10. kesäkuuta 2018

Nautintoa täysin mahoin


Monen ponin paras vuodenaika on laidunaika.
Meille se on ollut narun päässä syöttämistä ja toivomista, ettei vihreän katsominen lihottaisi.

Tänä kesänä on kuitenkin myös Pennin vuoro nauttia.
Ja eilen se aikakausi alkoi.

Voinen vain arvata, miten suunnattomasti tuo ponineiti nauttii olostansa kuivalla preerialaitumella, mutta eipähän ainakaan pääse lihomaan muodottomaksi. Ehkä. Heitän toivomuskaivoon lantin, että liikutusmotivaationi riittää hakemaan ponia laitumelta töihinkin. Saa toki nyt muutaman päivän tuulettaa tyhjää päätänsä. Niin kuin minäkin.

No, oikeastaan uskon, että tuo oikeasti nauttii olostansa täysin mahoin. Ei epäilystäkään ainakaan kuvien perusteella. Pennihän ei nyt ole moneen vuoteen nähnytkään laidunta, tai on, mutta vain toisia hevosia siellä. Olen iloinen, että onnistui tämmöinen järjestely jo syödystä laitumesta. Onhan se kuitenkin ihan tervettä päästä nauttimaan olostaan ja saa tehdä juuri sitä mitä rakastaa. Syödä.

Toivottavasti muistaa juodakin välillä.

Ei tuo edes tiennyt mihin oltiin menossa, mutta ekana se tahtoi silti marssia.


Ensimmäinen lähtö. Pierupilvi seuraa perässä.



Peura? Gaselli? Ehei, Penni.

"Tänne mä jäääään..."



4. kesäkuuta 2018

Uusien olosuhteiden kisapäivä

Siinä vaiheessa kun poni oli trailerissa, tajusin, että nyt me todellakin startataan toinen Helppo Bn rata.

Voinen sanoa, että jännitysperhoset yllättivät todenteolla kun sen vasta eilen tajusi ponia laitettaessa kuntoon, että ollaan lähdössä ulkomaailmaan. Kuuma päivä, ei mikään ihan paras mahdollinen tuollaiselle laiskimukselle, mutta toisaalta ajatuksena oli, että eipähän lähde Penni ainakaan viemään. Ei jaksaisi moista. Olisihan kuitenkin saavutus päästä kotiin ilman hiekkatahroja pöksyissä.


Pakko myöntää, että kymmenen minuutin lastaaminen tuntui niin hiton luksusselta niihin vuoden takaisiin tappeluihin verrattuna. Kerran Penni yritti loikata pystyyn, mutta pienimuotoisen komennuksen myötä se päättikin tallustaa tämän jälkeen suoraan traileriin. Mahtipontinen suoritus. Myöskään takastulo matkalla ei ollut ongelmaa lastautua, ei edes pomppumeininkiä, vähän tosin mietittiin, että mitä jos traileri ei kuskaakaan kotiin.

Kotipihassa tosin oli niin hirveä kiire päästä pois trailerista, ettei kaksijalkainen kerinnyt mukaan ja poni pääsi irti. Pikku vikoja. Suurella auktoriteetillä päätinkin tämän jälkeen laittaa ponin takaisin traikkuun ja peruuttaa sen uudestaan pihalle sieltä. Rauhallisesti. Ensinäkin Penni ei tajunnut sen mahdollisuutta juosta ensimmäiselle ruohotupolle, joten sen kiinniotto oli vähän liiankin helppo. Toisekseen suuni loksahti auki, kun poninperkele tallusti kolmatta kertaa ihan täysin SUORAAN trailerin kyytiin.

Toistan, suoraan traileriin, kyseenalaistamatta yhtäkään liikettä.



Voimme siis tästä lähdin myös olettaa, että se sinne kykenee tulevaisuudessakin lastautumaan ilman jumahtamista sillalle. Tajuttoman hyvä fiilis tuli tästä, vaikkei peruutuskaan nyt täysin rauhallinen ollut, tarpeeksi hallittavissa silti, joten enpä alkanut vääntämään enempää rautalangasta. Olin niin äimistynyt moisesta suoraan kävelemisestä.

Itse kisapaikalla Penni käyttäytyi todella hyvin. Se oli oikeastaan rauhallisemman oloinen kuin aikaisemmilla kerroilla, vaikka oltiinkin ihan ensimmäistä kertaa kisoissa täysin muualla kuin Mäntsälän Ratsastuskoululla. Selkään pääsin helposti, antoi laittaa varusteet ongelmitta eikä edes leikkinyt oria muita hevosia nähdessään. Oikein kelpo suoritus siis tässäkin osa-alueessa.



Sama rentomeininki jatkui verkassa, mistä kuvatkin on räpsäisty, eikä me kehuiltakaan vältytty. Penni kuunteli tosi kivasti apuja ja oli paremmin kuin hyvin messissä siinä, mitä halusin ja mitä tehtiin. Ei merkkiäkään siitä, että sitä jännittäisi. Odotukset olivat korkealla, kunnes tajusin, että kisasuoritus ratsastetaan yksin maneesin puolella mistä kavereitakaan ei oikein kunnolla näe.

Ja maneesin ovellahan se koko homma räjähtikin sitten käsiin.

Mitään yltiömäistä temppuilua poni ei harrastanut, mutta jännittyi kauttaaltaan ja kyttäsi tiettyjä kulmia. Ihme kyllä tuomari ei tällä kertaa ollut suuri mörkö, mikä oli tottakai positiivinen asia. Aloitettiin rata ja tavoitteenani oli päästä maaliin saakka ilman hölmöilyjä. Eniten itseäni huoletti laukannostot; mitä jos se sinkoaakin kohti maneesin ovea?



Askeleet eivät venyneet, voltit olivat vähän mitä olivat, mutta arvatkaapa miten suuri saavutus oli pysähtyä tuomarin eteen täysin jännittyneellä ponilla, joka oli kuitenkin tehnyt kaiken mitä pyysin?! No todellakin yltiömäinen suoritus meille kahdelle! En voinut olla kehumatta Penniä taivaisiin sen kuitenkin niin luottavaisesta mielestä, ettei ottanut ritoloita kuullessaan autojen menevän maneesin ohi tai kun tuuli ujelsi seinissä. Tai ettei se oikeasti ottanut kiitorataa oikeassa laukassa ja vain kaahannut portille. Me tehtiin se, vaikkakin suoritus itsessään meni juuri ja juuri hyväksytyksi.

Ollaan kuitenkin monia suuria kokemuksia rikkaampia; oltiin ihan uudessa paikassa, toista kertaa minun itse vetämänäni, ensimmäistä kertaa tietämättömän hevosenhoitajan (joka suoriutui hommastaan loistavasti myös näissä koulukilpailuissa) kanssa, toista kertaa yhteisellä Been radalla ja kaiken kukkuraksi ensimmäistä kertaa ikinä yksin maneesissa.


Itse katsellessani videota aloin pohtimaan, miten kivalta Penni kuitenkin näytti siihen nähden, miltä se tuntui. En tiedä olisiko itse pitänyt vain ratsastaa enemmän, olisiko jännitys kenties hiipunut vain jumalattomalla eteenpäin laittamisella, mutta en oikeastaan edes jaksa soimata itseäni. Olosuhteet olivat kuitenkin aika suuresti erilaiset, mitä ikinä on ollut ja pelkkä radan suorittaminen (muistaen myös sen) noin jännittyneellä ponilla oli oikeasti jumalaton saavutus.

En voisi olla tyytyväisempi. Enkä ylpeämpi.