18. tammikuuta 2017

Haaste; Hevoseltani olen oppinut...

Jos oikein tarkkoja ollaan, niin en mä jotenkin olisi ikinä uskonut, että jonain päivänä oikeasti omistaisin ponin. Olin pitänyt sitä jo mahdottomana haaveena, joka toteutuisi jos jonain päivänä voittaisin lotossa. Mutta sitten siitä haaveesta vain tuli yhtäkkiä totta. Asiat vain loksahtivat paikoilleen. Nimet paperissa me ajettiin äitin kanssa Pennin vanhasta kodista kotiin, enkä silloin vielä oikeasti edes tajunnut, mitä se meinaa kun ne nimet siinä paperissa on.

Elän edelleen välillä siinä uskossa, että minä vain vuokraan jonkun muun nelijalkaista, joka vain on tajuttoman ihana. Sitten välillä taas muistan, että eihän se mihinkään ole lähdössä, ellen minä itse asialle tee jotakin. Olen myös joutunut pohtimaan mitä erikoisimpia kysymyksiä ja oppinut älyttömästi kaikkea uutta ja ihmeellistä tämän noin puolentoista vuoden aikana.


Mutta mitä Penni sitten onkaan opettanut minulle?

Ensimmäiset viikot ja kuukaudet oli mulle sitä omanlaista yhdessäolon aikaa. En kauheasti vaivannut ponin päätä sillä ratsastamisella, sillä se oli oikeasti ylitsepääsemättömän vaikeaa, koska Penni ei liikkunut. Mulla ei myöskään ollut kavereita, jotka olisivat hirveästi pystyneet tulemaan auttamaan, joten suosiolla vain juoksuttelin ponia. Olen aina tiennyt, mutta vasta Pennin kanssa kokenut sen todella, kuinka paljon tuollainen yhdessä olo voikaan lähentää ja miten paljon hevosen kanssa voikaan tehdä ilman satulaa ja suitsia. Luottamus syntyy yhdessä ololla. Uskokaa tai älkää.

Toki me oltiin Pennin kanssa jo tuttuja, joten meidän alku ei ollut täysin tuntematon.

Kun sain vihdoin pienesti apua Pennin liikutuksiin, heräsi kysymys siitä, miten tuollaista eläintä kuuluu ruokkia. Yritin kerätä tietoa mahdollisimman helposta ruokintaohjeesta ja kyselin neuvoja. En oikein vain ikinä päässyt jyvälle, vaikka Penni kauraa söikin. Poni oli myös lihavassa kunnossa, joten ei sille voinut heittää vain kaikkea nenän eteen. Vanhalla tallilla se myös asui hetken tallissa ennen kuin muutimme nykyiselle pihattopaikalle. Nythän meillä on se villi ja vapaa heinä, joten itse väkkäreihin en halua edes paljoa kajota. Mutta en mä silti osaa vieläkään sanoa ruokinnoista mitään. Oppinut silti jotakin.

Heinä on elinehto, niin Penni mulle kertoi. Mutta porkkanat kiva lisä, se vielä jatkoi lausetta.

Syksyllä 2015

Jo ennen muuttoa mulla oli kauhea pulma sopivan satulan suhteen. Tällainen suurimmaksi osaksi itseoppinut maalaisjuntti ei kyllä oikeasti tajua satuloista muuta kuin että Prestiget on tosi kalliita ja Wintecit halpiksia. Jälkimmäinen tuli vain todettua omalle ponille epäsopivaksi. Oli pakko etsiä tietoa, päntätä leveysmitoista kaikki mitä suinkin pystyi ja merkkejä piti arvioida hinnoiltaan. Ai että kun olisikin ollut varaa vain hankkia satula-auto pihalle, mutta yritin kaikin keinoin itse ensin etsiä. Ja oi sitä onnen päivää kun sopiva satula löytyi.

Ihan itse löysin. Sopivuuteen sain vähän apuja, mutta kaikki satulat olen ihan itse hankkinut ja todennut ponille hyväksi. Toki, voisinhan todeta, että mistäs minä tiedän onko ne sitten edes sopivia...

Uskon silti, että ponin hyvä liikkuvuus kertoo jo paljon.

Tämä on kesältä 2014, kun en edes tiennyt saavani tätä joskus omaksi.

Jos nyt summataan nämä asiat jo yhteen niin voisin todeta, että Penni on opettanut minulle myös sen, että rahaa palaa. Hevosella pääsee rahoistaan ja niitä sellaisia lauseita. Heppashoppailu on harvinaista herkkua, vaikka harrastan sitä turhankin usein ja ihan turhiin asioihin. Ne tärkeät jutut jääkin sitten ostamatta ja yleensä ne maksetaan sitten niillä hiluilla, mitä niistä kivoimmista kamppeista jää. Meille myös hyvien loimien löytäminen on ollut vähän haasteellista tuon ponin vaikean koon puolesta, mutta nyt meillä on kyllä loimiarmeija hyvin koossa.

Niin ja senkin olen oppinut, että tuollaiselle ponille on harvinaisen vaikea oikeasti löytää yhtikäs mitään sopivaa. Full on liian iso, cob liian pieni. 135cm liian lyhyt ja 145cm liian pitkä. Liian ahdas edestä, liian suuri edestä. 16" liian lyhyt, 17" liian pitkä. Satula on liian kapea, leveyden puolesta ei olekaan ollut ongelmaa. Paitsi se, ettei niin leveitä satuloita tehdä.

Milloin keksitään Pennin mitoitus?


Mentäisiinko vihdoin eteenpäin... Penni on myös opettanut mulle henkiseltä kantilta ihan hurjasti kaikkea. Suurimpana asiana varmastikin sen, että kärsivällisyys maan perii. Läskin sulatus ei ole nopeaa puuhaa, eikä kunnon kohotus tapahdu viikossa. Tuollainen vaatii myös totaalista työskentelyä, eikä vain pientä jolkottelua. Tähän tosin voisi lisätä, että eihän mikään tapahdu hetkessä, mutta tuloksia voi saada aikaan oikeasti lyhyessäkin ajassa. Sehän riippuu ihan, mitä haluaa tavoitella.

Tässä elämäntavassa on myös oltava avoin kaikelle uudelle, eikä mitään vinkkejä saisi heittää heti pöydän alle. Olenkin eteenpäin liikkumisen suhteen saanut monilta ihmisiltä monia erilaisia lähestymistapoja. Olen tajunnut myös ratsastustuntien suuren merkityksen jos tavoitteena on oikeasti tehdä muutakin kuin vain höntsäillä. Tunneilta olenkin saanut ihan hurjasti irti ja tuolloin se poni melkein liikkuu parhaiten. Sieltä ne motivaation siemenet ovatkin lähteneet.

En tiedä onko tämä jo joskus esiintynyt täällä, mutta 2014 ensimmäisiä ratsastuksia.

Olen tajunnut, että hanskat tiskiin -asenteella tavoittaa vain ja ainoastaan huonon fiiliksen. Tämän ponin kohdalla on myös pakko olla aina asenne kohdillaan, jotta tamma ei vetäisi hommaa ihan ranttaliksi. Tällä tarkoitan, että mitä parempi asenne mulla on saada se liikkumaan, sitä paremmin se nyt vain oikeasti liikkuu. Jos mua väsyttää, poni kettuilee enemmän. Siksi olen joutunut välillä vain sanomaan itselleni, että tänään et ratsasta, olet vihainen, surullinen, väsynyt tms. jolloin tietää, ettei hommasta oikeasti vain tule mitään. Vihaisuus tuon ponin kanssa on kyllä se vihoviimeinen...

Lohikäärmeen poikanen on silloin syntynyt.

Mutta ehkä suurimpana asiana ikinä olen oppinut sen, miten suuri vastuu mulla on. Olen vastuussa siitä, jos se rikkoo jotakin. Olen vastuussa kun satulavyö on hiertänyt sitä. Minä joudun päättämään, puetaanko sille päälle vai ei. Jos puetaan, mitä sille puetaan. Tarviiko se suojia hommissa vai ei. Ovatko ne satulat sopivia, jos eivät, mitä sitten? Pitäisikö Penni kenties hieroa tai hoitaa jotenkin muuten. Milloin kengitykset, milloin raspaukset... Rokotukset... Jos sillä on haava, minulla on vastuu hoitaa...

Se vastuu on jotakin niin suurta, mitä ei varmasti voi verrata mihinkään. Eikä sitä pidäkään verrata.


Tästä puuttuu varmasti paljon asioita, joita olen oppinut. Olisinhan minä voinut vielä laittaa senkin, että olen oppinut Pennin kanssa vasta edes ratsastamaan, mutta koska tämä on loputonta opettelua, en sitä tuonne halua upottaa. Olen samaan syssyyn oppinut myös luottamaan Penniin, vaikka kaikkea en vielä uskalla tehdä. Olen silti esimerkiksi seissyt ponin selässä, hypännyt ne korkeimmat esteeni ja voittanut pelkoni sänkipeltoja kohtaan. Edelleen silti kammoksun laukkapätkiä kaverin kanssa maastossa. Olenhan kuitenkin tippunut Penniltä vain ja ainoastaan maastoreissuilla... Myös ihka ensimmäisellämme.

Ja ihka ensimmäisen nilkankin olen murtanut Pennin kanssa.

Onhan se siis opettanut myös sen, että tässä lajissa voi oikeasti sattuakin.
Ja että harjasta kiinni ottaminen ei ole noloa, se on joskus ihan kannattavaa.

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus jälleen kerran! Vaikka tää ei edes sillain ollut mitenkään "hauska" postaus, silti hymyilytti, kun luki: sulla ihan totta on homma hanskassa tässä lajissa!

    Penni on kyllä opettanut sulle nyt jo ihan suunnattomasti. Mutkin on itseasiassa haastettu tähän postaukseen ja nyt se onkin jo aloittamista vaille valmis, kuten moni muukin asia minun elämässäni! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia kehuista! Nää piristi iltaa suuresti! :)

      Mutta niinhän se on opettanut, lyönyt päin näköä miten hankalaa hevosen pito onkaan :D Mullakin oli ongelmana aloittaa tää kirjottaminen, mutta sitten kun aloitti niin se sujui loppuun asti ja ilmeisesti onnistui kun tykkäsit siitä :) Eli itseään niskasta vain kiinni ja asiat aloitukseen! :D

      Poista
  2. Olipas taas mahtava postaus! Tää oli kivan erilainen postaus verrattuna niihin postauksiin, joita olen samasta haasteesta lukenut :D Minutkin haastettiin tähän jokin aika sitten ja ehkäpä sitä voisi pikku hiljaa alkaa miettiä toteuttamista.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritinkin väsätä jotain edes hitusen erilaista! Hienoa kuulla, että onnistuin siinä :) Mutta hei mä en haastanut siksi ketään kun kaikki tuntuvat olleen saanut tämän, joita olisin voinut kuvitella haastavan :D Odotan innolla, että saisit säkin kirjoitettua tän haasteen! :)

      Poista