30. toukokuuta 2018

Villiponin laidunpäivä

1

Jos mä menisin itse tällä kertaa vähän aidan ali ja veisin ponin yksikseen pienelle laidunpläntille syömään. Koska se on yksin, se varmasti juokseekin ja näin liikuntamäärä olisi tavoitettu tältä päivältä.

Ja niin kuvittelin, että pääsisin helpolla.

2

Poni oli enemmän kuin täpinöissään hakiessani sen tarhasta, luuli jo samantien pääsevänsä vanhalle paikalle syömään. Olin kuitenkin ilkeä ja talutin sen talliin pienelle harjaussessiolle. Mikäs sen parempaa kuin pikapuunata nelijalkainen syömistä varten. Samalla kuitenkin laitoin kamerani pitkästä aikaa pieneen pussiin mukaan, koska olin päättänyt, että nyt minä vihdoinkin kuvaan sitä omaa poniani, joka kantaa maailman kauneinta titteliä. Ettäs tiedätte.


Olen satavarma, että tämä ei ole Penni. Jotenkin niin koomisen näköinen.

Uhkarohkeana lähdin pussukkani kanssa ylireippaan ponin matkaan. Selvittiin onneksi sadan metrin matka yhdelläkin kädellä, mitä nyt naapurin perävaunu oli aika jännittävä kokemus ja mietintään meni sillä sekunilla, että kävelläänkö vai jumahdetaanko. Mentiin kuitenkin. Vaikka vähän tiirailtiinkin jos ne neljä pyörää lähtevätkin liikkeelle ja jyräävät meidät. Olihan siinä kuitenkin alamäki.

3

4

Laitumen portin viereen päätin ensin asettaa kamerani, jotta voisin varmistua siitä, etten jää arvokkaan mustan mötikän kanssa ponin jalkoihin. En tosin kuvitellut, että naapurin koira voisi säikäyttää varmajalkaisen poniyksilöni niin totaalisesti, että miltein kiljaisin ääneen nähdessäni, miten lähelle sen ravi askeleet menivät kallisarvoista pussiani. Onneksi Pennini omaa semirauhallisen pelästymisen, eikä alkanut sen enempää pomppimaan. Tavoitteena oli nyt vain saada poni pois vaaravyöhykkeeltä. Se koirahan kyllä oli kiinni ja Pennikin nähnyt aika monta koiraa elämänsä aikana. Jopa irti olevia. Minulla päälimmäisenä ajatus, että poni piti nyt vain saada laitumen puolelle todella nopeasti, jotta kuvien ikuistajani ei menisi tuusannuuskaksi.

5

6

Portti auki, salamannopea valmistautuminen jumalattomaan spurttaamiseen, eli hippulat vinkuen sivuun kun riimunnarun päästää irti. 

Ja hurja villiponini laskee päänsä sillä punaisella sekunnilla maahan. Muistamatta koiraa, kavereita tai peräkärryä. Miltein kuulin, kuinka tuuli ulisi sen korvien läpi. Olisin melkein tahtonut alkaa leikkimään sätkynukkea ja saada uljaan connemarani kerrankin leikkimään edes vähän juoksukisoja, mutta totesin kuitenkin tämän olevan parempi vaihtoehto. Viime vuonna nimittäin pelkäsin, että Penni hyppäisi koko aidan yli kun se totaalisesti sekosi.

Maailman kaunein yksilö. Niinhän mä sanoin.

7

Tahtonen kuitenkin kuvienkin kautta vannoa, että kyllä se mun poni laukkasikin kolme askelta ja ravasi varmaan kymmenkunta askelta. Pelästyessään. Tuulta. Ja kyllähän tuollainen pelästyminen kuitenkin kuluttaa sata kertaa enemmän kaloreita kuin ihan treeni. Ja seisottiin kuitenkin auringonpaahteessa koko ajan. Ja olihan se laidunkin kuitenkin ylämäkeen.

8

9

Ja voisihan sitä enemmänkin keksiä tekosyitä.

Meinaan, että kyllähän se poni nyt varmasti niitä leukoja käyttämällä kuluttaa enemmän kuin popsii samanaikaisesti lisää kaloreita vatsaansa.

10

Saanen olla utelias ja kysyä teiltä,mikä numeroiduista kuvista miellytti sinun silmääsi eniten?

22. toukokuuta 2018

Kuinka kapeaksi voi leveä mennä?

Auringon lämpö on jotakin suuren suurta, mitä ei tällainen suomalainen millään käsitä. Ratsastaminen pitäisi suorittaa bikinivarustuksessa, jotta selviäisi edes jotenkin hengissä. Mutta hei, eihän me valiteta, ei ainakaan talvea tänne. Ennen marraskuuta.


Keskiravin yritystä


Meillä vaihdettiin satulaan kapeampaa kaarta sen XXWn tilalle ja nyt mitä ilmeisimmin satulassa on wintecin punainen kaari. Ystävän testaamana kuitenkin todettiin, että haha eipähän tuokaan leveys riitä. Sen pitäisi olla kapeampi. Niin, miettikääpä sitä. KA-PE-AM-PI. Missä vaiheessa mun ponille ilmestyi erilliset lavat ja säkä?! Eilen kun istuin selässä, aloin oikeasti myös pohtimaan, että miten hiton leveä tuo sitten on edes ollut. Haluaisin kokea sen kaksi vuotta vanhan Pennin, että miten ne haarat repeäisi.


Kuvista iso kiitos Nealle!



Tämä hämmennys ei oikein ole laskenut edelleenkään, mutta olen nyt tunkenut satulan etupuolelle nostavan geelin, joka nostaa satulaa hyvin, eikä se paina ainakaan. Arvon vielä, pitäisikö kaarta nyt hankkia ja vaihtaa vai mitä tässä alkaisi. Tuohon satulaan kun sitä ei noin vain itse kuitenkaan vaihdeta. Mutta eniten tässä oikeasti alkaa pohtimaan sitä, miten suuri vaikutus pelkällä ruokinnallakin on ollut. Heinää on oikeasti vähennetty, niin poninkin muodot alkavat lähennellä ponia, eikä tankkia. Ja kaulakin näyttää selästä kirahvin kaulalta. Omasta mielestäni.

Selviytymistarina nelisen kertaisesta äksästä leveähköön.





Penni on toiminut tosi kivasti helteestä huolimatta, mutta kisat me nyt kuopattiin tältä toukokuulta. Kesäkuussa me toivottavasti oikeasti nyt lähdetään se been rata juoksemaan läpi. Se on se must have tavote koko kesälle. Edes yhdet hei. Ei se niin paha ole. Ottaisit vaan itteäs niskasta kiinni ja lähtisit. Mutta en mä kyllä yksin lähtisi, tarviin henkisen tuen ja on se kaveri mukana aina kuitenkin hyvä jos jotain ongelmaa tulee.

Miltä itse näytätte kun ratsastatte helteessä, häh?! Kuolen ehkä häpeään.

Onneksi voidaan yhdessä näyttää nyrpeää naamaa välillä.
Keskiravia toiseen suuntaan.. Oisko ohjat..?

Itsessään me nyt ei mitään ihmeellistä olla tehty. Ratoja mä oon vähän katellut ja pohtinut mihin tuo poni taipuisi. KN Special olisi sellainen, minkä haluaisin mennä uudestaan. Koska se hemmetin voltti jäi silloin viimeksi tekemättä. Onneksi ne tuomarit viheltää. Toisaalta jokin uusi ulottuvuuskin kiinnostaa ja helppo B:0 taivuttelin yksi päivä, jossa yllättävän hyvin meni laukkavoltitkin. Meille kun tuo kääntyminen pienellä säteellä laukassa on vielä vähän tasapainoa vailla.




Ollaankin sen myötä nyt ahkerasti menty vastalaukkoja, vaikka ne hankalia on niin ratsastajalle kuin ponillekin. Kaarteessa, eihän siinä suoralla nyt mitään. Ja toisaalta tämäkin on vähän paha omaan nilkkaan, koska Penni alkaa välillä ihan automaattisesti tarjoamaan vastalaukkaa. Yrittänee olla enemmän kuin on. Tai sitten vain ratsastajan avut ovat huonoja. Taitanen kääntyä peilin puoleen.

Ahkerasti silti mennään, silloin kun mennään. Halusi poni (ratsastaja) tai ei.

Koska kyllähän näillä keleillä kunto kasvaa.

Tai ainakin hien tuotannolla voisi perustaa voimalaitoksen.

7. toukokuuta 2018

Vihdoinkin kohti tavoitteita


Kelit hellivät auringonpalvoja ponia ja eilisten alkukävelyiden motivaatio oli päätä huimaava. Muutenkin hengaileva poni vieläpä puoliksi nukkui kun vaihdettiin muutama sana tallilaisten kanssa. Joutui ihan herättelemään ja vähän napauttamaan persauksille, että josko nyt kuitenkin jaksettaisiin yhdessä tehdä. Tiedän kuitenkin, että minulle noissa hommissa tulee pahempi hiki.

Mielipiteeni työnteosta.


Pari viikkoa on vierähtänyt ja vasta oikeastaan viime viikon perjantaina kiskoin väkisin ratsastushousut jalkaan. Polveni on edelleen epämuodostunut nestemötikkä ja aika ajoin kipu sietämätön. Varsinkin ratsastushousujen kanssa polven taivuttaminen ei onnistu ilman polttavaa kipua. Ratsastuksessa onneksi moista ei edes muista kun ajatuksena on vain hengittäminen ettei tukahdu. Kunto kohdillaan.




Suurin osa kuvista on tuolta perjantailta (vihreällä hupparilla varustetut eiliseltä), jolloin Penni tuntui tosi painavalta edestä, mutta loppua kohden parani huomattavasti. Olihan tuossa tuo mega tauko taas ihan oman invalidiuteni takia. Tavoitteena olisi silti päästä Helppo Been radoille vielä tässä kuussa jos vain tähdet ja kuu sen sallivat. Eilen harjoiteltiin vähän rataakin ja parin kerran lukemisen jälkeen unohdin vain yhden kohdan radasta. Ihan hyvin, vaikka itse sanonkin.

Kaksjalkasen heikkous; kiemuraura... Pakko sanoa, että ei se nyt kamalalta näytä. Yhden sadasosa sekunnin aikana siis.




Videolta katsottaessa yllätyin jopa, miten mukavan näköinen poni oli. Se jopa tuntui ihan hyvältä ja tämä jos joku on ihme! Laukannostoa käynnistä pitää vähän treenata ja vasempaan kierrokseen oikean laukan saaminen suoralla on myös harjoittelulistalla. Myös laukkavoltit tuottavat pientä tuskaa, mutta pakko myöntää, että tällä kevään liikuntamäärällä olen hiton tyytyväinen tuohonkin suoritukseen.

Mikä tarmokkuus tästä huokuu! Työntää työntää poni.



Viime lauantaina onnistuin kuitenkin myös polttamaan käteni kun hevonen vetäisi narun kädestäni, joten voinen kertoa, että eilinen ratsastus oli myös varsin mielenkiintoinen rakkojen kanssa. Olen kävelevä esimerkki siitä, miten kuukaudessa kykenee telomaan itsensä totaalisesti. Muistuttaisin kaikkia pitämään hanskat kädessä vaikka käsittelisikin täysin kilttiä hevosta. Säästyt ainakin rakoilta ja muutamalta haavalta, jotka koristavat oikeaa kättäni.

Olisipa edes vasen kätinen.




Summaten kuitenkin, kaikki sujuu ja päivät etenevät.
Kisoihinkin on muutama viikko vielä, joten ehtiihän tässä vielä monen monta kertaa sairaalaankin.