jotenkin silti osaan epäillä, etteikö Penni osaisi olla poneiksi. Enemmän mietin, osaanko minä olla ratsastaja.


Tällainen aina puska Ö tasolla ratsastanut, kisoista suuresti haaveillut, yksilö saattaa kääntää katseita. Lähden silti luottavaisin mielin, koska mulla on huoltojoukot mukana. Oikeastaan, nehän tämän koko sirkushuvin mulle mahdollistavat. Ja huoltojoukot kuulemma myös kuuluvat sitten yleisöön.. Painostavaa. Varmaan toheloin totaalisesti. Olen nyt kuitenkin saanut vakuutteluja Pennin hienoista liikkeistä ja hyppytekniikasta, joten eiköhän me sulauduta ihan hyvin sinne joukkoon.

Eikä meitä varmaan voi olla huomaamattakaan...


Me ollaan se ratsukko, josta lentelee karvatuppoja valmentajan naamalle.

5. huhtikuuta 2016

Kisataan ilmeellä


"Hei... Mentäskö..?"
"Ei."


"Pthyi, karvoja!"
"Oikein sulle."


"*montasensuroituasanaa* Etkö nyt voi jo kuunnella!?"
"Oota mä mietin... E."




Kuuluisaan tapaansa ponilla on silmät kiinni ja ratsastaja mitä ilmeisimmin.. ratsastaa ilmeellä.



Mutta näköjään ratsastajaltakin onnistuu toi silmät ummessa laukkaaminen!
Onkohan peräti samat pilvilinnat mielessä? Epäilen...

Ylempi on hieno esimerkki onnistuneesta kuvasta. Ponin osalta, tarkoitan.


"Ei mennä niin kovaa, mua pelottaa..."
Tai sitte vaa loistavasti ajoitettu kuva.


*MAISKMAISKMAISK*
Kyseessähän on siis laukannosto... Hyvin siisti ja huomaamaton.



Haluaisin kovin tietää mitä näiden kuvien kohdalla on tapahtunut.


"Hmm, menisköhän tosta vai tosta..."


Keskittyminen täysi kymppi, mutta ainakin on iloinen kuski!


 Löytyhän siitä ponistakin joku ilmekuva!
Taitaa kaksijalkainen hamsteri silti viedä voiton tässä kilpailussa...