Hallitulla ilmavaralla

Me selvittiin kunnialla eilisestä estetreenistä ja vieläpä ihan ylpeydellä! Penni oli mahtava eikä siltä olisi voinut enempää oikein odottaakaan! Itse rauhallisuus, vaikka ajattelin sen hötkyilevän joka suuntaan. Pahin asia mitä se teki oli varmaankin muutamat pukit, jotka tosin eivät johtuneet muusta kuin siitä, että se on poni.
Ja tulee olemaankin.

Kuvista kiitos Nealle ja Nean äidille!

Sain kuulla jälleen omista käsistäni, jota ovat varmasti haasteellisin asia tällä hetkellä omassa ratsastuksessa. En osaa pitää ohjia käsissä eikä nyrkit pysy millään pystyssä. Niihin täytyisi kiinnittää huomiota vain enemmän ja enemmän. Istunnasta en puolestani saanut pahemmin kuulla mitään, mutta jälleen samanoloisia vinkkejä ponin eteenpäin saamiseksi tuli. Siirtymiset ovat tuttuja, niitä me harrastetaan ja tullaan harrastamaan vain enemmän ja enemmän.

Meidän piti tosiaan mennä korkeintaan kavaletteja, mutta lopulta isoin este mikä me hypättiin oli silmämääräisesti 60cm luokkaa. Nean sanoin, jopa korkeampi. En ikinä ole hypännyt niin suurta estettä ja vieläpä niin hallitulla otteella. Saatika kahden esteen sarjaa niinkin nätisti... Kun Penni ymmärsi mistä on kyse, se innostui totaalisesti ja taidettiin me vähän jopa kaahata loppupeleissä, mutta ei me tiputettu kuin muistaakseni pari puomia. Nekin ratsastajan huolimattomuutta.


Penni on siitä hauska, että se todella harvoin kieltää eikä tälläkään kertaa tullut kiellon kieltoa. Huonot lähestymisetkin se hyppäsi silti mallikkaasti, eikä minua itseäni hirvittänyt missään vaiheessa. Oikeastaan tuntui, että aika loppui liiankin lyhyeen ja toisaalta myös harmitti, että en uskaltanut heti lähteä kunnon estetunnille. Tästä innostuneena Neakin kuitenkin sanoi, että haluaa mulle rataa rakentaa ja pestasi mut jo hyppäämään mustalla paholaisella, Ressulla.

Täs oli tää pieni rako, pitiks tähän astua vielä?

Kuvasaldo oli suurehko, mutta kameran asetukset olivat kääntyneet kaakkoon, joten näytettäviä kuvia on minimaalinen määrä. Ehkä niistä silti voi huomata, että Pennikin on innoissaan ja ratsastajalla jälleen ilmeet kohdillaan. Ponilla jalkatyöskentelykin toimii!

Loppuviikko me hömpötellään ja vietetään laatuaikaa Pennin kanssa. Se on ansainnut leppoisampia työskentelypäiviä ja paljon rakkautta. Ensi viikolla jatketaan taas tästä!

Karvatuppoja ja sirkushuveja

Pennillä on kuuma eikä sen talvikarva lopu varmaan ikinä. Poni ei jaksa seistä paikallaan, vaikka yritän hikiviilalla saada niitä viimeisiä karvahapsuja pois. Paksu turkki ja aurinko, sekä vielä juokseminen päälle tuovat hien pintaan. Positiivista, mutta oishan se kiva, että toisella olis vähän mukavempi olla, eikä pienestä pihattorallittelusta tulisi hikiseksi.

Me ollaan nyt kuitenkin, karvasta huolimatta, ryhdistäydytty ratsastuksen osalta. Ollaan kerran taisteltu vesisateessa, ollaan hypätty kavalettiä onnistuneesti, on itketty ja on kehuttu taivaisiin. Paljon mahtuu yhteen viikkoonkin asioita. Ja käytiin me eilen onnistuneesti ekaa kertaa yksin maastossa, minä selässä! Se, jos joku, oli iso saavutus!

Pennit sulassa sovussa.

Pennistä on kuoriutunut rinnalla juokseva hörökorva, vaikka sitä välillä saakin vetää perässä. Se ei välttämättä tule portille vastaan, mutta ei se lähde karkuukaan kun haen sitä töihin. Kun taas töiden jälkeen olen vienyt tavarat paikoilleen, tulee neiti portille odottamaan herkkuaan. Se tietää, että se saa aina herkun ennen kuin poistun kokonaan paikalta. Jos puolestaan jään hetkeksi rapsuttelemaan toista, se ei halua päästää raapimisorjaansa menemään.

Hyvin sujuneiden ratsastuskertojen myötä päätin, että me lähdetään torstaina katsomaan vähän maailmaa. Jännittää jo valmiiksi, että millainen Penni on paikassa, jossa se ei ole ikinä ennen ollut. Meillä on siis ihka ensimmäinen yhteinen estevalmennus. Ei kerrota, että valmennus on lähinnä sileää, puomeja ja kavaletteja. Olen jo henkisesti valmistautunut vaikka ja mihin, vaikka jotenkin silti osaan epäillä, etteikö Penni osaisi olla poneiksi. Enemmän mietin, osaanko minä olla ratsastaja.

Tällainen aina puska Ö tasolla ratsastanut, kisoista suuresti haaveillut, yksilö saattaa kääntää katseita. Lähden silti luottavaisin mielin, koska mulla on huoltojoukot mukana. Oikeastaan, nehän tämän koko sirkushuvin mulle mahdollistavat. Ja huoltojoukot kuulemma myös kuuluvat sitten yleisöön.. Painostavaa. Varmaan toheloin totaalisesti. Olen nyt kuitenkin saanut vakuutteluja Pennin hienoista liikkeistä ja hyppytekniikasta, joten eiköhän me sulauduta ihan hyvin sinne joukkoon.

Eikä meitä varmaan voi olla huomaamattakaan...

Me ollaan se ratsukko, josta lentelee karvatuppoja valmentajan naamalle.