Sivut

9. lokakuuta 2016

Väsyttävän monipuolista

Penni on tehnyt nyt melkein viikon verran rankkaa duunia ja sen huomaa! Poni on väsyneempi kuin koskaan eikä se oikein jaksa keskittyä. Tai sitten kuski ei jaksa, sekin on mahdollista, ainakin tämänpäiväisen pienen kouluväännön perusteella. Ollaan nyt pari kertaa käyty pellolla kaahaamassa ja toinen on ihan onnensa kukkuloilla kun voi päästellä menemään. Kauaa se ei kuitenkaan jaksa, aika nopeasti hyytyy moottori.




Kaverin kanssakin käytiin onnistuneesti karauttamassa pellolla. Ainoastaan yhden kerran Penni päätti, että nyt hän ottaa kisan, pidä kiinni! Onneksi mukana ollut vetohevonen ei saanut meistä mitään kiksejä ja Pennikin hyytyi samantien kun tajusi, että hitto, hänhän menee edellä. Kaveri ohi ja taas mentiin! Oli kyllä todella vapauttavaa, ihan näin niin kuin korvien välistä katsojalle.

Eilen me kuitenkin sitten irtohypytettiin montakin hevosta kerralla, Penni sai kuitenkin kunnian olla ensimmäinen ja sehän käytti tilaisuuden hyödyksi! Poni oli niin intoa täynnä kun sai pomppia menemään, tosin sitä vauhtia sais ehkä hitusen laskea, ettei ihan sotkeennu jalkoihinsa. Pennillä on edelleen silti tekniikka hallussa ja se oikeasti tykkää. Kumpa se menis noin kun mä oon selässä...

Eli siis rakennan ens kerralla kujan, että voin hypätä hyvällä tahdilla.


Sehän näyttää iha solakalta...

...tai sitten ei.


Esteiden korkeus ei tällä kertaa päätä huimannut, mutta tarkoitus olikin lähinnä vähän vaan jumppailla ja kyllähän tuo 70-80cm (ehkäpä, eipähän tullu mitattua) on tolle tankerolle ihan tarpeeksi. Pääasia, että toisella oli kivaa! Eipähän tunnu niin työltä sitten tollanen.

Ja jälleen niin helppoa, että silmät voi pitää kiinni

Tyylillä


Tän päivänen ratsastus oli taas aluksi haastavaa ja tuntui, ettei yhteistyöstä vaan tuu mitään. Loppupeleissä Penni kuitenkin oli tosi kivan näköinen katsojien mielestä. Minä puhuttelen oikeaa kättäni niistä vasemman kierroksen ulkoavuista. Se ei ota opikseen, että ulkoavut on oltava eikä niistä luisteta. Samaten tuntuu, ettei oma keskittyminen riitä nyt mihinkään. Oisko kellään lainata? Ottaisin ilomielin edes hetkelliseen lainaan moisen.



Kyllä mulla silti jäi hyvä maku suuhun. Poni kuitenkin oli varmasti väsynyt noista peltoiluista ja eilisestä hyppimisestä. Ei siltäkään voi täydellisyyttä vaatia. Omia hermoja tosin saisin taas vähän treenata. Ja virheistä voisin syyttää vain itseäni.

Joten katsahdampahan taas peiliin ja totean, että osaisimpa ratsastaa.

Opettelisit edes.

6 kommenttia:

  1. Hauskoja hyppykuvia Pennistä!
    En voi sanoa, että keskittymistä olisi vaikka muille jakaa, välillä menee hermo oman ratsastuksen ja ylipäätään asennon kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep... Siinä vaiheessa kun alkaa raivoamaan voisi katsahtaa jo johonkin taskupeiliin ja raivota vain itselleen. Poni kun tekee ihan oikein, ratsastaja pyytää väärin :D

      Mutta hienoa, että kuvat miellyttävät silmää, eivät tällä kertaa ole mielestäni kovin priimalaatuisia!

      Poista
  2. Voi vitsit, kuinka innostuneelta Penni näyttääkään näissä! Todella ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai miten niin Penni tykkää hypätä!? :D Pistää itsenikin hymyilyttämään toisen korvat tötteröllä hyppiminen! Ja kiitos myöskin, taas :D

      Poista
  3. Todella kivoja kuvia Pennistä taas kerrakseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että ne miellyttävät, eivät tosiaan silmääni ole mitenkään kovin priimaa, mutta jotainhan nyt oli pakko saada. Ainakin se palava katse noille esteille välittyy näistä :D Kiitoksia!

      Poista