24. tammikuuta 2018

Vanhuus tulee pelkuruudessa

Se tunne, kun kiinnität ensimmäiseksi huomiota siihen, että ponisi näyttää likaiselta.

Onneksi se on vain sitä tummunutta karvaa. Tosin, ei se luistata minua siitä hommasta, että Penni todellakin kaipaisi perusteellista pesua. Tykkäsi se siitä tai ei. Ehkäpä kuitenkin kannattaa odotella edes hitusen lämpimämpiä kelejä. Vaikkei tuolla nyt kylmäkään enää ole. Eilen oli.

Kuvat ovat viime vuoden puolelta, koska nykyistä kuvamateriaalia ei toistaiseksi ole.

Perse penkkiin ne sanoi...

Eilen kapusin pitkästä aikaa ponin kyytiin ja tänään jalat kyllä kertovatkin siitä, ettei motivaatiota ole ollut. Penni oli kuitenkin todella kiva ratsastaa ja yllätyinkin miten kivasti se oli kuulolla! Vasen kierros meille on hankala, mutta nopeasti tuntui, että pohje meni läpi ja homma sujui. Venyttelyä kaivattaisiin silti. Poni tuntuu vähän rautakangelta, mutta enpä sanoisi muuta ratsastajastakaan.

Vähän pelko perseessä sitä tuolla kyllä menee, niin minä kuin Pennikin. Pelkäämme liukasta pohjaa ja kaatumista. En ymmärrä kun toiset vain antavat mennä. Jotenkin itsellä ei riitä kantti ja laukkaakin harrastin vain vähän, tosin sen vähän se tuntui aivan älyttömän hyvältä mennä! Olenkin miettinyt, että pelkäänkö minä ja poni luikahtaa aidan ali kun minä en uskalla pyytää ihan niin paljoa... Sitä on tullut vanhaksi, kun alkaa pelottaa erinnäiset asiat. Siitä olen varma.


Aikas pitkä askel.. vai mitäs sanotte?

Minulle olisi erävoitto jos uskaltautuisin vähän edes baanaamaan pellolle, mutta se sitten ei taas tunnu hyvältä ajatukselta siltä kannalta, että Pennihän nyt saattaa keksiä jotain. Eikä mua siinä mikään muu, mutta tippuminen aidattomalla alueella on jotenkin hirveä ajatus. Tiedän kyllä, että tuo nelijalkainen varmasti nauttisi siitä.. Kenties voitan itseni joku päivä.

Tosin se joku päivä saattaa olla liian myöhään jos nyt säätiedotuksia katsoo.


Mehän ei olla edes poistuttu maastolenkeille sitten syksyn. Musta on todellakin tullut totaali pelkuri. Tosin metsälenkki kuulostaa silti houkuttelevalta. Olis jotenkin omalla tavallaan mukavaa lähteä viettämään vähän ponin kanssa aikaa sinne. Se on terapiaa oikeasti. Mutta ehkä sekin jonain päivänä. Sitten kun asiat tuntuu hyvältä. Nautin kuitenkin suunnattomasti kenttätreenistäkin.

Onhan niissä kaikissa se oma jokin. Jos nyt edes säännöllistäisi sitä ratsastuksen harjoittamista. Ensiksi.

8 kommenttia:

  1. Hyvä postaus ja kivoja kuvia, vaikka olivatkin viime vuodelta, eikä olleet ajankohtaisia! Mukava kuulla, että ratsastus meni kivasti. Toivottavasti pääsisit edes jollain tapaa eroon tuosta pelosta, jotta pääsisitte tekemään kaikenlaista Pennin kanssa. Jos kuitenkin uskaltaudut jossain vaiheessa sinne pellolle, niin ota kuvaaja mukaan, jotta myökin saadaan vähän matskua siitä, mitenkä teillä siellä oikein menikään! ;)

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy koittaa saada kuvaaja taas paikalle muutenkin :D Kiitos tsempeistä, eiköhän jonain päivänä sitten ainakin kun Penni täyttää 26 vuotta :'D

      Poista
  2. Eikä, mä olen miettinyt vähän samaa, kun pelkään älyttömästi tietä mennessä liikutushevosellani, että koska sen jalka tai jopa jalat lähtevät luistelemaan ja me kaadutaan.. Kyllähän sillä hokit on ja jään päällä ainakin oli noin 10cm lumikerros, mutta silti se pelotti :D Pellolla sentään uskallan mennä! Kannattaa kyllä yrittää voittaa pelko ja lähteä peltobaanalle, jos kelit vain tulevaisuudessa muuttuvat sallimaan sen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyisi uskaltaa! Eihän siinä nyt voi kun jalka korkeintaan katketa tai jotain.. :D Minulta siis. Noei, on se vaan jännä miten ei saa samanlaisia fiilareita samoista asioista kuin joskus teininä :D

      Poista
  3. Voi kuule, kyllä se vanhuus on nyt iskenyt tännekin :D Kamalasti hurjistuttaa yli 80cm esteet, hyi, vaikka ennen olisi hypännyt vaikka taloja- sopivasti just tälleen ohjaajaksi opiskellessa, kun pitäisi vuoden päästä olla valmis hyppäämään 110cm rata 8( Kyllä tämä pelko tästä vielä karistuu!!
    Olipas kiva pitkästä aikaa poiketa lukemaan blogeja, muistaa ihan miksi sitä tähän hommaan ryhtyi alunperinkään- siksi, kun blogitaivaalla loistaa edelleen kirkkaita tähtiä joista yhdeksi itsekin voi joskus tulla, ja sä olet yksi niistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanista sanoista :) Piristit päivääni <3

      Älä anna pelolle valtaa, mä oon jo antanut :D Mutta mä oon jo niin vanha että voin antaa periksi sille :D Tsemppejä treeneihin, kyllä sä onnistut ;) Ja toivottavasti sun blogia pääsen lukemaan jatkossakin; sun blogi kuuluu niin mun suosikkeihin :)

      Poista
  4. Vanhuus on tainnut tännekin iskeä! Ihan puistattaa ajatus siitä, että joskus menisin edes pientä ristikkoa. Ei ei, hirvittää. Puomit on jees, mutta esteet eii. Hirvittää välillä katella, kun valkku hypppelee tolla mun heppasella. :'D Vaikka ei siinä ole mitään hirveää/kamalaa, kun kepeästi se yli niistä menee mutta noi esteet niin kuin ylipäätänsä.. :'D


    Milla / Kultaakin kalliimpaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän sua niin täysin :D Musta ei tullutkaan esteratsastajaa niin kuin halusin ja pelko perseessä noilla pikku esteilläkin. Ihan hirveetä ja vähän kyllä noloakin :'D Meillä ei enää ees oo estepenkkiä kun painoitetaan tohon kouluun, ei paljoo tolla satulalla loikita :D Voin siis hyvällä omalla tunnolla pelätä muiden hyppelyitä :D

      Poista