Sivut

29. syyskuuta 2016

Linkattujen blogien kunniamaininnat

Kommentti vyöry oli jokseenkin aika pieni omaan linkkaa blogisi-postaukseeni, joka ei kyllä toisaalta itseäni haitannut. Yhteensä linkattuja blogeja tuli 17 ja kyllä näissä nyt oli ihan tarpeeksi selattavaa. Moni blogi oli jo omalla lukulistallani ja jotenkin olen vähän huono alkaa arvostelemaan muiden tuotoksia. Jokainen blogi on ainakin toivonmukaan kirjoittajansa näköinen ja jokainen tykkää erilaisesta tyylistä. Ajattelinkin, että enpäs teekkää teille arvosteluja vaan annan kunniamainintoja erinnäisistä asioista.

Toivottavasti ette pety. Jokseenkin näen tämän kivempana vaihtoehtona iänikuisille arvosteluille.

Paras ensivilkaisu
Otin kaikki blogit auki välilehdille ja selasin vain klikkailemalla blogit läpi ensin. Valitsin parhaan ulkoasun siis sen perusteella, mitä mieltä olin kun ensimmäisenä blogiin tupsahdin. Parhaaksi tällä kertaa ylsi



Tykkään tästä yksinkertaisuudesta ja minun silmääni värimaailma on tosi kiva. Bannerin fontit ovat paremmat kuin hyvät ja sopivat kokonaisuuteen. Itse tykkäisin vielä enemmän jos itse blogiteksti ei olisi gadgettien keskellä, mutta kyllähän tuolla määrällä noita erilaisia gadgetteja on toisaalta hyväkin jakaa ne kummallekin puolelle.

Parhaiten selattu sisältö
Parhaan sisällön tittelin saa se blogi, jonka tekstit ja kuvat ovat jotenkin vain kivoja ja tykkään hirveästi lukea blogia. Valitsemani blogi on



Tämän blogin tekstit jaksan useimmiten lukea kokonaan ja tykkään niin hurjasti blogin kuvista! On aina mukavaa selailla kuvia ja välillä niitä selaa ihan siinäkin mielessä, että saisi vähän inspiraatiota omiin kuviin. Kirjoitustyyli on selkeää ja asiallista, eikä liian pakkopullamaista ratsastuksesta kirjottamista. Kehittämisen aihetta kuitenkin, että missäs se lukijapalkki ja ne muut oleelliset vanhat tekstit yms. gadgetit? Niitä kaipaisin. Tietokoneeni sekoili eikä vain näyttänyt niitä...

Parhaiten erottuva blogi
Tämä blogi erottui hyvällä tavalla joukosta ja jäin samantien lukijaksi kun linkin näin listassa. Mielenkiintoista tekstiä, samantyylistä ajatusmaailmaa ja ulkoasullaan erottuva blogi kantaa nimeä



Tosiaan, ihastuin tähän blogiin samantien ja liityin lukijaksi. Jotenkin tässä kiteytyy hienosti se ystävyys ja luottamus mitä minäkin haluan tavoitella. Koska liityin vasta lukijaksi, en pahemmin ole selannut blogia. Ensikatsaukselta kuitenkin tekstikin on tosi kivaa luettavaa ja sitä jaksaa lukea! Ulkoasu on erilainen ja se omalla tavalla on tosi kiva minunkin silmääni! Myös iänikuiset suomikuvat eivät seuraa täällä, vaan kirjoittaja on Espanjasta mikä saa kiinnostuksen heräämään myös.

Paras kuvamäärä
Ihan kirkkaasti parhaimmalla määrällä kuvia blogissa vie kyllä



Tykästyin tässä blogissa tuohon jumalattomaan kuvasaldoon ja kuvatkin ovat vielä kivoja! Uusi tuttavuus, joten paljon sanottavaa ei jälleen kerran ole. Tykkään vain, että jaksetaan jakaa noita hienoja kuvia meille muille!


Blogissa esiintyvä hevonen, jota voisin haluta kuvata
Voiko tälläisen kohdan edes laittaa? Laitan silti. Jotenkin silmääni miellyttää tämän blogin hevonen ja sitä olisi tosi kiva päästä kuvaamaan. Nelijalkainen kaviokas esiintyy blogissa



Waltsu miellyttää mun hevosvärisilmää ja siksi se olisikin tosi kiva joskus saada linssin eteen. Sen värissä on myös omat haasteensa kuvata, mutta sehän sopii aina mulle! Jotenkin olen muutenkin nyt ihastunut uudestaan ruunikkoon väriin ja harmittaa, että oma poni on tollanen munan värinen. Okei okei, en valita. Waltsu on silti niin hieno!



Tässä ne viisi kunniamainintaa saanut. Tai nämä olkoon Pennin pyörittäjän ihan omat kunniamaininnat. Toivottavasti tälläinen katsaus miellyttää. Kuten todettu jo aikaisemmin, olen huono järjestämään massapostauksia, joihin vielä liittyy teidän muiden blogit. Ja koska omaan ihan jumalattoman huonon oman tunnon muuten, niin listaan vielä ilman sen suurempia esittelyjä muutaman hyvän blogin, joita seuraan mielenkiinnolla. Ne kannattaa klikata myös auki!









Ensi kerralla taas normaaleissa postausmeiningeissä ja seuraava erikoisempi postaus 50 lukijan jälkeen! Tai kun mielenkiinto ei riitä kertomaan pienen ruunivoikon ponin kuulumisia. Vaikka sellaista tilannetta ei kyllä saa tulla. Se ois piakoin koulutreenin paikka meillä, joten kypärä päähän ja menoks.

Sanoi ratsastaja. Ei poni.

10 kommenttia:

  1. Wauu kiitos kunniamaininnasta <3 olen otettu! Hieno lista, taisin löytää uutta seurattavaa itsellenikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain! Kiitos kun pidät blogiasi ;) ja hyvä jos löytyi luettavaa lisää!

      Poista
  2. Hei apua, paljon kiitoksia! Pakko kuitenkin mainita, että ainakin minulla tuossa sivupalkissa näkyvät ihan normaalisti nuo gadgetit, joita tuossa mainitsit :o Lukijapalkki on vain nimellä "ihanuudet" :D Aloin vain miettiä, ymmärsinkö tuon kohdan vain ihan oikein vai onko kyseessä jonkun laitteiden vika? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitköhän hittoa?! :o mun tietokone sitten oikeasti sekoilee vaikka päivitin sivusi vielä että missä ne on... Se ei näyttänyt niitä! Anteeksi, on siis tietokoneen syytä! Sitten sulta kyllä tippuu miinukset koska sun blogi on vaan niin kiva :D

      Poista
  3. Voi apua, kiitos kunniamaininnasta! ♥ Ihanasti toteutettu postaus, ei ollut sellainen perus arvostelupostaus niin kuin kaikkialla muualla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! Ajattelin että arvostelut ei ole oikein se mun juttu :D ja ole hyvä vain! :)

      Poista
  4. Kiitos kunniamaininnasta! ♥
    Waltsua saa koska vaan tulla kuvailemaan.. ;) Se vaan ei ole mikään helpoin kuvattava, kun sen kiinnostus kameran edessä poseeraamiseen on täys nolla. Poseerausinto laantuu samantien, kun kamera räpsähtää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin hei katsoa jos oikeasti innostuisi tulee kattomaan :D mutta hei toi on niin yleistä noilta hienoilta hevosilta, ettei ne viihdy kameran edessä :D siltä ei kyllä sun blogin kuvien perusteella vaikuta! Täytyy silti ottaa haaste kyllä vastaan ;)

      Poista
  5. Voi kiitos :) Kiva, että Stinan kuvat miellyttävät silmää!

    VastaaPoista