Sivut

12. kesäkuuta 2019

Paluu juurille


En tiedä olenko tyytyväisempi siitä, että poni lastautui eilen aivan järisyttävän hienosti vai siitä, että pitkästä aikaa tunnilla käyminen nosti taas intoa ihan suunnattomasti ja Penni oli aivan mahtavan tuntuinen koko session ajan! Saatiin kehujakin ja oli mahtavaa palata takaisin juurillensa. Jotenkin sitä tuli tunne itselle heti, että tämähän on sitä oikeaa tekemistä!

Kaikkihan lähti siitä trailerista, jonka kanssa tosiaan onneksi treenattiin viime viikolla kertaalleen onnistunein tuloksin. Tehtiin tälläkin kertaa aluksi niin, että talutin Pennin ensin kuljettimen läpi vain. Toisella kerralla pysähdyttiin ja kolmannella kerralla oli jo etupuomi kiinni. Ja siellähän se ponikin sitten oli; valmiina matkaamaan! Koko hommassa meni varmaan kymmenen minuuttia jos sitäkään! Ja Pennikin oli rauhallinen, ei puuskutellut tai muutakaan ylimääräistä mitä on aikaisemmin saattanut tapahtua.


Matkakin sujui hyvin, vaikka kuumuus olikin tuottanut nelijalkaisen hien pintaan. Onneksi oltiin samassa veneessä kun pelkkä varustaminen noilla hellelukemilla tuotti itsellekin hikipisaroita selkään. Paikan päällä oli kyllä vähän jännittävää, mutta niinhän se aina on. Varusteet onnistuttiin saamaan hyvin päälle, vaikka suitsien laiton yhteydessä poni olikin jo valmis tallustamaan kohti kenttää.

Uusi kenttä ja tavarat sen reunoilla aiheuttivat vähän jännitystä kummallekin. Pitäisi itse oppia olla jännittämättä sitä mitä poni saattaisi pelästyä, mutta ehkä sekin joskus sitten katoaa listoilta. Yllättävän lunkisti Penni silti tilanteen otti ja alkuverryteltiinkin oikein mallikkaasti ilman mitään ylimääräisiä säätöjä. Tosin autonrengas oli ylitsepääsemätön aluksi, ne kun tunnetusti hyökkäilee kimppuun.

Se oli kuitenkin vielä nastarengas. Ettäs tiedätte.



Opettajan saavuttua paikalle, päästiin heti asiaan pienen jutustelutuokion saattelemana. Päästiin tekemään meille niin mukavia kääntämisharjoituksia. Onneksi puomien kera, ettei nyt ihan liian helpoksi olisi mennyt. Lännenratsastuksessa hevosen ei tarvitse taipua niin suunnattomalle banaaniasetukselle, koska tähtäimenähän olisi jonakin päivänä ratsastaa vain yhdellä kädellä. Tällöin asetus pitää saada pohkeiden avulla selväksi hevoselle. Riittää siis, että näen ponin silmäkulman kun käännymme ja ajatuksena, että poni astuu jaloillaan ristiin toimi meille oikein hyvin. Toki tarkkana pitää myös olla, ettei lapa lähde johtamaan kaarteessa.


Penni osoittautui olevan mukavasti kuulolla ja se kääntyili tosi mukavasti pienilläkin avuilla. Vasemmalle kääntäminen oli selkeästi hankalampaa. Oikealle saatiin jopa muutamat tosi hienot ristiaskeleet! Ja jotta tehtävä ei olisi käynyt tylsäksi niin tämä sama hommahan piti sitten tehdä ravissa. Tai oikeastaan jogissa, eli hitaassa, pehmeässä, mutta aktiivisessa ravissa. Ravissa kääntäminen tuntui sujuvan jopa paremmin kuin käynnissä, vaikka teiden kanssa joituikin oikeasti miettimään. Toisella yrittämällä saatiin lupa pitää tauko, koska homma oli niin sujuvan näköistä, eikä turhia toistoja kannata tehdä jos sujuu hyvin. Minähän olin tästä tosi otettu, koska ei me tuollaisia jyrkkiä mutkia olla harrastettu sitten helppo bee radan treenaamisten jälkeen!



Ristiaskel HYPPY - tai sitten ei

Tähän väliin haluan myös kertoa, että olin kuin naantalin aurinko kun sain kuulla, että Penni kantoi itseään tosi nätisti hitaassa ravissa ja haki automaattisesti mukavasti oikeaan asentoon! Istuinkin kuulemma tosi nätisti tässä jogissa ja näytettiin kuulemma ihan päteviltä jo kisakentille! En ole päässyt näistä kehuista vielä yli, koska eihän me koskaan olla mitään tämmöisiä harjoiteltu Pennin kanssa, vaan tarkoitus on aina ollut mennä reippaammin. Tämä loi suunnatonta iloa tekemiseen ja samalla itsevarmuutta siihen, että ehkä tämä nyt todellakin voisi olla se meidän juttu!



Palataan kuitenkin takaisin hetkeen, jossa alettiin tekemään väistöjä. Avo- ja sulkutaivutukset ovat varmasti jokaiselle tuttuja, niin meillekin, mutta noiden harrastaminen omassa ratsastuksessa on vähän jäänyt vähäiselle. En mitenkään nauti väistöistä, jonka myötä sainkin kuulla miten paljon ne loppupeleissä tekevät hyvää ajatellen muuta ratsastusta. Esimerkiksi laukannosto on länkkärissä (sitten joskus yhdellä kädellä ratsastettaessa varsinkin) helpompi tehdä avotaivutuksen kautta. Se on muutenkin lännenratsastuksen isoimpian peruspilareita; sillä voidaan säädellä vauhtia, nostaa laukka ihan koska tahansa ja vielä oikealle laukalle. Se on vähän kuin ilmoitus aina, että nyt kohta tapahtuu jotakin. Ja nimenomaan sille hevoselle tieto tulossa olevasta asiasta.

Meille nämä väistöt olivat haastavia, mutta kun saatiin pari onnistunutta kertaa ja Penni sai niiden päälle hurjat kehut, se tajusi nopeasti jutun jujun. Minäkin tunnistin nopeasti pyrstöni alla, että milloin poni ottaa oikeanlaisen askeleen! Tavoitteet olivat nyt tällä kertaa vain parissa onnistuneessa askeleessa ja nehän me saatiin heittämällä kasaan! Toki jouduin myös avustamaan aluksi todella paljon ohjalla ja vähän raipan kosketuksella, mutta viimeiset kerrat menivät jo paremmin ilman ohjien antamaa jarrutusta.

Naantalin aurinko nauttii jogista

Tässä näkee tämän vasemman takajalan onnistunutta väistöaskellusta!

Näiden puurtamisten jälkeen otettiin sitten käsittelyyn laukka. Tosin tässä emme nyt alkaneet tekemään mitään radikaalia vaan keskityttiin lähinnä mun istuinluihin ja lonkkien rentouteen. Ajatuskuplana oli jalustimet, jotka painavat omaa jalkaani alaspäin, koska lähden jännittämään reisistä alaspäin lihaksiani heti laukassa. Piti vähän kuin liimata omat takataskut satulaan ja antaa takareisien laskeutua myös kiinni penkkiin. Pohkeilla annettiin ennemminkin tahtia, koska heti kun yritin rentoutua, Penni hidasti laukan. Se on nähtävästi jo tottunut minun jännityneeseen istuntaan ja ajatteli, että rentoutumiseni meinasi hidastamista. Onneksi poni oli kuitenkin ihan menomeiningeissä ja laukka nousi aina uudestaan tosi mallikkaastikin!

Olin tästä laukka osuudesta myös hyvin tyytyväinen, varsinkin kun saatiin vasempaan kierrokseen yksi aivan mahtava pätkä; Penni laski päänsä nätisti ja pyöristi selkäänsä toivotulla tavalla!



Silmät kiinni niin ei hirvitä vauhti!

Minulla itsellä on vähän vielä epäselvää tuo laukkaistunta. Sitä täytyy todellakin treenata ja olikin puhe, että ensi kerralla voisi havainnollistava pallo olla hyvä. Lähinnä juurikin se, etten lähtisi puristamaan turhia. Sain silti kehuja omasta ryhdistäni, vaikka jännitänkin alaraajoja, oma kroppani pysyy suorassa, eikä minulle tule notkoselkää tai puolestaan ala pyöristämään selkää liikaa. Oli ihanaa kuulla, ettei sitä oikeasti ole ruostunut ihan käyttökelvottomaan kuntoon ja vanhoja oppeja alkoikin putkahtaa päähän suuren innon kera!

Kaiken kaikkiaan olen siis edelleenkin aivan onneni kukkuloilla tästä ja toivottavasti me nyt saataisiin tästä mahdollisimman säännöllistä. Olisi kiva löytää taas niitä tavoitteita rakkaan harrastuksen suhteen, vaikkei kisakentille mikään palo olekaan. Jotakin sitä nyt kuitenkin kaipaisi ja tämä yltiöpositiivisuustunti oikein ruokki fiilistä, onneksi!



Näidenkin ajatusten keskellä sitä pohtii sitä omaa, oikeaa suuntaa Pennin kanssa. Tuo poni kun liikkui tällä kertaa tosi hienosti, vaikka välillä jouduinkin sitä komentamaan. Kenties minun vain pitää pitää kiinni tästä omasta punaisesta langasta, jonka olen Pennin kanssa luonut, eikä lähteä muuttamaan taktiikoita liikaa. Ei sitä oikein tiedä mikä on oikein ja mikä väärin. Eikä sitä tiedä mihin tie kuitenkaan vie. Ehkä Penni on jonain päivänä todella herkkä tai sitten se vain on niin, että työ tehdään vähän määräämällä ja muuten voidaan nautiskella.

Positiivisuus ja yhteistyö on kuitenkin se kaiken perusta.
Porkkanoita unohtamatta.

1 kommentti: