15. lokakuuta 2018

Käsijarruna itse ratsastaja

Taisinkin viimeksi jo mainita maneesikeisseistämme, joihin on nyt jo kaksi kertaa kuulunut ihan jopa tunnilla käynti! Jep, me ollaan vihdoin ryhdistäydytty tämän homman osalta ja itseasiassa ilmoittauduin harkkakoulukilpailuihinkin päähänpistona. Tosin päätin, että testataan sitä ceetä taas tämän kerran kun tuomarilta on mahdollisuus saada niin paperinen palaute kuin suullistakin palautetta ja näiden parin ratsastustunnin jälkeen ollaan vähän aloitettu asioita alusta asti harjoittelemaan uusiksi.

No miksi näin? Sitä minäkin todellakin ihmettelin.



Kun selittää juurta jaksaen opettajalle mikä meidän tilanne on ja että ollaan totaali ruosteessa ratsastajan laiskuuden takia ja opettaja toteaa vartin menon jälkeen, että taitaa teidän ongelma liittyä ihan vain oikeaan etujalkaan. Suomeksi, ponini liikkuu ihan totaalisesti vinossa ja sen oikean etujalan käyttö on onnetonta. Ja siitä se jyystäminen sitten lähti. Kun kaksijalkainen kiskoo oikeasta ohjasta minkä ehtii, jotta raukka ruunivoikko taipuisi kun se samalla yrittää epätoivoisesti kaatua sisälle, koska ei ole voimaa pitää tasapainoa suorassa.


Katsokaa nyt kun se löysi oikean etujalkansa?! Mikä ravi!

Ensiksi minulta irroitettiin oikea ohja. Ei kirjaimellisesti, mutta noin joka toinen minuutti kuulin sanan "oikea" ja kyllä alkaa oikeat tulla korvista. Ei mene pohjekaan läpi kun Penni haluaa korjata kroppansa vasemmalle jalalle, jolla on helpompi liikkua. Ja minun pitäisi vielä kaatua sinne vasemmalle, että saataisiin se oikea jalka toimimaan. Niin hiton helppoa.

Aiheutti taas vähän fiilistä siitä, että ratsastus vaan on käsittämättömän oppimaton laji.



Tuon ensimmäisen tunnin jälkeen otettiin viime viikon torstaina ihan yksityinen puolituntinen, jonka aikana voin sanoa, että sainpahan ainakin ponini liikkumaan. Siis oikeasti, kun yhtäkkiä sä löydät sen sun ihan ikioman käsijarrun mitä olet painanut ja syyttänyt siitä vain ponia. Penni meinaan liiti etiäpäin sitä mukaan kun sain sen tasapainoa oikeaan suuntaan, enkä antanut oikean lavan ollenkaan karata omille teilleen. Me mentiin koko tunti sellaista raviakin, että olen luullut sen kuuluvan vermoon.



"No nyt alkaa löytymään Penninkin oikea ravi!" Kuuluu opettajan suusta ja itse istut kauhun kankeana toivoen, ettei poni liidä pitkin ohjin mihinkään karkuun. Ihan kuin se nyt oikeasti maneesista karkaisi saatika kun se käyttää silti selkäänsä todella mahtavasti, vaikken sitä taivutakaan totaaliseen virkkuukoukkuun. Kauhun kankeana yrität myös samalla pitää kroppaasi vasemmalla, neuvoja sisäkädellä raipalla lapaa oikeaan suuntaan ja samalla pitää sen saman kätösen sillä oikealla puolella kaulaa. Jep...

Antoi meinaan taas ihan täysin uutta ulottuvuutta koko hommaan ja ongelmiin.


Kyllä ainakin omaan silmään tää liikkuvuus on vain tosi hämmentävää.. Tällä linjalla kyllä jatketaan.

Ja jos ravissa olin jännittynyt niin auttakaa armiaitanne kun piti laukata. Eteenpäin. Ihan niin kuin oikeasti. Ja sieltähän lähti. Semmoinen kolmitahtinen laukka, että enpä muista kokeneeni tuon ponin kanssa niin tasapainollista ja suoraa laukkaa. Parasta oli se, että oli pakko antaa mennä. Oma käsijarru oli pakko heittää romukoppaan ja todeta, että se todellakin on ollut varmaan mun joku oma keksintö. Vaikka ovela tuo poni silti on. Epäilenpä tuon ehkä vähän bluffanneenkin, mutta sen näkee sitten kun mennään yhdessä näitä samoja harjoituksia.

Prinsessa edustaa.

Totean siis vain ja ainoastaan sen, että älkää antako käsijarrun ruostua paikoilleen.

Se voi aiheuttaa vinoutta, liikkumattomuutta ja kätkeä jotakin timanttista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti