16. huhtikuuta 2017

Jarruton on poniton


On jotenkin hämmentävää ratsastaa ponilla, joka haluaa täysin rinnoin laukata, muttei malta enää ollenkaan ravata. Ja kyseessä on mukamas sama poni, joka ei aiemmin halunnut edes liikkua. Nyt joutuu välillä jopa jarruttamaan. Niin kuin esimerkiksi viime tiistain tunnilla. Minua itseäni ihan nauratti kun Penniä joutui hidastamaan, jotta se kuuntelisi mitä pitää tehdä. Vaikka täysin positiivistahan on, että se haluaa todellakin mennä. Eteenpäin.


Kuski, joka joskus katsoi myös horisonttiin

Kuvat jälleen Viivi Rädyn hienoa käsialaa!

Ollaan vihdoin päästy oikeasti työstämään itse askellajeja ja niiden sisällä pystytään jo muuttamaan tempoja. Ahkerasti me nyt pyritään notkeuttamaan Penniä ja olenkin alkanut itsekin harrastamaan pohkeenväistöjä, avoja ja sulkuja. Siinä jopa ihan onnistuen! Tunnilla me tehtiin jälkimmäisiä mainintoja ympyrällä. Voinen todeta, että oli vähän hakusessa kun poni oli tosiaan ennemmin menossa kuin jarruttamassa.



Tunnin alun venytykset, jotta homma pelaa. Tai sitten vain jumitusyritys.

Raviin ollaan myös nyt keskitytty siltä osin, että poni voisi pidentää askeltaan käskystä. Jostain syystä se kuitenkin mieluummin nostaa laukan, mutta pikku hiljaa. Alkaa jo tuntumaan siltä, että jokaisessa treenikerrassa ei tarvitse itsellä olla totaalista auktoriteettiä laittaa Penniä liikkumaan vain eteen, vaan voi ottaa vähän rennomminkin ja silti saadaan tehtyä jotakin oikeasti järkevää. Onkohan tämä sitä kun ratsastus alkaa tuntua ratsastukselta?




Olen hirveästi hehkuttanut sitä, miten poni on muuttunut ja saanut kuulla myös ulkopuolisilta siitä. En voi olla hymyilemättä kun katsahdan Pennin ruskeisiin silmiin. Se on vain niin hieno. Olen kyllä silti pohtinut, että mistä tämä eteenpäinpyrkimys sitten johtuu. Tein liikaa taas muutoksia samaan aikaan, jotta voisin "paikallistaa" mistä moinen johtuu. Uusi satula, hitusen paksummat kengät alla, ruokinnan muutos... Mutta ehkä kaikki onkin näiden kaikkien summa. Positiivinen summa.



Ensi torstaina on vuosittainen hammashuollon paikka, mutta muuta ihmeellistä ei ole tiedossa. Saa nähdä mitä purukalustosta löytyy, koska suun kanssa on ratsastettaessa ollut välillä vähän ongelmia. Tällä hetkellä tilanne on parempi, mutta eihän se nyt mitään kerro. Sen näkee sitten.



Itselläni on ponimotivaatio ihan katossa. Haluan kovasti saada Pennin jokaisella kerralla hyväksi ja kivaksi ratsastaa, eikä humputtelusta ole enää kysymys. Tunnit ovat viikottaista katsausta ja omalla tavallaan eteenpäinviemistä niin minun kuin poninkin osalta. On ihanaa tajuta, että voimme vihdoin tehdä muutakin kuin miettiä, milloin ponin kiinnostus lopahtaa ja se jumahtaa taas. Voisin todeta kliseisesti vielä tähän; Menee niin hyvin, että hävettää.

Mutta saakos sitä sitten olla tyytyväinen juuri tähän? Minä ainakin olen.

4 kommenttia:

  1. Vautsi, Penni näyttää upealta! Sun postauksista saa hirveesti motivaatiota ❤ Ehdottomasti saat -ja sun pitääkin - olla tyytyväinen ihan kunnolla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että mun postaukset ei oo turhia! :D On jotenkin vähän hankalaa vaan todeta ihmisille että nyt menee oikeasti hyvin. Ilman, että kaikilla menee hermo sellaseen ylimielisyyteen.. :'D Mutta upea Penni kiittää! :) <3

      Poista
  2. Tosi hyvän näköistä menoa teillä! Oikein mukava kuulla, että Penni on liikkunut paremmin ja etenemis haluisesti (en todellakaan tiedä mistä tuo sana tuli!) Toivottavasti samanlainen meno jatkuisi vielä pitkään! Saat kyllä olla tyytyväinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Toivon myös, että nyt se pahin on selätetty :D Enpä kyllä tiedä, tuleeko jumittelu ikinä loppumaan, mutta vähentynyt se on huomattavasti. Aika näyttää mihin asiat menevät! :)

      Poista