Sivut

13. heinäkuuta 2016

Ulkomaille, totesi ruohonleikkaaja vesisateessa

Kun viime postauksessa pääsin jo asian tuomaan pienesti ilmi, niin nyt asia on sitten varmistunut; me ollaan nyt varattu tunti Ressun ja Nean seurana ulkomaille! Huh, tää jännitys alkoi jo eilen kun varattiin koko tunti yhdessä ja todettiin, että onhan se ihan kiva tulla näyttämään meidän lihapullat hienoille ratsastuskouluponeille. Toivotaan vaan, ettei toinen vedä pelkkää pukkilaukkaa ja toinen jäkitä kentän keskelle...

Oikealla pihattokaveri Tomaatti

Innostus on siis taas korkealla ratsastaa ja saada poni toimimaan. Sen takalisto vähän reistailee lihaksiston suhteen, mutta asiaan ei oikeastaan auta kuin kunnon jumppaaminen. Toissa päivänä me sitten raahattiikin pyöröön kunnon määrä kavaletteja ja pistettiin Penni totaaliseen työhön. Yllätyin, miten innostunut neiti oli puuhasta ja ensimmäistä kertaa voi sanoa sen oikeasti jopa vähän rallittaneen. Arvatkaa vaan, tuliko into oikeasti hyppiä myös selästä käsin...

Kyllä, ja sitä me tänään mennään tekemään. Tavoitteena on lähinnä saada poni nyt vain oikeasti menemään eteenpäin, koska esteiden hyppiminen paikaltaan laukatessa on tosi haastavaa. Toivon, että saan julkaistavaa materiaalia tältä päivältä, joten en kerro vielä sen enempää. Jännitys on hyvästä, teillekin!


Eilen me käytiin leikkimässä ruohonleikkureita Nean pihassa ja oli kyllä tosi mukavaa käydä pitkästä aikaa maasta käsin maastossa. Pennikin tykkäsi, vaikkakin kotia kohti olisi voinut mennä ihminen narunpäässä liehuen. Pitkästä aikaa ponitkin pääsi kunnolla maistelemaan vihreää, niiden mahoille kun tuo laiduntaminen ei oikein sovi. On kuitenkin mahtava huomata, etteivät ne enää vihaa toisiaan hirveästi. Ei esimerkiksi enää haitannut, että vähän pussattiin tai että toinen tuli metrin säteelle puputtamaan vihreää. Harmi vain, että Ressu lähtee pihatosta syksyn tullen pois, sinne menee taas yksi kaveri... Epäilen Pennin kohta kiintyvän yhtään kehenkään poniin kun kaikki aina kaikkoaa ympäriltä.


Kuvat, jotka postauksessa esiintyvät ovat sunnuntailta, jolloin koko päivä oikeastaan kului tallilla. Tulipahan pestyä varusteet, vietyä turhaa roinaa säilytyslootaan ja pelättyä ukkosta. Ratsastettiin me myös vähän, minä tosin vain löysissä housuissa... Kamalaa. Poni oli kyllä oikein mallikas, saatiin se jopa liikkumaan (ei kerrota, että Nea vähän pelotteli meitä juoksutusraipalla kentän keskellä..). Samaa siis odotan tältä päivältä.

Ja oikeastaan niiltä kaikilta muiltakin päiviltä.

8 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia, tykkään kyllä kovasti :)

    Pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että miellyttää! Tuntuu, ettri vähään aikaan ookkaa ollu tälläsiä ihan normi kuvia!

      Poista
  2. Oi että, kuinka ihastuttavia kuvia! 😍

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Mihis maahan te ootte suuntaamassa ja millon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me suunnataan ihan vaan lähimmäiseen maneesiin noin 12 kilometrin päähän, eli ehkä me noi ihan viralliset ulkomaat jätetään niille GP tason hevosille.. :D Ja tuntihan on ensi viikon tiistaina!

      Poista