8. marraskuuta 2018

Tästä eteenpäin tuplasti porkkanoita ponille


Koska elämä kuljettaa ja jossakin vaiheessa on todettava, ettei oikeasti itse pysty kuutena kertana
viikossa käymään Penniä liikuttamassa, tein ison päätöksen; kirjoitin vuokraajailmoituksen ja olin valmis viimein jakamaan ponini jonkun muun kanssa. Ehkä vähän radikaalinkin ilmoituksen myötä ei kenestäkään kuulunut kahteen viikkoon ja olin miltein jo luovuttanut koko homman suhteen ja miettinyt itsekseen onko tämä edes järkevää.

Kävin läpi ajatusta siitä, että löydänkö ikinä niin mukavaa ja samanhenkistä ihmistä, joka ymmärtäisi myös Pennin sielunelämää. Samaten se, että olen aina pitänyt Penniä niin omanani, että sen "jakaminen" tuntui osittain haastavalta, koska ikinä ei tiedä jos joku tulee ja pilaakin koko työni sen kanssa.





Kaksi viikkoa myöhemmin kuitenkin minuun otti yhteyttä Minna, joka kertoi työskennelleensä ihan samanmoisen ponin kanssa kuin Penni. Ilahduin yhteydenotosta ja sovittiinkin hetimiten Pennin tapaaminen. Jännityksellä odotin mitä vastassa on, mutta en pettynyt!

Minna on nyt käynyt ratsastamassa Pennillä muutamia kertoja ja yhteistyö todellakin sujuu! On aivan mahtavaa kun pääsee itsekin näkemään omaa ponia liikkeessä ja mikä parhainta; Penni otti myös hänet niin hyvin vastaan. Ihminen, jolle Penni ei ole edes temppuilut pahemmin. Olen otettu siitä, että joku tahtoo myös viedä ponia kanssani eteenpäin ja meillä on niin samantapaiset ajatukset kaikesta, ettei tarvitse pahemmin pohtia, pärjääkö Minna Pennin kanssa.




Eilen parivaljakko jopa hyppäsi muutaman esteen ja ai että kun oli ihanaa nähdä Penni taas niin onnesta soikeana! Poni on muutenkin ollut tosi innokkaana lähdössä hommiin ja pikku hiljaa liikutuskerratkin saadaan taas siihen ideaaliin 4-6 kertaa viikossa. Liikutuskerta nyt tosin voi olla vain kävelyäkin, mutta kuitenkin. Hienointa on, että Penni tulee pihatosta ihan vastaan, meitä kumpaakin, kun menemme sitä hakemaan!





Minnan jälkeen minuun otti pari muutakin ihmistä yhteyttä, mutta eipä tarvinnut enää asiaa miettiä. Löysimme oikeasti ihan täydellisen vuokraajan ja odotan vain totaali innolla, mihin me viedä yhdessä päästään! Ja pakko myöntää, että on taas mukavaa kun voi jakaa ajatuksiaan jonkun kanssa ja on ollut ihanaa saada uusi kaveri itsellenikin.

Voidaankin alkaa harjoittelemaan heti trailerin kanssa.
Kahdella auktoriteetin omaavalla ponitytöllä on kuitenkin tuplasti enemmän porkkanoita taskussa.

5. marraskuuta 2018

Ruusukesuoritus + ratavideo

Näperrän ponilleni ranskalaisen letin, koska kasvanut tukka on kauniimpi laittaa niin. Menen ajoissa, jotta minun ei tarvitse kiirehtiä ja ehdin myös vaihtamaan edustusvaatteet päälle vasta paikan päällä. Tämän jälkeen voimme rauhassa ihanassa säässä kävellä tallipihalla odottaen verryttelyvuoroa ja toivoa, että pääsisimme odottamaan myös maneesin puolelle meidän suoritusta. Ihan vain sen takia ettei neiti poni ottaisi hernaripurnukkaa turpaansa. Sitten teemme mallikkaan suorituksen ja viemme ruusukkeen koristamaan pitkästä aikaa kaappiamme.

Ensinäkin, satoi vettä ja oli totaalisesti harmaa keli. Lähtövuorokin oli vasta iltapäivällä kun ajatusmaailma kaarsi keskipäivän pintaan. Ainakaan ei tullut nukuttua liian pitkään kun olematon rannekelloni sanoi, että ehkä yhden pintaan on aiheellista kaartaa vasta tallipihaan. Ja näin tehtiin, vaikka mietin kuinka peikkomainen Penni on kauttaaltaan kun sataa vettä. Sen teddyturkki kun on tuollaisina kosteina päivinä yleensä ei-niin-kaunis-näky.

Poni oli semisiisti, joka oli ihan positiivinen yllätys aikaisempien turvepylly episodien jälkeen. Koska aikaa oli ja olin oikeasti päättänyt, että ranskalainen letti on paljon mukavampi tehdä, aloin väkertämään. Kaikki meni niin kauan hyvin, kunnes pääsin poninperkeleen kaulaa puoliväliin ja tajusin tukan miltein loppuvan. Penni on hinkannut puoli tukkaansa onnettoman näköiseksi kun taas korvien puolella tukkaa olisi jakaa sinne kaljuunkin kohtaan.

Suunnitelman muutos ja eikun jonkinlaiset sykeröt minuuttipelillä tamman jouhiin. Tosin tuossa välissä ehdin jo heittää kärsivällisyyteni ämpäriin ja tiuskia muutaman ärräpään ihan vain sen takia, että jos jotakin vihaan niin ponin tukan laittamista. Ja niin vihaa sekin. Olemme tuulitukkia ja piste.

Nopea suorittaminen omien vaatteiden kanssa ja pyyhkäisy reisiin kun olet jo kolmatta kertaa korjaamassa yhtä sykeröä. Valkoiset housut ovat oikeasti jonkun todella idioottimaisen ihmisen keksintö ratsastuskisoihin. Tosin eipä niitä nyt olisi välttämättä tarvinnut olla, mutta kai sitä joskus oikeasti on ihan aiheellistakin edustaa. Vaikka vaan omallakin pihalla. Ponille valkoinen huopa ja poni vapaaksi käytävälle. Ja huiman kahden metrin karkureissun jälkeen takaisin karsinaan ja homma pakettiin. Se yksi sykerökin. Taas.

Ei automaattista vaihtoehtoista tekstiä saatavilla.

Ja niin kuin sanottu, satoi vettä ja kävelimme ympyrää märällä tallipihalla toivoen, että voisimme poistua minä hetkenä hyvänsä takavasemmalle. Ainakin Pennin mielestä pihaton suunta oli aina käyntikiitotie. Kun maneesin ovet avattiin vihdoinkin meille, jouduin punnertamaan ponin ovista sisälle, koska ei olla vielä koskaan niistä ratsain menty. Nyt ollaan. 20 minuutin lämmittely sujui harvinaisen hyvin ja Penni tuntui tosi mukavalle ratsastaa. Tosin jouduin pidättelemään naurua kun ratsuni näki kanervia tuomaripäädyssä. Ei ollakaan koskaan nähty kukkia radalla, joten ne voivat olla tosi vaarallisia. Lihansyöjäkasveja kun on kuitenkin olemassa.

Kunnialla kuitenkin selvittiin, eikä mikään kasvi meitä edes purrut. Jouduttiin kuitenkin ikäväksemme poistumaan takaisin ulos odottamaan vuoroamme, josta ajatukseni lensi vain Penniin, joka jymähtää jo ennen radan alkua keskelle kenttää. Sen kun on ollut tapana pistää ranttaliksi jos hän ei juuri nyt heti pääse hommista pois kun siltä aluksi näyttää. Ymmärrän toki, mutta olisi nyt ihan suotavaa tehdä homma kuitenkin oikeasti loppuun.

Oikeastaan vasta kun ravattiin aitojen sisäpuolelle, minua alkoi jännittää ja huomasin kyllä Pennistäkin, että sen askellus vähän muuttui tönkömmäksi. Pillin vihellys ja eikun vaan suoraan kohti tuomaria. Pelonsekaiset tunteet valtasivat mieleni juurtuneesta ponista, mutta se oli nyt vain mentävä.

Ja sitten yhtäkkiä se koko juttu olikin ohi. Olin niin tyytyväinen meidän suoritukseen, joka sisälsi tasaisesti kutosen numeroita, mutta eniten yllätti jopa seiskan laukkalävistäjä ja alun melko suora linja! Oikeasti, wau. Kiermurtelevasta käärmeestä on siis oikeasti päästy jo vähän eroon ja oikeastaan pääprioriteetti olisi vain saada hommasta energisempää. Tuomari piti Pennin ilmeestä ja sanoikin, että poni näyttää siltä kuin tekisi mitä vain radalla ja menisi juuri sinne minne minä ohjaisin.

Tietäisipä tuomari vaan.. Ei se aina mene, vaikka ohjaisi.

On siis taas oikeasti positiivinen pohja lähteä treenaamaan sitä energisempää meitä. Sekin tulee esille jo siinä, että kun keventelee menemään, niin poni kyllä menee. Saadaan vain se kokonaisuuteen mukaan niin eihän tästä ole kuin nousu ylöspäin! Sitä paitsi, meidän kummankin elämässä on tapahtunut pieni muutos, josta aion kertoa teille myöhemmin. Olemme tähän tilanteeseen kuitenkin todella tyytyväisiä ja toivottavasti ollaan tulevaisuudessakin.

Minä jätän teille videon tästä suorituksesta ja toivon, että katsotte sen humoristisella asenteella äänet päällä. En voinut vastustaa kiusausta vähän leikitellä meidän meiningillä.

Onhan se kuitenkin niin, ettei lihansyöjäkasvitkaan naurata jos elämä olisi niin kamalan totista.