30. maaliskuuta 2016

Auringonsäteiden tummentama

Kevät tulee, aurinko paistaa mukavasti ja tekee kaikesta niin kaunista. Ja sitten sä unohdat kameran kotiin. Toissa päivänä pesty poni olisi ollut mukava kuvattava, mutta tyydyin sitten ottamaan puhelimella joitakin otoksia. Henkilökohtaisesti vain vihaan puhelimen kameroita, koska ne on... No, puhelimen kameroita.

Pennistä huomaa, että kevät tulee kolinalla, koska poni alkaa näyttämään enemmän neekeriltä. Mulla ainakin oma tukka vaalenee kesäksi, mutta nähtävästi se ei ihan kaikkiin tehoa. Ihastelin juuri kuvia helmikuulta, jolloin Penni näytti vielä ihanan kellertävältä. Eipä näytä enää. Kieltämättä odotan silti, että viimeisetkin karvatupposet irtoaisivat ja näkisin ponin ilman turkista.


Tässä siis ero helmikuun lopun ja maaliskuun lopun välillä...

Haluaisin niin kovasti ratsastamaan. Kieltoahan olisi toukokuun puolelle asti, mutta koska olen ponityttö, olen jo kiivennyt pariin otteeseen mammutin selkään. Kunhan menee ilman jalustimia niin kaikki on ookoo. Ei se silti voita sitä, että pääsisi tunnille vääntämään varsinkin kun Penni alkaa kulkemaan jo todella kivasti. On silti ihana edes nähdä kun se puurtaa, laiskottelu saisi varmasti minut itkemään pelosta. Lihomisen pelosta.

Eilen mä kävin itekseni Pennin kanssa kentällä vähän leikkimässä seuraa johtajaa ja vaikka yritin sitä kovasti opettaa seisomaan paikallaan niin ei se oikein toiminut... Se välttämättä tahtoo tulla perässä. Tämän jälkeen menin pihattoon hillumaan ja nukuttiin Pennin kanssa yhdessä auringossa. Neiti tuli kainaloon ja ajatteli, että minä pitelen sen harvinaisen painavaa päätä. Herttainen nelijalkainen... Tuli kyllä taas niin yhteenkuuluvuuden tunne. Tähän kohti kuuluisi ällöpinkki sydän.


Epätoivoinen yritys ottaa kentällä muutama kuva.. Se vain seuraa.
Pitäsköhän opettaa sana "paikka"?

Ei, se ei ole kännissä.
Selattuani netin ihmeellistä maailmaa, löysin yhdet mahdolliset kisat mihin voitaisiin leikkimielisesti osallistua. En ole ikinä kisannut saatika edes tiedä miten tuollaisia tapahtumissa toimitaan, joten tätä asiaa täytyy varmasti harkita muutamaan sataan otteeseen. Kaikki riippuu myös vähän siitä miten ja milloin pystyn ratsastamaan kunnolla. Toisaalta, onko sillä niin merkitystä jos tavoitteet ovat lähinnä olla nolaamatta itseään. Pennin tavoite varmasti olisikin nolaaminen. Siksi sille ei kerrota vielä aiheesta.

Nea jatkaa urheana Pennin ratsastamista ja tunninpitäjämme lupasi läpiratsastaa ponin myös joku päivä. Minä puolestani köröttelen niitä loppukäyntejä ja kunhan saan uuden ratsastusvyön niin aion myös kiivetä selkään rohkeammin. Uudessa vyössä on kahva, jotta tuon pukkikoneen olisi haastavampaa heittää selästä. Ehkä meillä voisi aueta ura rodeoponina?

Tai tiedä sitten tarvitaako siihen meitä.

27. maaliskuuta 2016

Hei, me leikitään tuntiponeja! Osa 2

Totesin, että en jaksa näitä kuvia pantata luonnoksissa. Jos liiallinen kuvamäärä sulattaa silmät, suosittelen olemaan selaamatta alemmas. Ja tämän jälkeiset kaksi muutakin postausta kannattaa jättää välistä. Haluan nyt kuitenkin edes tähän teille kirjoitella jotakin. Itseäni melkein hävettää tällainen kuvasaldo, mutta minkä mä sille mahdan, että sattui nyt vaan tulemaan monta hyvää kuvaa?



Olin itse poissa kuvioista hetken ja sillä välin Nea on puheidensa perusteella hoitanut hommansa asiallisesti. Pennille on silti selkeästi kertynyt omanlaista pöllöenergiaa, koska ratsastuskerrat ovat olleet jokseenkin vauhdikkaampia kuin yleensä. Tai näin ainakin minä asian olen nähnyt. Penni on myös alkanut potkimaan ihmisiä kun sitä ei vain huvita... Kiimaa ehkäpä. Toivon toisaalta niin.

Eilen Penni oli jälleen Nean kanssa tunnilla ja vaikkei poni toiminut niin hyvin kuin viimeksi, meni se silti oikein mallikkaasti. Laukkakin löytyi jälleen paremmin, koska kentän pohja on jo sulanut. Vaikka prinsessalle tuo vesi onkin ollut aina vähän jännä juttu, ei se nyt kuitenkaan jaksanut temppuilla vesilätäköistä. En uskonut silmiä kun neiti pysähtyi käskystä lätäkköön.




Nealle oli haastavinta saada Penni liikkumaan tosissaan eteenpäin. Heti kun tuo sai istuntansa ryhdikkäämmäksi, ponikin ryhdistäytyi. Muutama tosi hieno ravipätkäkin tuli eli ei siinä kuskissa mitään vikaa voi olla. Kunhan se vain muistaa pitää itsensä prinsessamaisen kunniakkaana. Niin kuin poni tekee. Tai ainakin ajoittain tekee.




Varustepuoleen ollaan myös nyt vähän keskitytty ja mietitty, että mitä tuon satulan kanssa tekisi. Tilasin kuitenkin oikean romaanin, johon on mahdollisuus saada niitä täytepaloja, joten eiköhän tällä fiksauksella saada satula olemaan taas parempi. Muutenhan siis hankkisin uuden satulan, mutta leveydeltään kapeampi ei tuolle varmaan kumminkaan menisi. Hiljaisesti silti stalkkailen satuloita. Me kun tarvitaan tajuttoman lyhyet paneelit ja lapatilaa ainakin norsun verran.

Satulassa on myös ollut pienoista liikkumisongelmaa, se nimittäin valuu eteen, mutta tähän ajattelin kokeilla toisenlaista satulavyötä ja se romaanikin voi korjata ongelman. Kuvissa esiintyvä Horzen feikkiteddyromaani piti satulaa joten kuten paremmin paikallaan, joten sellainen oikea ei voi olla täysin turha kapistus. Ja sitten toki tärkeänä osana on kanssa se, että nää kuskit osais istua suorassa. Ehheh.


Tänään minä itse jo tartuin liinan päähän, vaikka sitä ei ehkä kukaan sallisi. Halusin silti itse liikuttaa ja ai että, miten paljon voi saada iloa irti, vaikka Penni ei mikään puhdas pulmunen ollutkaan. Yritti jopa ruoankantajaansa potkaista... Prkl. Maistatin sillä silti kinderin puolikkaan, joka mitä ilmeisimmin oli harvinaisen pahaa.

Minusta se oli hyvää. Vaikka en mä kyllä halunnut samaa palaa pistellä poskeen.

Hei, me leikitään tuntiponeja! Osa 1