2. helmikuuta 2017

Kaviohuoltoa ja huokauksia

Monen monta tuskaista päivää mietin ja pohdin, että miten hitossa voisin saada Pennin voimaan paremmin. Mikä sitä vaivaa, miksi se on tuollainen, miksi mikään ei kelpaa. Enkö minä kelpaa? Olenko jotenkin vääränlainen? Mikä minussa mättää?

Ja ne tuhannet muut itseäni soimaavat lauseet.

Eilen mä kuitenkin rutistin tuota ponia lujasti ratsastuksen jälkeen. Se oli vihdoin, pitkästä aikaa, todella mukava ratsastaa. Otin itseänikin niskasta kiinni ja taivuttelin ponin oikeasti läpi siihen vaikeampaankin suuntaan ja kyllä... Kyllä sillä vain oli merkitystä. Mun hymy levisi pitkän tallipäivän jälkeen korviin. Tuli järjetön huojennus siitä, että ehkä se vika on oikeasti vain mun asenne itseäni kohtaan.

Sellainen vika, joka ei korjaannu paijaamalla ponia.

Tää lumi on kyl tosi hyvää! T. Penni

Pitkän tallipäivän syy oli siinä, että liikutin myös kaverini hevosen kävelylenkillä ja Penni pääsi pedikyyriin. Kenkiä poni ei ollut kuluttanut, joten se sai vielä vanhat kenkästä takaisin samojen tilsakumien kera. Muutamat hokit toki vaihdettiin, onneksi tämä talvikausi on pian ohi. Ainakin positiivisesti toivon niin.

Pennin kaviot ovat parantuneet tässä puolen vuoden sisällä jotenkin paljon kovemmiksi kuin aikaisemmin. Kengittäjäkin kysyi, että olenko mä tehnyt niille jotakin, mutta en. En minä ole koskenut niihin, nehän ovat Pennin kaviot. En sitten ihan tarkkaan tiedä, oliko asia täysin hyvä vai täysin huono. Ainakin aikaisempina kertoina säteet ovat olleet niin pehmeät, että niitä olisi voinut kutsua miltein hyytelöksi. Nyt tilanne oli kääntynyt melkein täysin toistepäin.

Täytyisi saada teille kameralla kuvia. Täytyisi saada ratsastuskuvia.
Täytyisi saada joku kuvaamaan. Täytyisi.
Siihen asti joudutte silti katsomaan puhelinlaatua.

Aikaisempaa tekstiä kuitenkaan unohtamatta, löysin sen kadonneen edes pienen motivaation siemenen. Kelit edelleenkin estävät tekemästä pahemmin mitään, mutta ainakin itselleni tuli tunne, että minulla on vain ollut taas liian negatiivinen asenne. Siihen negatiivisuuteen on kuitenkin helppo imuroida vaikka itsensä. Toki Penniinkin varmasti vaikuttavat sääolosuhteet ja onhan sitäkin saattanut jo alkaa tympiä nämä ihmeelliset kelit.

Mene ja tiedä nyt sitten mikä kaiken syy on ollut. Toivottavasti tämä on taas se nousukivi, joka ei heti jalkojen alta karkaa.

Sitä paitsi onhan se kevät tulossa. Aurinko, kärpäset ja lämpö.

Kaikki tulee aikanaan. Uusi jääkausikin.

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä nousuun, ootte yhdessä niin täydellisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näistä tsempeistä! Arvokkaita nämä pienetkin sanat! <3 :)

      Poista
  2. Huippu kuulla, että on lähtenyt taas sujumaan paremmin! Penni on kyllä ihanan persoonallisen näköinen ja kuuloinen ponikaveri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että välittyy ruudun toisellekin puolelle Pennin persoonallisuus! :) Mutta jep, eiköhän tämä tästä pikku hiljaa! ;)

      Poista
  3. Mä oon vapaaehtoinen kuvaaja! ;) Jos sulla on vaan toimiva kamera, mun kamera toimii aina silloin kun huvitta.. Etenkin kostealla kelillä tykkää sanoa itsensä irti.. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän täältä kamera aina löytyy! ;) Oletkin ensimmäinen joka ihan haluaisi tulla kuvaamaan! :D Yleensä aina joutuu kyselemään ja pyytämään (anomaan polvillaan) :D

      Pitäs kyllä varmaan oikeasti tehdä vastakkain kuvailut! Nyt mulla on vähän hektistä tässä, mutta hei mä voisin pistellä sulle viestiä jotakin kautta kun asiat ovat loksahtaneet paikoilleen ;)

      Poista
  4. Tosi kiva jos teillä on alkanut sujua paremmin! Hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! :) Paremmin sujuminen on taas kariutunut, mutta ehkä se palautuu. Kuulumisiakin tältä hetkeltä pitäisi piakkoin saada taas tulemaan! :)

      Poista