Sivut

7. tammikuuta 2017

Jalustin.net postaushaaste; Vuosi 2016

Tammikuun tallustelut

"Tältä näytin viime vuoden talviturkissa. T. Penni"

 Vuoden takaiset treenit näyttivät ennemminkin koeratsastuksilta.

Helmikuun hömpöttelut

 Taisi olla ekoja kertoja kun poni ei koko ratsastuksen aikana osoittanut mieltään. Toista on tänä päivänä.

Satulan syy, että istunta näyttää ihan järkyttävältä, ponihan jo yrittää!

Maaliskuun masun sulatus

 "Prinsessa minä! T. Penni"

 Meno näyttää jo joltakin. Maha ei kylläkään osoita laihtumisen merkkejä...

Kädelle painava poninketale. Ja varpaatkin melkein menosuuntaan.

Huhtikuun huhkimiset

 "Aurinko alkoi lämmittää mukavasti. T. Penni"

 Ensimmäisessä estevalmennuksessa ikinä! Vauhtia riitti tuolloin. Matka olikin jännittävin juttu varmasti.

 Estetreenit löytyivät pian kotooltakin. Poni on tässä ihan isänsä värinen.

Ensimmäisiä kertoja pelleillen. Kuva kertoo vauhdista, jota ei kylläkään ollut.

Toukokuun touhuilut

 Kavalettijumppaa, joka jäi lyhyeksi huonon kunnon takia.

Taitaapi olla ratsastajan ensimmäinen isompi este. Ilme kertoo kaiken.

Kesäkuun keksinnöt

 Juoksutusta ja maastakäsittelyä. Ihana kesäkarvainen PenniPanni.

 Ratsastajan istunta parantunut omaan silmään mukavasti. Satula alkoi tässä vaiheessa aiheuttamaan ongelmia.

 Esteistunnassa kylläkin parantamisen varaa... Poni silti innoissaan!

 Etutukka kiinni ja rakennekuvaa kehiin! Kamala pallomaha...

Tämähän näyttää jo ratsastukselta! Askelkin pidentynyt!

Heinäkuun hempeilyt

"Naamatauluni heinäkuun helteessä. T. Penni"

 Päivä, jolloin poni oli aivan mahtava ratsastaa. Kuvaajakin onnistui taltioimaan sen!

 Sivuprofiilista meno ei kuitenkaan ole mitenkään kummoisen oloista. Jalkatyö silti hienoa!

 Laukka oli kesällä vielä vähän hakemista. Uusi satula kuitenkin paransi ponin menoa huimasti!

Paljon ryhdikkäämpi istunta. Huomatkaa myös turvallisuusesimerkki puhelimesta taskussa!

Elokuun elonmerkit

 Etupainoisen pitkää menoa. Eteenpäinpyrkimys kuitenkin alkoi nousemaan pikku hiljaa.

Ratsastaja selkeästi tykännyt kevennellä kun näitä katselee...

Syyskuun satuilut

"Kävin sänkkärillä syömässä. T. Penni"

 Ja edelleen kevennetään... 

 Hypittiin niitä ratoja jo syksyn puolella. Jokseenkin moottopyöräilyn näköistä.

Menovauhti oli päätä huimaava... Not.

Lokakuun laiskottelut

"Lokakuussa olin niiiiiin söpö. T. Penni"

 Ratsastaja tuntunut löytävän jo nappuloita eteenpäin menoon.

 Nelitahtisen näköistä laukkaa. Silti parempaa kuin aikaisempina kuukausina.

Ravi saanut silti tosi paljon voimaa. Ratsastaja ei enää könötä ihan miten sattuu.

 Irtohypytyksiä, josta Penni tykkäsi ihan sika paljon!

 Vesikelillä toimitaan hienosti, tottakai.

Marraskuun mammuttihömpät

"En mä muuten olis tullut, mutta porkkanoista tiesin. T. Penni"

 Pitkää raviaskelta, ratsastaja menee edelleen riman ali keventäen...

 Laukka jo korkeempaa edestä. Kolmitahtisuus alkanut heräilemään paremmin henkiin.

 Etukeno on kiva... Poni silti kivannäkönen.

 Pieniä hyppelyitä oman mielen virkistykseksi. Ponikin tykkäsi!

Mukavaa takapäätyöskentelyä, pakko kehua!

Joulukuun jolkottelut

"Ja sitten kaksjalkanen leikkas mun tukan. T. Penni"

 Yksinäinen maneesikerta. Poni oli totaalitollo. Koulusatula myös pääsi kuvioihin.

 Ratsastajalla motivaatio katossa, hymykin korvissa! 

 Poni on vaan niiiiiiiin hiano!!

Viimeinen tunti viime vuoden puolella. Kehitys on silmiinpistävä. Jopa siihen omaan pistävään silmään.


Kokonaisuudessaan siis aika kehitysrikas vuosi ollut takana. Enempää ei olisi vuodelta voinut oikeasti edes toivoa. Startattiin muutamissa kisoissa ja koettiin aika paljon myös vastoinkäymisiä ponin liikkuvuuden osalta. Muutenhan meillä koko vuosi meni hyvin vähissä takapakeissa. Pennin kehitys on ollut järkyttävän hienoa, enkä olisi ikinä uskonut, että munkin taidot riittäisi viemään sitä tohon kuntoon.

Monta ihmistä meillä on silti ollut apuna ja tulee olemaankin. Ei yksin pärjää pitkälle.
Kiitokset jokaiselle osalliselle. 

Toivottavasti 2017 tuo mukanaan enemmän vauhtia.
Vaarallisia tilanteita ei tarvita, eikä terveydellisiä vastoinkäymisiä.

14 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa kehitystä, tuohan alkaa jo näyttää ratsastukselta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, minustakin tuota voi alkaa kutsua ratsastamiseksi! :D Ja ponia ponin näköiseksi, taputukset siis Pennille :D

      Poista
  2. Ootte kehittyny kyllä ihan hirveästi, näyttää jo ihan superhienolta! :) Pennikin on muuttanut ulkonäköä. Ei muuta kuin nokka kohti uusia seikkailuja, tuutte kyllä kehittymään vielä ihan sairaasti eteenpäin. Tsemppiä jatkoon niin sulle kuin Pennillekin, blogiasi on ollut kiva lukea joten odotan jo innolla uuden vuoden postauksia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia tosi ihanasta kommentista! :) Minä tässä vain mietin, että mihin suuntaan kehitytään kun poni on jälleen kettuilut enemmän ratsastettaessa mutta eiköhän me eteenpäin mennä :DD

      Kiva kuulla myös, että blogimmme miellyttää! Toivottavasti tulet tykkäämään tulevistakin jutuista :)

      Kiitos kumarrus vielä!

      Poista
  3. Huima kehitys tammikuusta joulukuuhun! Tosi kivoja kuvia kaikki, Pennikin on niin nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa näki vielä Pennin kameleontti väriäkin :D mutta kiitos sinulle! :)

      Poista
  4. Ei vitsi, onneks satuin klikkaamaan tän postauksen auki jalustin.netistä. Tää blogi vaikuttaa super kivalle, jäin seurailemaan! :)

    Tosi kivannäköistä kehitystä teillä vuoden sisällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivän piristys oli huomata ihan uusi kommentoija täällä! Tervetuloa porukkaan, toivottavasti blogi miellytää jatkossakin! :)

      Poista
  5. Näistä kuvista tosiaan näkee teidän kehityksen! Mahtavaa työtä olette tehneet! :) Tää oli oikein kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että miellytti! :) Ja kiitoksia suuresti, tälleen kun itekin laitteli näitä kuvia niin vasta oikein tajusi, että ehkäpä sitä on kehittynyt :D Tosin kehittynyt vain osa-alueella Penni. Mutta se olkoon se paras kehitysalue :D

      Poista
  6. Wau! Teidän kehitys on mennyt huimaa vauhtia eteenpäin, loistavaa! :)


    Sut on muuten haastettu! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kehuista! Nämä niiiiin piristävät päivää (yötä) :) :D Ja kiitoksia haasteesta tälläkin puolella, kävinkin blogissasi jo kommentoimassa :D

      Poista
  7. Ihan superhyvin toteutettu postaus, ovelia väliotsikkoja ja oikein hyvin valitut kuvat! :) Kehitystä on kyllä tapahtunut hurjan paljon! Onnea ja menestystä teille tälle vuodelle, toivottavasti kehityskäyrä jatkaa nousuaan! Olette ihan super :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitoksia ihanista kehuista! :) Yritin valita kuvia joita ei täällä ole julkaistu, harvinaisen hankalaa muutamien tuhansien kuvien joukosta :D

      Mutta toivon sullekin menestystä tälle vuodelle! :)

      Poista