Tähtiponin jouluseikkailut

Toivoin niin kovin, että pääsisin jouluksi ponin pään sisään käymään, mutta ikäväkseni se toive ei toteutunut. Poneilemaan päästiin kuitenkin. Jouluaaton maasto oli jymymenestys ja ratsastajakin mitä mainioin matkustaja. Kyseessä siis uljas poikaystäväni, kyllä ponipoika.

Penni oli puskutraktorimaiseen tapaansa aluksi hyvin laiska. Hitaasti syttyvät tahmatassut kuitenkin pikku hiljaa alkoivat laittamaan kaviota toisen eteen. Maastokaverimme aluksi töni melkein persuksissa vauhtia, mutta loppupuolella saimme vain odotella matti myöhäisiä. Kaverinamme oli Ressu-poni, koska mehän emme yksin maastoon oikein halua lähteä. Tai taluttaja ainakin tarvitaan.

Mutta kenties joku päivä nuo kaksi ponia ovat sydänkäpysiä.
Ponimaisuudet ainakin kohtaavat.

Koska Penni omistaa ihmisen, joka haluaa välillä irtioton arjesta, se sai tyytyä lauantain juoksutukseen Ressun omistajan kanssa. Nea olikin ottanut kunnon irroittelut. Kirjaimellisesti. Ei ollut kuulemma enää liina riittänyt niihin päästelyihin. Positiivista on, että se menee. Menköön sitte kovempaa jos se kerran on joko pysähdys tai täysiä.

Eilen, maanantaina, aikomus oli yrittää ratsastaa, mutta hautasin ajatuksen sillä samalla sekunnilla kun tuntui, että neiti Penni aikoo lähteä ja kovaa. Olin ajatellut löntystää ilman satulaa, Nean lainaamalla ratsastusriimulla ja koeajamillani uusilla saappailla. Ratsastin kierroksen ja hyppäsin alas: juoksutus varmaan olis ihan jees, edes aluksi.

Päädyimme kuitenkin irtojuoksutuksesta Seuraa johtajaa -leikkiin ja sitä myöten hyppäämään. Ensin kavaletteja ja puomeja, tasapainoharjoituksia ja selkälihastreeniä. Päätin samassa myös pystyttää pienen esteen, joka kasvoi loppujen lopuksi varmaankin noin 70cm korkeaksi. Poni nautti ja oli innosta soikeana, vaikkakin väsähti aika pian. Kunto ei oikein ole kohdillaan, mutta sitähän me kasvatetaan...

Jätettäköön mainitsematta, että ilman ihmistähän kyseistä estettä ei voinut hypätä.

Tänään puolestaan jo tutuksi tullut fysioterapeutti kävi meitä moikkaamassa. Kertoi, että kyllähän tuo poni on eteenpäin mennyt, vaikkakin paljon työtä on vielä edessä. Olen silti suunnattoman ylpeä ponista ja toki vähän siitäkin mitä olen tehnyt viimeisen kuukaudenkin aikana. Penni on kuin toinen poni. Kyseenalaistaminen ja mahdottomilta tuntuvien ongelmien ratkaiseminen on tehnyt tulosta.

Joku päivä me ollaan tähtiä.
Tai jos ei tähtiä niin ainakin ei-niin-lihavia.