25. maaliskuuta 2019

Kaksijalkaisen koulutuspäivä; PHA


Ja sitten ahneesta ponista tulikin silmissäni vain älykäs.
Ja minusta liian hidas. Hidas toimimaan oikeaan aikaan.

Se on se ajoitus, joka ratkaisee pitkälti sen, että mitä nelijalkainen sattuu kaksijalkaiselta oppimaan. Ja kerjäämisen opettaminen on ollut harvinaisen helppoa näin omasta kulmasta katsottuna. Sitä kun ei ole varsinaisesti edes tarvinnut opettaa vaan sattumalta aina antanut ponin tulla taskulleni. Ja se on sitä kerjäämistä ja kierrosten keräämistä. Ja ihan peiliin katsomalla voin todeta syyllisen.

Siinä on se suurin asia, jota Project Happy Athleten tunnilla opin. Kyllä sitä huomasi, miten Nina on paneutunut tähän hommaan ja haluaa todellakin tuoda esille sitä, että nelijalkaisiamme vain pitäisi kuunnella sillä kolmannellakin korvalla. Vaikka minulla olikin liuta ajatuksia ja kysymyksiä, joita olisin tahtonut tuoda esille, ei aika yksinkertaisista riittänyt. Ja toisaalta sitä oli niin avoimin mielin kuulemassa toisen näkemyksiä, ettei tohtinut koko sanaista arkkuaan avatakaan.

Aloitimme keskustelemalla siitä, kuinka herkkuja olisi hyvä antaa jo heti kättelyssä.

Ihminen opastaa ihmistä, ei moitittavaa.

Kun kysymys kuului, mitä tahtoisimme tehdä, pääni lähinnä hoki tyhjyyttään ja olisi tehnyt mieli sanoa, että kerro sinä. Kerro sinä, mitä minun kannattaisi tehdä. Otettiinkin askeleet ihan jonnekin kivikaudelle ja pohdittiin herkkujen merkitystä ja miten niitä oikeasti kannattaisi antaa. Voinen sanoa, että tälle tunnille ei taskullinen nameja riittänyt. Mutta kyllä Penni taas osoitti pätevyytensä ja hurjan oppimiskykynsä.

Ensiksi päätimme, että kerjääminen saa loppua. Herkun saa silloin, kun äänimerkki käy. Ja siitä me lähdettiin liikkeelle. Jokainen kerta kun käteni hiipi taskulleni, oli pullaponi jo valmiina turpa ojossa herkun perään. Kun herkkua ei herunut, Penni rauhoittui ja naksutuksen jälkeen se sai herkun. Pääsin nopeasti itsekin kiinni siitä, mitä haettiin. Tahdon tähän väliin sanoa, että olen ollut todella skeptinen tämän äänimerkki asian suhteen, enkä jokseenkaan sen merkitystä ole ymmärtänyt. Nina, jos joku, osasi sen minulle kauniisti pukea sanoiksi ja näin käytännössä vielä, pääsin kokemaan sen idean. Penni vielä niin pätevänä oppi sen tosi nopeasti, vaikka toki se jokaisen käsi taskuun -efektin jälkeen tulikin iholle.

Lisää opetusta kaksijalkaiselta kaksijalkaiselle.

Tässä oikea oppinen ojennus kädellä, josta pehmoinen turpani ottaa herkun helposti.

Opastus käynnissä siitä, ettei yksi nami riitä kuin puolikkaaseen hörökorvaan.

Palkitsimme ponia aina kun se oli rentoutunut käsi taskuun -efektin jälkeen. Opin nopeasti tajuamaan minkälaisesta moodista on hyvä palkita ja tajusin myös sen, että minun täytyy oikeasti olla nopeampi palkitsemisen suhteen. Jos haluan eroon ponista taskussani, on minun palkittava nelijalkainen ENNEN kuin se tulee taskuuni.

Yksinkertaista vai mitä? Ajatuksena kyllä. Käytännössä hivenen aivonystyröitä raksuttavaa.

Näiden asioiden jälkeen mietittiin, onko meillä jotakin todellista asiaa, mitä haluttaisiin harjoitella. Pääni löi tyhjää jälleen, mutta pienen pohdinnan jälkeen totesin, että jakkarat on ollut meille vähän sellaisia heikkouksia; niiden vieressä ei ole ollut kiva seistä. Kysymys, miten olen aikaisemmin asian kanssa toiminut toi mieleen vain sen, kuinka hilaudun ponini kyljen vieressä penkin kanssa toivoen, että kahdeskymmenes voltti sen ympärillä riittäisi. Päätimmekin, että tässä on se juttu mitä voisimme nyt oikeasti harjoitella ja tehdä niistä penkeistä mukavan paikan. Ilman, että siitä nyt tehdään sen suurempaa numeroa selkään nousemisen suhteen.

Kaksijalkainen kyselee tyhmiä, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Olin epäileväinen penkkiharjoitusta kohtaan, koska kaksijalkainen saattaa olla arvaamaton.

Näytin, ettei penkkiä todellakaan tarvitse pelätä...

...päinvastoin; sitä voi ihan rohkeasti koskettaakin!

Ja eikun kavalettipalikka kentän keskelle ja parkkeeraamaan. Joskus toivoisin, että ponini näyttäisi niitä huonoja hetkiä silloin, kun käskisin, mutta toisaalta, olihan se kiva luoda itsestänsä pelle, kun mitään varsinaista ongelmaa ei tullut asian suhteen. Toki tilanne on täysin eri, kun minusta tuntuu, että Pennikin osaa lukea ajatuksia siinä määrin olenko oikeasti menossa selkään tai ollaanko trailerin kanssa oikeasti lähdössä mihinkään. Ihan yksinkertaisesti siis vain pysähdyttiin palikalle ja sitten muistettiin naksuttaa ja antaa palkinto.

Taskuefektin käyttöopetusta.



Tässä vaiheessa alkoi nelijalkaisen hampaat käydä vähän turhan lähellä kaksijalkaisen sormia ja rauhoitettiin tilannetta. Oli positiivista kuulla, että tämä tilanteen rauhoittaminen on varmasti oiva keino tuon ahneen poninketaleen suhteen. Kun poni malttoi taas ottaa naminsa semirauhallisesti, jatkettiin harjoitusta. Eikä tuo minimammutin poikanen edes liikahtanut kun hivuttauduin penkin suuntaan mukamas selkäännousun merkiksi.

Mukamas. Niin. Kyllä se oikeasti varmasti osaa lukea ajatuksia.

Ja koska kaikki kiva loppuu aikanaan, loppui tämäkin opettavainen hetki liian nopeasti. Saatiin kotiläksyksi opetella tätä jakkarajuttua aina vähän kerrallaan, koska eihän Roomaakaan päivässä rakennettu. Pikku hiljaa kuitenkin hyvä tulee ja jonain päivänä Penni ymmärtää, että jakkarat on herkkupaikkoja.

Ihminen epäröi vähän pystyssä olevan palikan suhteen. Onneksi rauhoitin tilanteen, eikä takavasemmalle poistumista ehtinyt tapahtua.

Ihmiskielen neuvontaa, joka ei koskettanut minua.


Siinä me sitten kuitenkin pelkässä kaulanarussa talsittiin takaisin pihatolle. Oli jotenkin niin mukava huomata, että näin toisella kerralla kaulanarulla suoraan kentälle ja takaisin, onnistui kuin oppikirjasta. Ja kaikista parasta oli kuulla Ninan suusta, että meidän yhteinen energia tuntuu positiiviselta! Tuli niin hyvä fiilis ja jotenkin luottavainen olo siitä, että teen jotakin oikein.

Onneksi kuitenkin palauduin maanpinnalle siinä vaiheessa kun totesin "laittavani ponini vain takaisin pihattoon" ja se juurtui etsimään vihreää aidan väärälle puolelle. Se oli vähän sellainen nolokin hetki, kun kaikki kuitenkin oli mennyt niin hienosti.

Taukoja piti välillä pitää hyvän suorituksen jälkeen.

Tarkistin vielä viime metreillä, että kuvia saatiin onnistuneistakin hetkistä.

Mutta toisaalta, itsepähän toivoin jotakin huonoa hetkeä ja siinähän minä sen sain. Ja pienen vinkinkin siitä, että sitä herkun äänimerkkiä ei nyt voi käyttää suostuttelemaan ponia pois ruohotupsuilta. Ja että kannattaa opettaa myös sana "jätä" sille nelijalkaiselle. Uskoisin tuon olevan ihan näppärä opetuksen aihe.

Kokonaisuudessaan olin tyytyväinen koulutuskertaan! Seuraavalle kerralle otan jo haastavampia tehtäviä, jotta kaksijalkaisen mielenkiinto pysynee yllä!

Tämä tunti oli kaiken kaikkiaan kyllä niin positiivinen kokemus ja toivonkin, että päästään pian uudestaan PHAn oppiin! Ehkä ensi kerralla voidaan jo tehdä jotakin muutakin, nämä ensimmäiset kerrat kun tuppaavat yleensä olemaan vähän sellaista tutustumista varpaillaan. Tämä kerta kuitenkin opetti minulle itselleni todella paljon ja tuntui, että sai todella hienoja syy-seuraus-vinkkejä, etten voi näitä ohittaakaan.

Ja niin kuin kuvatekstit kertovatkin, niin Pennihän tässä varmasti minua eniten opettaa.
Minun täytynee vain opetella olemaan nopeampi ja ostaa isommat herkkutaskut takkiini.

8 kommenttia:

  1. Tämä oli tosi mielenkiintoinen postaus, kiitos siitä :) Seurailen itsekin PHA:n sivuja mielenkiinnolla, mutta en ole vielä tohtinut varata tuntia. Olitko myös Risto Vuoripalon opissa? Olisin tullut katsomaan sitä, mutta sitten tulikin muuta menoa. Kirjoitatko siitäkin postauksen? Olen kuullut Ristosta paljon hyvää ja olisi ollut hienoa nähdä hänet. Hän ei kuulemma enää juurikaan pidä koulutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen varaamaan kyllä! Meidän aihekin tälle tunnille tuli tosiaan vasta kun talsittiin kentälle ja oli mukavaa kun Nina katseli miten hoidan ponia yms kyseli siinäkin jo taustoja :) ihan eri meininkiä kuin aikaisemmin olen maastakäsittely oppeja saanut!

      Mutta taisinhan minä ollakin! Risto ainakin tämä miehen nimi oli joka kävi muutama viikko sitten meidän tallilla :D mietin kyllä postauksen tekemistä, mutta itsellä jäi todella lattea maku suuhun tuosta parista tunnista.. Tai oikeastaan minulle ei jäänyt käteen oikein mitään uutta vaan olisi pitänyt varmaan olla jokin konkreettisempi aihe. Samaten tuntui, että jutut joita Risto opetti olivat tosi ristiriitaisia, enkä saanut kaikesta itse sitä jutun juonta kiinni.

      Tiedä sitten kenessä vika vai oliko kenessäkään. Analysoivana ihmisenä vaan tarvitsen enemmän tämmöistä "näin tehdään jotta/koska" selitystä mitä Ninalta sain.

      Poista
  2. Kiva postaus! <3 Toivottavasti päivittelet jatkossakin miten kotitehtävien kanssa sujuu. Nina on huipputyyppi. Me ollaan päälle vuoden päivät hänen opissaan oltu ja tältä polulta ei enää taida olla paluuta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti! Innostuin näiden asioiden tiimoilta vain enemmän ja varmasti tulen jatkossa kertomaan miten hommat sujuvat :) kiva kun eksyit lukemaan ja kommentoimaan kokemuksia tänne saakka! Tämä on kyllä polku, josta on vaikea enää kääntyä takaisin :D

      Poista
  3. Oo, mielenkiintoista! Itseäni kiinnostaisi ehdottomasti lukea tästä aiheesta lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla, koska aion kyllä päivittää tännekin pieniä treenipätkiä näistä aiheista! Ja varmasti kun päästään uudestaan taas oppiin niin on enemmän kirjoitettavaa ;)

      Poista
  4. Olipa mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu postaus taas kerran! Olette Pennin kanssa kyllä niin hieno pari <3

    Pörheää Menoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa kiitoksia taas paljon :D me yritetään koko ajan olla vaib hienompia, koskaan kun ei voi olla valmis näiden nelijalkaisten kanssa ;)

      Poista