26. tammikuuta 2017

Ei mekään ruusuilla tanssita


Kun jaksaa hehkuttaa, niin eiköhän sitä ole pian edessä jotakin niin murskaamatonta, ettei enää mikään toimi. Enhän mä toki tiedä, että mikä oli niin murskaamatonta, mutta mikään ei ole vain toiminut. Ei ponilla, eikä kyllä kaksjalkasellakaan.

Motivaatio katosi Kiinan laivapostissa, vaikka se postilaatikkoon kolahtikin aikaisemmin. Ilmeisesti se oli jonkun muun motivaatio, joka lähti paluulennolla. Jotenkin tässä silti ollaan rämmitty. On itketty ja on katsottu peiliin.

Todennäköisesti vika on siellä peilissä.


Ponilla todennäköisesti alkaa kenttä maistua hiekalta, vaikkei hiekkaa näkyvissä tällä hetkellä olekaan. Käytiin eilen kaverin seurana pellolla kävelemässä ja siellähän tuosta ponista kuoriutui taas menohaluinen itsensä. Tallipihalle olis ollut kiva laukata, siinä lenkin päätös. Tai no, mentiin me vielä käymään kentällä, jonne Penni ei tosiaakaan olisi halunnut enää suunnistaa. Käytiin kuitenkin ja kehuin toisen taivaisiin.

Mulla loppuu vain enää ideat miten piristäisin toista, koska Pennin kanssa on tosi vaikea lähteä yksin mihinkään maastoon. Tai en edes enää tiedä onko se ongelma sitten minä vai poni. Pelkään ehkä liikaa, että mitä voikaan sattua. Enkä puhu tippumisesta vaan jostakin kamalammasta.

Kun ajatukset ovat sekaisin koko nelijalkaisen suhteen.


Tavoitteet ovat kuopattu. Ei jaksa pohtia. Ei jaksa vaivautua ponnistamaan. Tunnille ollaan menossa, josko se nostaisi jotenkin edes tästä mutakuopasta ylös. Kaiketi sielläkin on joskus käytävä, jotta taas jonain päivänä arvostaa sitä, ettei poni näytä mutakuopassa käyneeltä. Kaunishan se on. Ja söpö joka ikinen päivä.

Poni on kaivannut myös jonkin verran hellyyttä menneinä päivinä ja se on painanut päänsä monesti syliini. Tiedä sitten porkkanan toivossa tai ei... Nuo pienet hetket ovat olleet kyllä ihania ja pistäneet hymyn pienesti huuleen. Kliseisesti siis sanon, että kyllä mä vaan niin rakastan tuota eläintä. Suurella sydämellä.


Mitään sen suurempaa ei ole tähän mennessä meidän arjessa tapahtunut. Kunhan nyt rämmitään suksilla loskakelissä, vaikka kelit ovatkin olleet mahtavia muutaman päivän ajan. Kaksjalkanen odottelee kevättä ja kesää, koska ei pahemmin osaa arvostaa pakkaskelejä, vaikka ehkä pitäisi.

Kun aina pitäisi olla niin positiivinen.
Nyt en ollut.

Koska ei me oikeasti ruusuilla edes tanssita.

Mielipiteeni yhtään mistään. T.Penni

8 kommenttia:

  1. Mä niin tiedän ton tunteen, kun meno maistuu puulta ja mikään ei innosta. Ei kiinnosta ratsastaa eikä edes ylipäätänsä liikuttaa koko hevosta, mielellään vaan hengailisi ja hautaa kaikki tavoitteet syvälle maan alle. Kun ei vaan inspaa, niin ei inspaa.

    Yleensä se motivaatio ja inspis löytyy sitten viimeistään kouluvalkussa, kunhan saa itsensä ensin raahattua sinne. Toivottavasti sulla kävisi yhtä hyvin, että motivaatio ja into löytyisi koulutunnilta! ;) Tosin eihän sitä kaiken tarvii olla aina niin vakavaa, välillä voi ja pitääkin vähän höllätä. Ei tarvii verenmaku suussa treenailla.. ;) Makuhan siinä koko harrastukseen helposti menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun joku samaistuu! Ja jaksaa täälläkin rohkaista, mäkin jotenkin salaa toivon, että tunti tois mukanaan jotain suurta tunnetta jälleen. On myös jännä, että ei me edes varsinaisesti olla treenattu, ollaan vaan menty paljon kentällä ja oon kuitenki pyrkiny erilaisuuteen; menty vähän vapaammin ja menty vähä tosissammin. Verenmakua ei ole ollut. Siihen en edes lähde!

      Mutta kiitoksia kannustavasta kommentista, arvostan kun jaksetaan tsempata! :)

      Poista
  2. Mä samaistun kanssa just niin hyvin! Just pari päivää sitten kirjottelin blogiin tästä postauksen, jossa selittelen fiilistä lisää - jokatapauksessa, tiedän miltä tuntuu menettää motivaatio, itkeskellä yöt läpeensä, pelätä ja tuijottaa peiliin, tietäen, että vika on nimenomaan siinä, joka katsoo sieltä takaisin.

    Mutta usko vaan kyllä se siitä vielä, se motivaatio nousee. Tämä on hankala laji, eikä elämä ole ikinä sitä ruusuilla tanssimista, puhuttiin sitten mistä tahansa. Allekirjoittaneella urheilijalla on mahdollisesti pian edessä polvileikkaus, joka pelottaa enemmän, kuin tarpeeksi ja kohta se hevonenkin tulee takasin, loma loppuu. Täytyy vaan jaksaa uskoa siihen, että asiat järjestyy kyllä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä kommentista! En ole asioiden kanssa yksin... Olen kyllä muidenkin blogeista lukenut motivaatiopulasta, mutta jotenkin tuntuu, ettei kukaan ole näin pohjalla näissä asioissa :D

      Ja hui kamala, kyllä muakin pelottais, pelotti silloin kun tuo nilkka jouduttiin leikkaamaan. Pariinkin otteeseen. Uskon silti, että kaikki menee hyvin! Olen täällä virtuaalisesti peukut pystyssä :)

      Ja eiköhän se motivaatio tule. Se on aina palannut jossakin vaiheessa. Kenties nämä kelit vain nyt häiritsevät vielä lisää tätä hommaa. Mutta ihan järjettömät tsempit teille ja ihan hurjasti kiitos tästä kommentista, valaa kyllä uskoa tämmöiset! :) <3

      Poista
  3. Oivoi, jospa se kevät toisi motivaation tullessaan ja vaikka myös maastoilukavereita! :) Ymmärrän kyllä, että kun ei oikeastaan huvita, niin ei se tekeminenkään ole enää kivaa, kun sen itseään pakottaen tekee. Hevonenkin sen aistii, ja sitten ei kellään ole enää kovin mukavaa! Voi kunpa keksisitte jonkin ratkaisun, vaikka jonkun ihan uuden jutun, mitä kokeilla tai josko tosiaan kouluvalkussa tulisi jokin uusi avain käyttöön ja motivaatio sen myötä palailisi takaisin! Jotenkin se aina soimaa omatuntoa, jos ei huvita- mutta, tottahan se on, että vuosien saatossa tulee niitä kausia, että aina ei ole halua hevostella. Tsemppiä, kyllä ne solmut siitä aukeaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kun se hevonen sen aistii.. Nuo on kyllä eläiminä ihan liian taitavia huomaamaan kaikki olotilat. Siksi nyt pari päivää antanutkin sitten olla vähän ja katotaan huomenna jos uudella lookillakin olisi vaikutusta kaikkeen! Ja tosiaan jotenkin odotan, että tuntikin toisi jotain tullessaan, toivotaan vain, että pohjatkin pysyvät siedettävässä kunnossa, että jotain pääsee tekemäänkin.

      Kiitos kannustavista sanoista! Näitä niin tarvitaan! :)

      Poista
  4. Toivottavasti alkaisi sujumaan taas. Itselläni on ollut myös nyt tämän vuoden ratsastustuntien jälkeen aina fiilis, ettei oikein tunnista irronnut mitään, eikä poni ratsastaminenkaan sujunut yhtä hyvin miten ennen. Motivaatiota silti löytyy ratsastamiseen ja hevosten kanssa touhuiluun vaikkei aina onnistukkaan. Ehkä se joku kaunis päivä koittaa ja ratsastus menee hyvin ja tallilta voi lähteä todella hyvin fiiliksin!

    Tosi kiva postaus, vaikkei niin positiivinen ollutkaan. Ei aina tarvitse olla, välillä on ihan kiva lukea tämän tyyppisiäkin postauksia! Kivoja kuvia myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että muutamilta motivaatiota löytyy! Näitä nyt tietty tulee aina välillä, ei sille minkään mahda. Sitten sitä taas arvostaa astetta enemmän kun meneekin hyvin! Ja kevättä kohti ollaan menossa, niin eiköhän tämä tästä :)

      Kiitoksia myös kehuista, ei anneta liian hienoa kuvaa meidän elämästä kun välillä vähän valittaakin :D

      Poista