Sivut

12. maaliskuuta 2017

Projekti X(L)

Olen saanut kuulla alkuvuoden aikana taas hurjan paljon niitä lauseita, joissa poniani sanotaan lihavaksi. Olen myöntänyt asian mennen tullen, ymmärtäen ja tajuten, että asialle pitäisi tehdä oikeasti jotakin. Nyt on aika tehdä asialle totaalisesti jotakin. Kyllä minä ihan totta tosiaan tiedän, että Penni on ihan liian iso. En ole sokea.

Nyt oli sen aika kun poni muutti öiksi asumaan talliin.


Tavoitteena on päästä kesäkuntoon edes pienemmässä ajassa kuin valovuodessa. Tarkoitus on saada edes joku sanomaan, että onpas se laihtunut. Tämä toki vaatii muutakin kuin vain sen yöksi sisälle oton. Kuntokuurin. Myös minulta itseltäni.

Oikeastaan jos ihan tarkkoja ollaan, tämän asian mahdollisti vain ja ainoastaan se, että aloitin itse työt. Opiskelen töiden ohella sitten myös. Tämähän siis tarkoittaa vain sitä, ettei mulla taloudellisesti ole oikein ollut mahdollisuutta aikaisemmin ponia sisälle ottaa. Nyt asiat ovat toisin ja toivottavasti ne myös pysyvät näin, koska sain tästä omanlaista uutta paloa myös tähän hommaan.

Perjantaina kävi kuitenkin ilmi, ettei Penni kävellyt täysin puhtaasti. Se otti hitusen lyhyempää askelta oikealla etusella ja sieltä löytyikin jännetupen kohdilta peukalon pään kokoinen kova patti. Kaikissa jaloissa on myös ollut vähän nestettä. Tiedä sitten mistä kaikesta tämäkin voi johtua, mutta varmasti ainakin kovilla pohjilla on voinut olla osuutta asiaan. Enpä ole edes jaksanut syy-seuraus mietintää tehdä, vaan olen nyt lääppinyt linimenttiä jalkoihin. Tänään taas katsotaan miltä koivet näyttää. Ja tuntuu.


Nämä kelit ovat kuitenkin piristäneet näitä vähän epävarmoja päiviä ja vaikka työn aloittaminen onkin ollut rankkaa, koen sen jotenkin tosi hyödylliseksi ja teen sitä nyt oikeastaan vain Pennin takia. Ymmärtäisipä sekin sen. Mulla on onneksi ympärillä ollut mitä ihanempia ihmisiä, jotka ovat jaksaneet auttaa ja jutella asioista, joten en ole ajatusteni kanssa jäänyt yksin. Pennillekin kyllä puhuin, mutta kun se vain puhisee vastauksia niin enpä tiedä onko se positiivista vai negatiivista sitten.

Mitä ponin liikuntaan tulee, se on ollut taas vaihteeksi vähän laiskahkoa. En oikein tiedä mitä sillä edes nyt uskaltaa sitten tehdä. Penni on kuitenkin aina liikkunut taas hienosti, kunhan sen saa liikkeelle. Raukka vain on niin juntturassa, että en tiedä haluanko toista edes ratsastaa hetkeen ennen kuin saadaan koko ponin kroppa kunnolla auki. Omatunto vähän soimaa. Huomaatteko?


On siis tiedossa Pennin osalta totaalista elämäntapamuutosta. Tavoitteet ovat korkealla, mutta niin on myös salossa liehuva Pennin pyörittäjän lippu. Lyhyesti tiedossa on totaalista hierontaa ponille, vähemmän ruokaa mahaan ja enemmän liikuntaa edes jossakin muodossa.

Ja sittenhän se kuulostais jo melkein siltä kliseiseltä kesäkunnolta.
Vuoteen 2020 mennessä siis...

16 kommenttia:

  1. Heei mä oon ihan samas tilantees sun kans!:D oma poniponteva on hieman pulleahko ja se on pakko saada laihtuu ennen kesää ja laidunkautta, sinnekkin hän saa turpakopan päähän(joo tiedän, super julmaa). Hän asuu pihatossa putteni kanssa joka joutuu myös kärsimään ponin laihdutuksesta, ehkä ei tekis kyl hänellekkää pahaa tiputtaa pari kiloo pois. Enne ollu vapaasti heinää tarjolla häkistä(joutun vähä nyppii sieltä välistä niin ei iha täysil oo voinu ahmii) mut nyt teen heinä pahnasekotuksen, puole ja puole. Eka viikko paastotti ku heinät oli syöty ja sanoin heil ettei lissää tipu ennen ku pahnakki syöty ja kyl neki sit meni. Mut nyt jo alkaa melko hyvin menemää ja iha ku ponski ois vähä hoikistunu:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalontovereita :D

      Pennikin päivät on kyllä edelleen pihatosaa, jossa vapaaheinä, tosin se on verkossa, jotta ei nekään nyt ihan saa vain mussutettua heinää! Laitumelle en usko tuolla edes olevan asiaa muuten kuin mitä haluan ja jaksan sitten syöttää :) Meillä sais ihan reilusti tota mahaa lähteä...

      Nää laihdutusasiat on kyllä jotenki niin hankalia.. Mutta sitä odotellessa kun jotain tuloksia jotenkin näkyy :D

      Poista
  2. Meillä on kanssa Wonyn kanssa treeniputki päällä, nyt ei hevonen kyllä ole liian lihava vaan kunto ja lihakset ovat päässeet vähän kuihtumaan. Kesäkuntoon preppausta täälläkin siis! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin melkein sanoa, että oispa meilläkin noin. Laihduttaminen on niin hidasta ja kärsivällisyyttä vaativaa. Kunnon kohottaminenkin vie aikaa. Mutta tsemppuä teille myös! ;)

      Poista
  3. Joo, et oo ainoa kenen poni alkaa muistuttamaan turhan paljon lihapullaa.. :D Tsemppiä laihdutusprojektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Sitä tarvitaan :D Ja se on vissiin aika normaalia, tuo lihapullamuotoilu :'D

      Poista
  4. Tsemppiä painonpudotukseen! Itse kuulun niihin onnellisiin, joiden poni syö vaan joskus, jouluna ja laitumella. Stina laihtuu aina kesämahansa itsestään talven aikana pois. Viime huhtikuussa klinikalla oikein papereihin kirjattiin, että tamma on hoikka vaikka muistan kyllä sen olleen pyöreä vielä helmikuussa. Treenikuuri meilläkin silti on, ponin ja omistajan haba kesäkuntoon 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähänkö mä olen kateellinen :D Mä en tota uskalla laitsalle heittää.. Enkä enää tiedä kumpi olis kivempi, laiha vai lihava poni :D Mutta tsemppiä teille myös habareeneihin! ;)

      Poista
  5. Et ole yksin ongelman kanssa, Tomppa on jo pitemmän aikaa muistuttanut enemmän kävelevää lihapullaa kuin ponia... Laihdutusprojekti siis meilläkin alkamassa, tänään käytiin käppäilemässä rentolenkki jäällä joten eiköhän se tästä pikkuhiljaa kuntoa nostaen. Kesäkuntoon 20** jotakin, ehkä joskus poni on vielä laiha... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus :D Ihanaa ettei tässä tarvii ihan yksin kantaa laihdutustaakkaa, vaikka toisilla varmasti laihdutus helpompaa kuin toisilla. Varsinkin kun tuo otus nyt on tunnetusti hirveän eteenpäin liikkuvaa sorttia.. Mutta tsemppuä teille myös tähän koitokseen, kaikki on varmasti vaivan arvoista! :D

      Poista
  6. Tosi paljon tsemppiä teille Pennin painonpudotukseen ja kuntokuuriin, pidän täällä peukkuja teille :)

    Linkki blogiini ->Pörheää Menoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitoksia, peukut todellakin pitää olla pystyssä, että kaksjalkanen oikeasti jaksaa nyt panostaa tähän täysillä! :D

      Poista
  7. Ei Penni omaan silmään pullealta näytä, saattanee johtua myöskin siitä että näen aina erikokoisia ja paksuisia ratsuja eli en osaa sanoa mikä on pullea ja mikä laiha :D Mutta yhdyn kuitenkin tuohon teiän kesätyöhankkeeseen (ollut sununnitteilla muutamia vuosia mutta koskaan ei ole mitään tapahtunut...) ja toivotan teille onnea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penni pitää nähdä ja tuntea, että se oikeasti on lihava.. :D Tosin toisista kuvista sen kyllä näkee ja kyllähän se on talven aikana oikeasti taas pulskistunut jonkun verran.. Mutta kevättä kohti mennään!

      Kiitoksia onnentoivotuksista, nää pistää kyllä motivaatiota nousuun kun saa näin paljon tsemppi toivotuksia! ;)

      Poista
  8. Huhhuh, tämä on sitä omistautumista! Tsemppiä hei hurjasti, olo on varmasti väsähtänyt ja silti saattaa tuntua, ettei tee tarpeeksi- mutta sä kyllä varmasti teet kaiken minkä pystyt ja vielä poniakin hoidatat, joten ole ylpeä ja ennen kaikkea tyytyväinen siihen, mitä teet, sillä kaikki ei välttämättä olisi valmiita moiseen! :)
    Isot peukut sinne, toivottavasti Penni tulee kuntoon ja sinulle jää päiviin myös hetki huokaisemiselle! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit! :D Penni on mulle tällä hetkellä oikeastaan kaikki, joten mä käytän mieluiten jaksamiseni siihen, toivottavasti kaikesta tulevasta on hyötyä! :) Kiitos ihan hurjasti sun kommentista <3, tää piristi mun väsynyttä mielentilaa ja voin hyvillä mielin mennä nukkumaan, jotta saa niitä ponin rahoja tienattua!

      Kun se ei niitä itekään vielä osaa kakata :D

      Ja tämän hetkinen tilanne on Pennin osalta hyvä, kunhan löydän aikaa, päivittelen tilannetta ;)

      Poista