26. joulukuuta 2018

Ei kiirettä ensi vuoteen

Surullisen kuuluisa arki alkaa taas läimäyttelemään poskille niin loman kuin pyhienkin jälkeen. Onhan se toisaalta taas mukavaa palata ihan normaaliin elämään ja ryhdistäytyä siltä osin. Viimeisimmät viikot ovat olleet myös lykkääjä-ihmisen parasta aikaa; jokaista lausetta koristaa sanat ensi vuonna.

Saa nähdä milloin tajuaa, että ensi vuosi on ensi viikolla.


Loman jälkeen kävin heti katsomassa ponipalleroa ja syöttämässä sille sata omenaa joulun kunniaksi. Päätin myös ottaa sen liinan päähän jos vaikka haluaisi päästellä vähän maneesin kuivalla pinnalla. Turha luulo. Pennin vauhti oli verrattavissa kilpikonnaan, vaikka kuunteli se sentään kun pyysi laukkaamaan. En minä kyllä odottanutkaan mitään katastrofia, mutta toisaalta odotin kyllä vähän suurempaa fiilistä palata takaisin tekemään töitä kanssani.

Eipähän tarvitse miettiä pöllöenergian purkamista.


Tässä on ne pöllöenergiat mitä löysin.

Tästä viisastuneena päätin jouluaattona kokeilla pitkästä aikaa riimulla maastossa kävelemistä. Selästä käsin. Ei me tätä hurjaa lottovoittoa oltais muuten tehty, mutta henkinen tuki oli mukana, vaikka tuokin alkajaisiksi kysyi vain, että mitäs sitten jos tipun. Luottopisteet vaan sinne suuntaan. Mentiin silti, luotto on kasvanut niin suunnattomaksi, että repäisyt alkavat taas kasvamaan arkielämässä.

Ja tajuttoman ylpeä saa taas olla! Kolme autoakin nähtiin ja vain yhden kerran säikähdettiin! Tosin sekin säikähdys viimeisillä metreillä, koska kuului kolahdus. Ja pysyin selässä, eikä Pennikään singonnut kuuhun saakka. Tuli niin järisyttävän onnellinen fiilis ja taas omanlainen tietoisuus siitä, että tätä me halutaan tehdä; olla ja mennä mitään sen suurempaa tavoitetta.


On ehkä helpompaa asennoitua taas kaikkeen kun paineet eivät kanna hartioita ponin osalta. Se selkeästi nauttii olostaan, päästelee tarvittavat höyryt pihatossa ja saa syödäkseen tarpeeksi. Onneksi on kaveri suomipolle, joka pitää huolen, että Pennikin pääsee syömään.

Niin ja tulee minua vastaan kun menen sitä hakemaan. Se vasta tekee ihmisen iloiseksi.

Tänään hän ei tosin tullut, mutta syy löytyi nopeasti pihaton sisäpuolelta.


Joten katsellaan sitten ensi vuonna mitä se tuo tullessaan.
Kiirettä ei ole. Koska ei ole tietoa mihin edes olisi kiire.

4 kommenttia:

  1. Mun täytyy todeta, että mä oon samaistunut tohon "no, ensi vuonna sitten". Niin tosiaan, ensi vuosihan on ensi viikolla ja pitäisi alkaa saamaan asioita aikaiseksi, mutta kun ei vaan saa. Mulla on alla potentiaalinen poni ja juuri äsken eilisiä kuvia katsellessa huomasin, että nyt ei muuten hyvältä näytä, Karkki kulkee mun alla ihan jännittyneenä ja itsekin oon selässä kun jäykkä p*ska. Missä se kaikki hyvä zen on meillä oikein? :( Tuntuu, että omalla ratsastuksella vain pilaan Karkin.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä meidän kaikkien heppailijoiden into on? On vissiin tullu joku yleinen mikään-ei-vaan-toimi kausi kaikille. Mutta et pilaa sitä kyllä omalla ratsastuksella! Teilläkin ollut taukoilua tuossa välissä niin ennen kuin löytyy taas nappulat ni menee hetki. Mutta samoja fiiliksiä, tosin vielä siltä kantilta etten edes kiipeä ponin selkään.

      Ehkä vois vaan todeta, että alan kukkahattutädiks ja paasaamaa siitä miten hevoset ei oo ratsastuskäyttöö :'D noei. Liiottelin ehkä vähän.

      Mutta elämme heikkoja aikoja. Kohti kevättä ja sitä ensi vuotta ni kyllä se siitä sitte... Ens ens vuonna :D

      Poista
  2. Tsemppiä uuteen vuoteen, eiköhän kaikki lopulta suju omalla painollaan ja hyvin. Pääasia, että teette Pennin kanssa sitä, mistä nautitte <3

    Ja hei, mun blogissa on meneillään linkkaa blogisi-tyyppinen postaus, eli käy ihmeessä linkkaamassa halutessasi :) Pörheää Menoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tsempeistä, otettu vastaan! :) Ja käynpäs kurkkaa onko vielä mahiksia moiseen, koska näköjään olen vähän hitaasti liikkeellä...

      Poista