Sivut

22. huhtikuuta 2019

Kuolaimella & kuolaimetta


Kelit ovat hellineet ponin karvapeitettä jo niin paljon, että talvikarvaa ei irtoa sentään ihan tuppoina. Tosin harjattavaa silti riittää ja parastahan on harjata pölyistä hevosta. Messuillehan minä sen pesin, mutta Penni taitanee arvostaa enemmän hiekkapesuja. Tämä aika vuodesta on onneksi parasta kun ötökätkään eivät vielä kiusaa ja toisaalta kahdenkymmenen asteen lämpökään ei tunnu tukahduttavalta.

Oli siis aika kaivaa oikeat ratsastushousut pitkästä aikaa kaapista ja mennä fiilistelemään pöllyävälle kentälle!



Sitä on viimeisen parin kuukauden aikana ollut satulan kanssa selässä muistaakseni kertaalleen ja silloinkin vain kävelimme pienen metsäreitin. Olin vähän hämmentynyt kun Penni tuntui ihan mukavalta, vaikkakin kapealta. Tiedä mistä se sitten johtuu, mutta positiivistahan se on. Poni oli alusta asti mukavin mielin tekemässäkin jotakin, vaikkei vauhti aluksi päätä taas huimannutkaan. Tarkoitus oli kuitenkin oikeasti tehdäkin jotain, joten herättelin pienillä väistöillä puupökkelöäni. Ehkä me kummatkin vetristäydytään kun aletaan vain oikeasti tekemään taas hommia.




Ravinostot tuntuivat aluksi kankeilta, mutta nopeasti Pennikin heräsi ja kuunteli aivan älyttömän hyvin pohkeita. Siisteintähän tässä oli taas se, ettei meillä ollut niitä aikaisemmin joka-päivä-pakko-olla kannuksia, vaan Penni meni eteen ihan ääniavuinkin. Raipalla tosin muistuttelin hanuripään työnteosta. Näin pitkän tauon jälkeen sitä jotenkin tuntui jopa huomaavan eron kun toinen otti ne takajalatkin vähän mukaan työntekoon!





Alunperin suunnitelmani oli mennä pelkällä kaulanarulla, mutta näin jälkikäteen ajateltuna oli ehkä ihan hyvä olla välillä se tuntumakin. Penni kun kuitenkin menee helposti etupainoiseksi ja toisaalta kaulanarun kanssa on vielä niin paljon harjoiteltavaa. Laukan kanssa meillä varsinkin on työtä kun eipä ole tullut laukattua oikeasti vähään aikaan. Selkään homma tuntui tasapainottomalta, mutta kuvien perusteella ei olla onneksi ihan ruostuttu. Ratsastaja toki edelleen pyrstö pystyssä jaksaa paahtaa, mutta annetakoon anteeksi. Jälleen.





Penni tuntui tosiaan tosi tyytyväiseltä ja vaikutti siltä, että siitäkin oli ihan mukavaa päästä oikeasti tekemään, vaikkei me nyt muuta tehtykään kuin menty askellajeja läpi. En minä nyt kuitenkaan voi alkaa pyytämään mitään laukkavoltteja tämmöisten taukojen takia. Sitä paitsi minulle on nyt vain tärkeää, että ponini haluaa liikkua ja tehdä. Siksi päätinkin sitten ottaa suitset kuitenkin vielä pois kun kenttä vapautui kokonaan meille.



Jotenkin tuntui, että eron huomasi heti. Poni rentoutui ihan eri tavalla kuuntelemaan, vaikkei ohjaus nyt ihan aina toiminut. Ei kuitenkaan maisteltu yhtäkään ruohontupsua tai muuta aikaisemmin olevaa ongelmaa. Kenties olin vihdoin viisas, enkä pyytänyt liikaa kerralla vaan intoa jäi vielä tekemään töitä eri tavalla.




Vasempaan kierrokseen Pennin on selkeästi helpompi kulkea, mutta laukka on mukavampaa istua oikealle, vaikka se nouseekin vähän tahmeasti. Ajattelin silti kokeilla ilman suitsia laukkaakin. Siihen vasempaan, että kummallakin on kuitenkin hyvä fiilis. Ravi kun onnistui kuitenkin ihan mallikkaasti! Ihan pieni jännitysmomentti iski ratsastajalle kun tajusi jonkun avaavan porttia hevosensa kanssa juuri kun olin laukannut yhden sivun. Silmissä vilisi poni joka rodeoi itsensä portista ulos räsynukke selässä vetäen kumoon kaiken edessä olevan.

Ja ihan turhaan.





Penni pysähtyi merkistä ja jäi katselemaan tulevaa hevosta korvat tötteröllä. Kenties vähän helpottunut olo, vaikka kuvaajalle viittelöinkin, että ponini on irti ja no... portti auki. Penni kun yleensä on vielä sellainen, että se seuraa muita hevosia kuin hai laivaa. Mutta eipä kuulkaa lähtenyt tämä neiti mihinkään! Laukkaa en enää uskaltanut ottaa, mutta me jopa ravattiin kentän ympäri pari kertaa vaikka toinen hevonen kentällä olikin.




Jännitin itse ihan turhaan. Pitäisi kenties enemmän luottaa vain siihen, ettei ulkopuoliset häiriötekijät oikeasti kaada suitsittakaan menoa. Varsinkin kun tuntui, että homma oli muutenkin rauhallisempaa ilman suitsia. Ylpeänä ponin omistajana lähdettiin kentältä kun toinen ratsukko saapui ratsastamaan. Kehuivatkin vielä, että mentiin hienosti.

Ja niinhän me mentiin. Kyllä Penni vain on niin pätevä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti