17. helmikuuta 2019

Sosiaalinen media; vertailukohteita ja numeroita

Nykypäivän sosiaalinen media luo suunnattomia paineita ihmisten arkielämään. Koko elämä tuntuu kulminoituvan vertailuun, julkaisemiseen ja jokaisen hömppäasiankin kertomista ihmisille, joita ei edes tunne. Jokainen seuraa numeroita; kuinka monta seuraajaa minulla oli eilen, kuinka monta katselukertaa tuo kuva sai aikaiseksi ja miten paljon kommentteja tämä julkaisu toikaan tullessaan.

Kaikki mitataan somessa numeroilla. Ja se luo ihmisille vertailukohteita.

Kun ihminen vertailee itseään näihin sometähtiin, tulee tunne, ettei ole koskaan tarpeeksi ja aina voisi jotenkin olla parempi. Hevospiireissä luomme itsellemme päiväkirjaa hevosihmisen silmin, tuomme esille rakkaiden nelijalkaisten ystäviemme parhaita puolia ja tahdomme antaa timanttisen kuvan meidän elämästä yhdessä. Ja jokainen tietää ne vaikuttavimmat sometilit hevospuolella.

Luomme tiedostamattammekin mielikuvia ihmisille harrastuksestamme. Kuvien, kommenttien ja tarinoiden katseluiden aikana teemme omanlaista laskelmaa siitä, millainen ihminen ja hevonen on kyseessä. Lokeroimme heidät kiinnostaviin ja ei-niin-kiinnostaviin ihmisiin. Huomioimme epäkohdat, virheet ja kehityksenaiheet, koska se on helpompaa ja koska vertailu on ihmisen jonkinlainen pakkomielle. Tykkäämme toisen tavasta toimia, arvostamme seuraavan tapaa toimia, kolmatta emme ymmärrä ja neljännen kantaa emme edes tahdo ymmärtää.

Koska kuitenkin kaiken takana on omanlainen mielipide, näkemys ja tahto.


Postaamalla kuvan muiden silmien eteen, tuomme esille aktiivisuutta. Se, joka jaksaa postata päivä toisensa perään, saa eniten huomiota. Ja näin taas vertaamme omaa tahtiamme siihen johonkuhun, jota emme edes tunne. Luomme itsellemme paineen, että jos toimisin noin, olisin suositumpi. Tai saisin enemmän katseluja. Tai vain olisin jotenkin parempi. Mutta missä olisit parempi?

Seuraamme useimmiten sellaisia ihmisiä, jotka meitä kiinnostavat. Hevospiireissä tuntuu olevan mittakaavana suurimmaksi osaksi vain ja ainoastaan aktiivisuus. Laatu ei kohtaa määrää välttämättä. Toisaalta pätee tämä muiltakin osa-alueilta. Ja toisaalta somehan toimii niin; mitä aktiivisempi olet, sitä kattavamman katselumäärän tulet saamaan. Tai sitä suuremmalla todennäköisyydessä tulet nähdyksi.

Myös se aktiivisuus siinä määrin, että harrastajat kirjoittavat käyvänsä tallilla näin ja näin usein, tuo jokaiselle seuraajalle joko positiivisen tai negatiivisen kuvan. Ja nimenomaan itsestään. Jokainen toteaa tuollaista tekstiä lukiessaan, että minä käyn vähemmän tai enemmän. Olen joko parempi tai huonompi. Ja jokaisen tallilla käyntiä mitataan siinä, kuinka usein kuvia tulee sometilille.

Vai olenko hakoteillä?


Some on karu, mielikuvituksellinen paikka. Se on luomus, joka tuo yhteen ympäri maailmaa erilaisia ihmisiä. Toisaalta se myös syö ihmisiä joka päivä vain lisää. Se kaappaa käsiinsä niitä, joille numerot tuntuvat parhaimmalta vertailukohteelta. Se ei välttämättä tuo edes iloa. Paineita, omien mielipiteiden patoutumista, itseinhoa ja edelleenkin sitä vertailua on ilmassa enemmän kuin koskaan. Toisaalta se on tuonut myös uusia näkökulmia ja antaa suunnattomia mahdollisuuksia löytää lisää uusia lähestymistapoja asioihin.

Haluaisin silti esittää kysymyksen, että kuinka moni on kuvannut hevosta kun se juo rankan treenin päätteeksi herkkujuotavaansa? Kuinka tärkeää se tilanne oli loppupeleissä ikuistaa? Oliko se paineen tuoma "minun pitää vakuuttaa, että olen edelleen elossa niille seuraajille"? Vai kenties pakkotilanne "minun on pakko saada jotakin kuvasaldoa tältäkin päivältä"?

Jokaista arkipäiväistä asiaa ei tarvitse ikuistaa. Enpä minä sitä kielläkään, mutta haluaisin tuoda ilmi, ettei aktiivisuus, määrä tai laatukaan korvaa mitään meidän ihmisten elämässä. Me kuitenkin elämme omaa elämäämme vain itsellemme ja jos jokin asia luo liikaa paineita, se ei silloin voi olla halumme tai tapamme elää. Tämä harrastus on monelle sometähdellekin elämäntapa. Ja toivon, että hekin tekevät päivityksiä vain omasta tahdosta ja osaavat ottaa oman ajan myös siihen, ettei jokaista hedelmäsalaattia tarvitse kuvata näytille. Saatika jokaista hevosen kanssa elettyä hetkeä tarvitse julkistaa.

Ei se hevonen kuitenkaan koskaan tule tajuamaan miksi elät ihan omissa ajatuksissasi kun ojennat porkkanan mustan mötikän takaa.

Tulemme kuitenkin olemaan varmasti tarpeeksi sille nelijalkaiselle. Aina.
Ilman älyluurin tuomaa neljäkymmentäkahdeksan pikselistä kameraakin.

2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä hyvä ja tärkeä aihe! Ehkä oon itse jo niin vanha, etten jaksa välittää numeroista tai siitä, että esim. oman instatilin pitäisi olla täydellinen.:) Olen somessa jakaakseni ajatuksia ja kokemuksia muiden hevosharrastajien kanssa ja kunnianhimoisemmat tavoitteet täyttyvät sitten työelämässä eri juttujen parissa. On tavallaan aika ahdistavakin ajatus, jos seuraajia olisi hirveästi.

    On kyllä totta, ettei ihan kaikkia arkipäiväisyyksiä välttämättä tarvitse somessa jakaa vain siksi, että päivitystahti olisi riittävän tiivis. Ja vastaavasti jokin hetki voi olla niin hieno, ettei sitä kannata pilata kameran kanssa sähläämisellä. Itse kävin eilen pienellä maastolenkillä auringonpaisteessa ja mielessä kävi, pitäisikö ottaa vähän videokuvaa. Sitten totesin, että en, haluan elää sen hetken enkä kuvata sitä, ja keskittyä poniini enkä videoon. Kännykkä jäi taskuun, mutta muistot jäi! :) Kaikkea ei tosiaan ole pakko jakaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tämä taitaa olla nuorempien ongelmaa, tai ei varmaan ongelmaakaan mutta ainakin mietityksen aihe :) eipä minuakaan jaksa niin paljon kiinnostaa, mutta kyllähän noita auttamatta seuraa. Minusta kun nyt on vähän turha jakaakaan mitään jos ketään ei kiinnosta :D se vaan ajaa siihen vertailuun ja pakko-ajatukseen jossakin vaiheessa.

      Ja jokainenhan sen itse määrittelee mitä haluaa jakaa, mutta juurikin se, ettei se ajattelu menisi siihen että pitää päivittää. Ei kukaan oleta, että pitäisi jakaa kaikki asiat.

      On hienoa, että kykenee olla jakamattakin asioita. Ainakin näin nykypäivänä. Sekin, että mennään kavereiden kanssa syömään niin olisi varmasti aihetta pohtia, että tarvitseeko se ilmoittaa kaikille..

      Tämä on vähän tämmöinen hankala aihe kirjoittaa. Pääasia on, että jokainen hiukan miettisi minkä takia elämäänsä jakaa.. Jakaako edes. Tarvitseeko, onko se sen kaiken syy tehdä, että saa jaettua sen muille..

      Poista