21. heinäkuuta 2017

Heinäkuun kriisi


On se jotenkin niin jännää, että Penni toimii aina todella hyvin... Kun sataa. Ja sitten välillä aurinkoisellakin säällä. Esimerkiksi tällöin kun nämä kuvat on otettu eli 18.7. Tuo päivämäärä kauhistuttaa kesästä nauttijaa, joka odottelee edelleen edes kesän alkua. Penni tosin on ottanut niistä yksittäisistä ihanista päivistä kaiken ilon irti ja todennut, ettei todellakaan tee mitään. Liian kaunis päivän töihin. Ratsastaja pää punaisena yrittänyt kertoa, että kun olisi kiva sellaisella kivalla säällä.

Mutta ehei, mun täytyy vain olla sokeriton versio ja mennä vesisateella.



Mummo ratissa!

Syksy voisi siis ponin osalta jo tulla. Ja sitten syksyn jälkeen taas kevät kiitos, koska talvet ovat pitkiä, tylsiä ja aina niin synkkiä. Oli lunta tai ei. On vain aika järkyttävää tajuta, että tämäkin vuosi on jo "voiton" puolella ja tuntuu, ettei enää pysy edes kuukausissa kiinni. Saanen olla vähän ikäkriisissäkin, vaikken nyt varsinaisesti olekaan; mitä tämä ajan kuluminen on sitten muutaman vuoden päästä!? Entäs kolmekymppisenä?!



SE OLI PAARMA JOS MULTA KYSYTÄÄN T. Penni


Sen verran oon nyt kuitenkin ponin liikutuksen osalta keskittynyt laukkoihin ja lisättyihin raveihin, että oikeasti hymyilyttää ponin toimiminen. Lisätyn ravin harjoitteleminen on hauskaa kun Penni jo ymmärtää lähteä eteen, mutta itse askeleen venyttäminen vaatii vielä vähän hiomista. Laukkoihin ollaan keskitytty lähinnä vauhdin puolesta ettei laukka lössähtäisi niin nelitahtiseksi. Sitä kautta kokeilin myös kaheksikko tyyppisesti vastalaukkoja ja ai että sitä oloa kun Penni ei edes kyseenalaistanut testausta! Eihän se nyt koottua ollut tai mitenkään rallituksesta poikkeavaa, mutta kenties noistakin on hyötyä loppupeleissä laukan harjoittelun suhteen! Ratsastajalla kehitettävänä osa-alueena on osata istua pompottavammassa ravissa. Ehheh.



Mutta mitäpä muuta meille.. Eipä meille mitään. Hampilääkäri aika peruuntui tai siis kontrolliaika eikä me kisoihinkaan päästy toistaiseksi. Intoa riittäisi kyllä lähteä johonkin elokuussa, mutta kaikki riippuu kaikista muista ja minähän lyöttäydyn vain mukaan jos joku muu on menossa. Luulisi, että viimeistään syyskuussa edes yhdissä kisoissa käydään. Toivon näin, koska toinen Been startti todellakin houkuttaa.


Toivoisinkin, että jos jollakin pilkahtaa päähän jotakin ideoita tai toiveita, mitä haluaisi täällä lukea, niin ilmoittaisi asiasta. Olisin ikionnellinen jos inspiroituisin oikeasti kirjoittamaan jostakin asiasta perin pohjin tai ylipäätään tekisin postauksesta aiheesta, joka kiinnostaisi teitä todella.
Pidetään nyt silti vielä vähän edes kiinni niistä kesätunnelmista ja nautitaan.

Vaikka sitten niistä sadepäivistä; poni kun toimii silloin.

11. heinäkuuta 2017

Katkennut kepukka ja pikaliimaa takapuoleen




Kesäpäiviä on ollut liian vähän, mutta toisaalta kun alkaa miettimään, eipä ole ötökätkään ihan älyttömästi (ainakaan ratsastajaa) kiusanneet. Kuumuuskaan ei ole haitannut menohaluja, vaan on saanut ihan hupparissakin vääntää menemään. Ponille tosin tullut hiki monesti, mutta sehän se tarkoitus onkin! Enkä kyllä kiellä, etteikö itselläkin olisi ollut monesti kaunis pottatukka ratsastuksen jälkeen. Ollaanpa siis kaikessa yksinkertaisuudessaan vaan menty ja nautittu. Pidetty helppoja päiviä ja sitten taas vähän viety hommaa hermorajoille. Minun hermorajoille.


Nämä kenttäkuvat ovat otettu 4.7.2017





Penni on ollut vaihteleva ratsastettava. En oikeastaan taas ole löytänyt muuta ongelmaa kuin sen, että annan itseni lipsua liikaa sen pään kantamisen kanssa. Pitäisi vain joka ikinen kerta jaksaa ratsastaa se hyväksi myös suustansa, mutta pakko myöntää, että välillä se into lopahtaa. Varsinkin kun poni on välillä tuonut esille mielipiteensä varsin haipakkaan. Haipakalla meinaan reilun kokoisia pukkeja, sekä pieniä lähtöyrityksiä. Jep, jumittelut ovat vain alkukankeutta ja niistä pääsee yli jos on tarpeeksi napakkana. Sitten seuraavana yrityksenä se yrittää karata alta ja pukitella kun vähän muistuttaa hanuriosastosta. Poni. Perkeleen vaikea poni.

Tai siis langan ali menevä poninketale.




Keskittyminen täydet sata prossaa!



Näissä varsinaisissa ratsastuskuvissa esiintyy myös meidän ihka uuden karheat PS of Swedenin Pioneer Revolution suitset, jotka osoittautuivat ponin päähän täysin sopiviksi. Jännitin nuo kaunokaiset ensimmäistä kertaa nähdessäni, että mahtaako ne istahtaa Pennin kuontaloon ollenkaan. En tiedä johtuiko kädelle painaminen myös osittain noista suitsista, koska onhan ne kuitenkin malliltaan taas niin erilaiset meidän edellisiin verrattuna. Jos jotakuta muuten kiinnostaa lakeriturpahihnalla varustetut CH suitset, niin vinkkaa, minä myyn. Uskompa silti, että Pennikin tottuu noihin kunhan käyttää niitä näin aluksi maltilla ja oma mieli on siinä asennossa, että haluaa todellisesti ratsastaa ponin hyväksi.






Päätin myös tuossa viikolla olla ihan tajuttoman rohkea ja karauttaa vähän pellolla. Kahteen yritykseen jäätiin, kun toisella kerralla hukkui totaalisesti jarrut ja olin sata varma, että kaahataan tallipihalle. Tai jos en minä, niin Penni ainakin. Mietinkin, että pitäskö mulla todellakin olla joku toinen kuolain maastoon/peltoiluun vai pitäskö mun kenties vaan liimata hanurini satulaan pikaliimalla? Mulla vaan ei ole ideoita kuin jälkimmäiseen; itse pikaliima.



Lentävä lihapullapyörykkä ja kaksjalkanen joka kerää epätoivoisesti ohjia


Peltokuvat on otettu 7.7.2017


Samaisena päivänä annoin Pennille myös pesun, koska alkoi epäilyttävästi näyttämään siltä, ettei hiekkapöly irtoa enää harjalla. Ihan kuin se ikinä lähtisi harjaamalla, mutta kuitenkin. Oli myös syy pestä poni, koska ostin uuden harjasieni yhdistelmän ja tätä piti päästä testaamaan. Olen kyllä tyytyväinen kolmen euron ostokseen! Parempi se oli kuin poikki mennyt yli parin kympin raippa. Ja kyllä, Penni astui sen päälle. Enkä ensiksi edes ajatellut sen menneen täysin poikki vaan tyytyväisenä lähdin kentälle kepin kanssa. Vasta kun annoin raippaa niin tajusin sen kiikkuvan miten sattuu messissä. Eikä edes harmita kuin sikana; se oli kuitenkin vain reilu kuukauden ikäinen raippa.

Ajatukseni tuolle kepukalle, uutta ja hyvää etsiessä.


Lällällää, ettepä muut pääsekää pesulle! T. Penni


Tulevaisuus näillä näkymin toisi tullessaan taas yhden etapin meidän yhteisellä taipaleella ja se saattaa olla kisat ihan vieraassa paikassa. Se, että toteutuuko moinen, on vielä auki. Tähtäys olisi kuitenkin suuri päästä sinne, mutta koska kyytijärjestelyt ovat aina kamalia järjestelyjä, en lyö lukkoon mitään. Tämä etappi on myös nostanut taas kouluratsastajan leukaa ylemmäs ja radan harjoittelut ovat kovasti käynnissä. Koska onhan se nyt kuitenkin ihan jees harjoitella ratoja, vaikkei kisoihin menisikään. Niissä kuitenkin on tosi hyviä liikkeitä.

Kuten laukasta suoraan käyntiin. Meidän nykyinen melkein pravuuri. Paitsi pellolla.

1. heinäkuuta 2017

Hiekkaa suupielissä - aromeja omassa kehussa

Kun et muista milloin viimeksi olet maistellut kentän hiekkaa...
On aika maistaa sitä.



Päätettiin keskiviikon hienon ilman kunniaksi kokeilla taas vähän esteratsastusta, vaikka mä en todellakaan osaa enää yhtään istua edes koko meiän yleispenkissä. Oon ihan hukassa kun tuntuu, ettei satulassa ole yhtikäs mitään tukea, eikä siinä pääse edes niin lähelle ponia. Mentiin silti ja totesin jo heti ensimmäisillä hypyillä, että nyt on Pennillä virtaa; jarrut katosivat ensimmäisen kavaletti hypyn jälkeen, mutta suoriuduttiin sarjan toisesta osasta ihan kunnialla. Tosin muutaman kerran mun oli pakko ohjata poni ohi esteestä kun askeleet eivät olisi vain millään osuneet kohdilleen.

Ja siitähän se ponin riemu repesikin kun tajusi, että siitä toisesta esteestä voi kaartaa ohi.
Virhe, Janita. Virhe.

Mennään täysiiiiii!


Menohaluja tosiaan riitti ja mentiin monta kaheksikkoa todella onnistuneesti. Laukatkin vaihtuivat sujuvasti esteiden päällä ja musta tuntui jopa, että olin täysin messissä. Sitten mä sanoin, että nostetaan sitä yksittäistä pystyä... Ja siihen se hieno tunnelma sitten kaatuikin. Tai ei se nyt kaatunut, mutta mulla jostain syystä iski pikkuinen pupu pöksyyn. Onnistuttiin silti ylittämään vasempaan kierrokseen korkeampikin este ihan hyvin.


Vaihdettiin sitten suunta siihen helpompaan laukkaan. Olisi ehkä voinut miettiä kaksi kertaa, että oisko sitä estettä pitänyt kuitenkin oman itsensä takia laskea, koska siinä samassa kun muhun iski epäilys askelien osumisesta, ponikin päätti pussata puomia turvallaan. Koska oltiin jo siinä vaiheessa kaadettu koko helahoito, Pennin oli pakko loikata kaatuneiden puomien yli. Itse hypyssä pysyin kyydissä, mutta sen jälkeinen oikealle tasapainon korjaaminen oli se kriittinen hetki kun peppuni irroitti otteensa satulasta.


Ja kaikki aina sanoo, että onneksi Penni on niin pieni niin ei satu kun tipahtaa. Voin kertoa, että kyllä siinä kerkesi miettimään, että miten kantsii alas lysähtää; vasemman käden päälle toki. Eikä se kyllä siinä tilanteessa sattunutkaan kun ainoa asia mielessä oli, että mihin poni päättää karauttaa paikalta. Ninjana siis pyörähdin selän kautta nähdäkseni Pennin.

Pennin, joka seisoi siinä vieressä kuin tatti ja harvinaisen hämmentynyt katse naamallaan.



Itselleni ei sattunut muuta kuin se, että kyynerpää vähän aukesi ja tällä hetkellä vasemman käden lihakset ovat kipeät. Onneksi ei muuta. Penniin tosin tuli henkinen reikä. Se oli putoamisen jälkeen jotenkin kamalissa omantunnon tuskissa ja epäröi jokaista hyppyä, joten otin enää muutaman onnistuneen hypyn ja lopetimme. Poni oli niin maansa myynyt. Ihan kuin se nyt olisi mitään väärää tehnyt.

Minähän se väärin tein kun irroitin hanurini penkistä.
***

Wannabe issikkatukka


Eilen, perjantaina, puolestaan oltiin taas yksityistunnilla ja päästiin kunnolla koulutreenin makuun. On siinä vain jotain niin erilaista saada se hevonen liikkumaan sun alla nätisti ja kauniisti. En ikinä olisi uskonut sanovani tätä, mutta nyt sanon. Penni ei ollut parhaimmillaan, mutta sen ravi on kehittynyt kyllä niin hurjasti kuvien perusteella, että itsellänikin aukeaa suu. Harvemmin joutuu enää pettyneenä hyppäämään alas ponin selästä. Tunnin alkuun sai kyllä taas hermot vähän kyytiä, mutta nopeasti päästiin jumitteluista kuitenkin eroon.

Ja saatiinhan me ihan oikeastikin kehuja siitä ravista; alkaa raami olemaan jo todella kiva!




Keskityttiin lähinnä laukan lyhyyteen ja sen kokoamiseen. Kokoamisen kautta harjoittelimmekin ensimmäistä kertaa ikinä suoraan käyntiin siirtymistä, joka osoittautui aluksi haastavaksi hommaksi, koska Penni karkasi koko ajan liian pitkäksi. Se oli ratsastajan moka, jälleen. Kun homma saatiin kasaan, onnistuttiin monta kertaa ihan mallikkaasti harjoituksessa ja mun treeni into otti taas askeleen kohti täydellisyyttä. Tai ainakin parempaa.




Laukkana meille on aikaisemmin ollut helpompaa tuo vasen kierros, mutta jostain kumman syystä homma on kääntynyt taas toistepäin. Nykyään minun itsenikin on helpompi ratsastaa oikeaan kierrokseen, joka oli aiemmin niin kamalan epälooginen suunta. Mitä tapahtui? Kumpa tietäisi. Oikea laukka pyörii paremmin kuin vasen ja siinä on helpompi asettaa Penniä niin ulos kuin sisäänkin. Vasemmassa jään itse helposti liikaa sisäohjaan kiinni. Hmm... Kerroinko juuri sen ongelman. Hups.



Kuvista kumarrus taas poikaystävälleni!

Poni oli tunnilla hyvin yritteliäs laukan suhteen, eikä sitä joutunut kamalasti puskemaan eteenpäin koko aikaa. Oli mukavaa kun pystyi oikeasti istumaan sinne penkkiin ja oivalsi sen laukan, mitä pitäisi jokaisella treenikerralla löytää. Niin mahtavaa, että ihan ärsyttää tämä hehkutus.


Annan silti tässä tilanteessa kuvien puhua enemmän puolestaan. Mä olen jopa ihan tyytyväinen joihinkin kuviin ihan oman itsenikin osalta, tuntuu ettei jalkakaan vispaa menemään enää niin paljon missä sattuu. Taitaa se koordinaatiokyky löytyä.

Ja omakehukin haisee. Pitkälle.