Bergviks Moneypenny



Kutsumanimi: Penni
Rotu: Connemaranponi
Sukupuoli: Tamma
Syntynyt: 10.4.2007, Suomi
Väri: Ruunivoikko (rnvkk (ei merkkejä))




Miten Penni päätyi minulle?

Olen tavannut Pennin ensimmäistä kertaa 2014 maaliskuussa kun se tuli tuttuni luo ylläpitoon. Poni tuli tutulleni, koska se ei toiminut ratsastuskoulukäytössä ja tarkoitus oli saada sen työmotivaatio taas nousuun. Emme me kuitenkaan kauaa yhdessä kerinneet työskentelemään kun Penni jo lähti takaisin omistajalleen 2014 kesä- heinäkuun vaihteessa. Tuolla lyhyellä ajalla menetin kuitenkin itseni tuolle ponille ja sen haastavalle luonteelle.


Olin muuton jälkeen yhteydessä Pennin omistajaan ja pyysin tätä ilmoittamaan jos aikoo ponia joskus myydä. Kului puoli vuotta, mutta ilmoitusta ei kuulunut, tuttuni kuitenkin löysi ponin myynnistä. Otin oitis yhteyttä 2014 loppuvuodesta ja kerroin, että haluaisin Pennin ostaa vaikka samantien. Kyselin myös ylläpitomahdollisuutta, sillä olin kuullut, ettei poni työskennellyt oikeastaan ollenkaan; oli vain pihattokaverina varsalle. Ylläpito kävi mielessä myös siksi, että saisin raha-asiat hoidettua.

Kului aikaa, eikä vastausta oikein herunut kumpaakaan suuntaan. Jätin asian hetkeksi ja käytiin Penniä kaverin kanssa moikkaamassakin 2015 helmikuussa, koska halusin ponin nähdä pitkästä aikaa. Reilussa puolessa vuodessa poni oli pulskistunut reilusti ja asusteli siellä samaisessa pihatossa. Seurallinen se oli, tiedä sitten muistiko se minua.


Meni kevät ja tuli kesä, kävin ponia koeratsastamassa kolme kertaa, vaikka tiesin, että ostaisin sen kuitenkin. Muistaakseni ensimmäinen ratsastuskerta oli vaikea järjestää, koska Penni oli mennyt laitumella telomaan itsensä. Tämän telomisen myötä sille kasvoi liikaluut etujalkoihin, jotka eivät sen elämää haittaa. Vaikka olin ostoaikeissa ollut jo puolisen vuotta, ponia kävi silti testaamassa pari muutakin ihmistä. Lopulta se vaihtoi ratsastuskoululta yksityistallille ratsuttajalle.

Heinäkuu 2015 oli kaiken järjestelyjen aikaa ja se on mennyt oikeastaan itseltäkin ihan jännityksessä ohitse. Kävin Penniä uudella tallilla katsomassa pariin otteeseen ja sitten yhtäkkiä ostamisella olikin jo kiire jos sen halusi samalla summalla saada. Ratsuttajalla meinaan hinta olisi noussut jos koulutusta olisi saatu eteenpäin. Koulutuksella tarkoitettiin sitä, että se toimisi työnteossa kuin normaali poni. Onneksi asiat järjestyi suht nopeasti ja kauppakirjaan on kirjattu omistajanvaihdospäiväksi 25.8.2015.

Kun nimet oli paperissa ja menin seuraavana päivänä Penniä katsomaan, en ikinä olisi uskonut sanovani sitä omaksi ponikseni. Ponin ostaminen tuntui iänikuiselta taistelulta ja olin jo muutamaan otteeseen ollut epätoivon vallassa. Pitkä odottaminen kuitenkin tuotti tuloksen, johon tähdättiinkin. Ja ne setelit, jotka vaihtoivat omistajaa olivat kaiken sen määrän arvoisia.


Millainen Penni on luonteeltaan?

Penniä voi kuvailla oikeastaan vain ja ainoastaan sanoilla poni ja tamma. Se on jästipäiden ykköskärkeä sille päälle sattuessaan. Yleisesti ottaen se on silti todella kiltti, eikä tee kenellekään mitään pahaa. Minkä ikäinen tahansa pystyisi Penniä käsittelemään ja hoitamaan. Ja kyllä ratsastaamaankin, kunhan vaatimustaso on lähinnä käyntiä jonkun perässä.

Kyseessä on siis oman arvonsa tunteva karvaturri, jolle kelpaa millainen herkku vain ja keneltä vain. Penni on ruoan perässä suostuteltavissa oikeastaan mihin vain. Paitsi traileriin. Siihen iänikuiseen ongelmavyyhtiin, joka joskus onnistuu liian hyvin ja seuraavalla kerralla kaksijalkainen taas palautetaan maan pinnalle. Typeryyksiin poni ei silti lähde ja jos leivän kannikkaa ei pienellä jalan nostamisella tule, alkaa helposti komentaminen. Tai jos kyseessä on liiallinen seisominen ja odottelu.

Kerjääminen on sellainen meiän juttu.


Ratsastettaessa toimii silloin kun toimii. Penni kantaa itseään tosi hyvin, mutta ponin mielestä olisi silti ihan jees jos ratsastaja välillä ottaisi painavan pään hoiviinsa. Eteenpäin liikutaan jo ihan hyvällä temmolla, mutta jos väsymys ja kiukku iskee, pitää aina testata vanhaa pysähdys taktiikkaa. Nykyään me ei enää voida tehdä mitään ilman kannuksia, koska jos niitä ei ole vain tukena, ei ponikaan varmasti anna mitään osviittaa työnteosta. Raippa on myös enemmän sellainen henkinen tuki kuin käytössä oleva piiska.

Pennin selkään voi laittaa kyllä ihan aloittelijankin, mutta sekin homma vaatinee vain taluttajan tai edellä kävelijän, jotta tamma kehtaa eväänsä liikuttaa. Se osaa ottaa tosi varovaisestikin vähän kokemattomamman kuljettajan, mutta ilmaiseksi se ei kuitenkaan ravaa tai laukkaa tai edes lähde liikkeelle. Olisi siis turhaa opettaa ketään ratsastamaan Pennillä. Tai ainakin pohjelihaksisto varmasti kasvaisi ja poni nauttisi hetkellisesti työttömyydestä kentän keskellä.


Isoina ongelmakohtina meillä on vinous ja liian vähäinen vauhti. Jumisuus on myös aika iso osa meidänKIN arkea. Rakenteensa puolesta meillä ei kuitenkaan tuota tuskaa mitkään kiemurat ja tarvittaessa kykenemme tekemään sadankahdeksankymmenenkin asteen käännöksiä. Varsinkin maastossa, koska siellä on ratsastajan kanssa yleensä tosi pelottavaa. Tai sitten ratsastajaa itseään pelottaa. Taluttajan kanssa harvemmin tulee näissäkään asioissa ongelmia.


Kokonaisuudessaan siis kiltti ja hellyyden kipeä utelias connemara kyseessä. Ulkomuoto pettää siinä vaiheessa kun selkään kiipeää ja nykyinen hyvä lihavuuskuntokin viittaa lähinnä satunnaisiin nameihin.

Vaikka leipä tarvitsee antaa hakiessa ja poistuessa. Ilman sitä, on turha päästä tämän ponin sydämeen.

6 kommenttia:

  1. Vitsi Penni on niin hienon värinen! Ruunivoikot on ehdottomasti lemppari hevosvärien listalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en ollu huomannu tätä kommenttii!

      Mua niin aina jaksaa naurattaa, että oon vannonu joskus etten haluu vaaleeta ponia. Mut toi ei oo kokonaan vaalee joten.... :DD

      Poista
    2. Ja siis ilmeisesti Pennikin on jokaisena vuodenaikana vähän erivärinen! Ei käy tylsäksi ;)

      Poista
    3. Jep, Penni on tosiaan aina erivärinen! Aina voi arvailla, että milloin siitä tulee tummempi ja milloin vähän vaaleampi! :D

      Poista
  2. Ihana Penni!
    Muistuttaa hyvin, hyvin paljon omaa ponitammaani, joka on myös ratsastuskoulusta hommattu. Oli ennen ikäänkuin sisäänpäin sulkeutunut ja masentuneen oloinen, eikä ponin luonteesta osattu sanoa muutakuin että se on ruoan perään. Ei uskoisi samaksi kaveriksi nykyään :)
    Meilläkin työnteossa monipuolisuus, rentous, namittaminen, muu kehuminen ja _neuvottelu_ ovat olleet ainoat avaimet eteenpäin. Ikäänkuin tukipilarit joista ei voi luopua. Lisäksi tämä ponineidin vahvuuksiin että heikkouksiin kuuluu sanoinkuvaamaton herkkyys, toinen tietää heti mielialani ynnä muut ja ne vaikuttavat todella vahvasti poniin. Penni vaikuttaa hyvin samanlaiselta ponilta :)

    Kirjoitat todella hyvin ja kuvat miellyttävät silmää, jään ehdottomasti seurailemaan teidän arkea!

    http://erilaisuuskunniaan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että joku muukin kamppailee samanlaisten asioiden kanssa! Vaikka toisaalta ei se kyllä kivaa ole nähdä toinen masentuneena, varsinkin tuollainen nelijalkainen... Tulen vierailemaan sunkin blogissa, kiitos ihanasta kommentista! :)

      Poista