Sivut

23. huhtikuuta 2018

Punavalkoinen ruusuke ja punamusta polvi

Kyllä se niin on, ettei ponini pysy enää pöksyissään.


Viime viikon tiistaina meillä oli pitkästä aikaa ratsastustunti, jonne sain raahattua kuvaajanikin mukaan. Nämä ratsastuskuvat ovatkin tuolta kyseiseltä, todella onnistuneelta tunnilta! Kokonaisuutena tuntiin mahtui avotaivutuksia, ponin suoristamista vasempaan kierrokseen ja laukan nostoja käynnistä. Jos ei oteta huomioon, että Penni olisi kovasti tahtonut oikeaan kierrokseen näytellä vastalaukkaa, kaikki sujui oikein moitteetta ja poni oli todella messissä!

Ennen koko hommien alkamista Penni kuitenkin päätti, että palauttaa minut maanpinnalle. Kirjaimellisesti. Lensin komeasti, samalla tavalla kuin aina ennenkin, vasemman lavan ohitse suoraan hiekkakenttään. Mitään ei sen koommin onneksi sattunut, kunhan nyt pyrstöni vähän otti osumaa ja tuntui hellältä. Olisi ollut ihan kiva tietää, että Penni meinaa ottaa spurtit vasemmasta laukasta ja pysähtyä tämän jälkeen pää jalkovälissään. Tuntui tuo elukka toki aluksi aika aikapommilta, mutta en silti varautunut moiseen.



Tunti tosiaan kuitenkin sujui tosi hienosti. Aluksi koko ratsukkomme oli toki vähän jännityksen vallassa, mutta rentouduttiin hyvin molemmat rauhallisten neuvojen voimin. Ravissa keskityttiin tällä kertaa avotaivutuksiin ja voltteihin, jotka edesauttoivat löytämään hyvän kulman taivutukseen. Oikeaan kierrokseen tämä sujui tosi hyvin, vaikka toki tuo punkero aina välillä vähän karkasi hanskoistani liian suoraksi. Vasempaan kierrokseen kun jouduttiin taivuttamaan ihan toiseen suuntaan; syyttänen itseäni ponin jumisuudesta.

Opettaja kuitenkin kehui, kuinka meidän raamimme alkaa olemaan jo oikeasti tosi magee!
Syyttänen tästäkin itseäni, hähä.

Avotaivutusta... Kieltämättä ihan kiva raami, vai mitä sanotte?


Laukat minua itseäni jännitti eniten tippumisen johdosta. Onneksi tehtiin lähinnä niitä nostoja, jotka auttoivat saamaan taas itseni tilanteen herraksi. Penni olisi ollut oikein loistava jos se olisi halunnut nostella edes oikeita laukkoja oikeisiin suuntiin. Oikeaan kierrokseen oli todella hankala saada oikeaa laukkaa, mutta olihan tuo selkeästi jumisempi taipumaan ollenkaan oikeaan suuntaan. Saatiin kuitenkin pari ihan ookoota suoritusta, jotka opettajakin hyväksyi. Vasempaan homma oli huomattavasti helpompaa ja pystyi oikeasti työstämäänkin nostoa.

Tämä meille kuitenkin langetettiin kotiläksyksi. Käynnistä laukkaan, mieluiten ponnistamalla.

Laukka itsestään pyörii minusta selkään tosi mukavasti jo ja kun tuon ihme riehumisenergian saisi kohdistettua vielä työntekoon niin eipä tästä puutu kuin kunto. Minulta.


Se siitä tunnista. Nimittäin eihän tämä tippumissaldo tähän päättynyt. Lauantaina me startattiin ekaa kertaa hovikuvaajamme kanssa kolmistaan maailmalle. Tiedossa oli jälleen esteharkkakisat; ristikkoluokka ja 50-60cm. Jännittävintä koko hommassa oli, että tällä kertaa vedin oman nelijalkaiseni ihan ikiomalla kaarallani kisapaikalle. Voinen kertoa, että olen varmasti viimeksi jännittänyt ajamista noin paljon kun ajoin inssin. Me kuitenkin selvittiin hengissä, eikä peräkoukku jäänyt matkalle tai edes unohdettu kuin kerran, että onhan siinä trailerissakin jarru.

Penni lastautui tällä kerralla, kummassakin päässä, alle kymmeneen minuuttiin ja voitte vain kuvitella kuinka ikionnellinen olen tästä saavutuksesta. Tämä on meille aina erävoitto kun poni menee miltein ekalla yrittämällä sisälle. Hovikuvaajakin toimi oikein maltillisesti puomin ja ovien kanssa, vaikkei koskaan ollutkaan moista hommaa joutunut tekemään. Onneksi on rauhallinen poni, kunhan ei ala paineistamaan toista liikaa. Siitä se hermostuu, eikä ainakaan tule kyytiin. Toisella kertaa me mentiin sisälle ihan ilman herkkujakaan. Aika päheetä.


Olihan se saavutus!

Päheetä ei ollut se, etten päässyt ikinä starttaamaan tässä oikeassa estekorkeudessa. Ristikkoluokkahan me selvitettiin, no kieltämättä vähän niin ja näin, virhepisteittä ja tuotiin kotiin punavalkoinen ruusuke. Se toinen ruusuke ikinä, mikä meillä on! Sinisen viereen tuo on mukava asettaakin. Toisessa verkassa Penni kuitenkin ilmeisesti veti hernepurkin kokonaisena sieraimeensa, koska okserihypyllä se pisti ranttaliksi; hypyn jälkeen se jälleen veti päänsä alas ja olin jo hetken aikaa varma, että pysynkin kyydissä, mutta uusi rodehyppy päänvetoineen tumautti minut hiekalle alta aikayksikön.

Ainoa asia mikä tässä tilanteessa sattui, oli rinta, joka otti ilmeisesti vähän osumaa vasemman käden kera.


Mutta eikun takaisin selkään. Uudestaan sama este, koska eihän minulle aleta tuollalailla perkelöimään. Ja voinen ilmoittaa, että on vähän turha huutaa, että pidä se pää ylhäällä, saatte tulla ihan itse kokeilemaan jos haluatte. Varsinkin kun pääalas-vedon jälkeen poni loikkaa oikealle, niin ei siellä oikeasti vain pysy. Muistikuvani tästä tippumisesta rajoittuvat lähinnä siihen, että tajusin vain, että naamani on kokonaan hiekan peitossa. Nousin nopeasti kyllä ylös ja ensimmäinen kysymykseni toki kuului, että missä poni on.

Niin kuin nyt kunnon ratsastajalla aina.


Minä puolestani en kyennyt pistämään painoa ollenkaan vasemmalle jalalle. Polveni turposi välittömästi ja siihen sattui aivan kamalasti. En oikeasti muista milloin olisin viimeksi tippunut niin, etten ole kyennyt takaisin satulaan nousemaan. Tai, että olisi sattunut edes niin, että tirauttaa lohikäärmeen kyyneliä. Ei auttanut kuin tyrmätä ajatus toisesta luokasta. Olisinhan toisaalta halunnut vain kiivetä poninperkeleen selkään ja laittaa sen yhdelle hypylle ojennukseen, mutta ikävä kyllä en siihen kyennyt. Onneksi pihalta löytyi yksi lumikasa, josta saatiin polveen samantien kylmää.

Penni se nyhti vieressäni vain kellertävää nurmikkoa. Lunkisti.
Kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.


Kaikeksi onneksi kuitenkin polvessani ei ole mitään vakavaa, kuten murtumaa. Se otti vain todella, todella kovan tömäyksen ja rajoittaa edelleen liikerataa, mutta mukana kulkee kuitenkin. Pidemmät kävelyt tuntuvat vähän inhottavilta, kun tuntuu ettei polvi oikein pysy paikoillaan, mutta eipä se vielä ole ainakaan mihinkään suuntaan vääntynyt. Pitäisi tämän viimeistään viikossa mennä jo huomattavasti parempaan. Jumpata kuulemma koko kinttua pitäisi; tärähdys on osunut jotenkin niin, että jos jätän jalan kokonaan lepoon, tulee se menemään totaalijumiin.

Ehkäpä mä nyt kuitenkin otan hitusen varovaisemmin tämän viikon. Ihan vain, koska en jostain syystä haluaisi mitään suurempia vahinkoja aiheuttaa ja omistan ihania ystäviä, jotka lupasivat auttaa Pennin kanssa. Enkä mä ole sille nelijalkaiselle vihainen, vaikka olisinkin tahtonut sen sillä sekunnilla liiskata siihen mutalätäkköön. Raukka meinaan veti päänsä niin alas, että sillä oli itselläänkin korva ja pää ihan hiekassa.


Näiden episodien jälkeen toteaisin kuitenkin, että esteratsastus on vaarallista varsinkin ponitammalla.

Pitäytykäämme koulupuolella. Vaikka voihan niissä alkulaukoissakin todistetusti kokeilla maankamaraa.

8 kommenttia:

  1. Ai kauhee! Tuo on kyllä ihan mahdoton tilanne, kun poni vetää päänsä alas! Terveisin pikkuisena urakalla shettiksiltä lentänyt :D Ja edelleen, vaikka olenkin kehittynyt aikamoiseksi apinaksi siellä selässä, saa jotkut hepat mut alas tuolla taktiikalla :D On ne vaan nerokkaita! Mutta hei, pikaisia paranemisia sulle!

    Tää postaus taas ns "imaisi" sisäänsä. Melkein pystyin näkemään päässäni tuon, kun Penni heittää sut selästään! Onnea kuitenkin ruusukkeesta! :) Ja hei, mahtavia kuvia taas, teidän meno näyttää tosiaankin kivalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiton ponit oikeasti, seuraavalla kerralla uhkaan vaihtamalla hevoseen :'D

      Mutta ihanaa kun tälläinen pidempikin teksti uppoaa, vähä jännitin jaksaako tämmöstä kukaan lukea :D kuvaajalle kiitokset kun jaksaa meitä kuvailla viikosta toiseen! Onneksi poni vaihtaa väriä edes :D

      Poista
  2. Auts!
    Toi tippuminen kyllä kuulosti ihan hirveeltä.. Onneksi ei kuitenkaan luita murtunut tai käynyt mitään "vakavampaa". Ponit on vaan niin vekkuleita, meidän ekoja kisoja odotellessa.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on.. Osaispa noita ennakoida tai lukea ajatuksia 😂 mut jep, niitä todellakin odotellessa kameran kanssa 😋

      Poista
  3. Auts. Kuulosti tosi ikävältä tuo putoaminen. Onneksi kuitenkaan ei käynyt kovin pahasti ja polvi paranee. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo onneks, saa silti nähä millon pääsee ratsastaa.. Kiitos tsempeistä!

      Poista
  4. Vihdoin ja viimein kerkesin tulla lukemaan teidän kuulumiset kisoista. Ei tainut ihan onni koetella teitä kisapäivänä, vaikka poni menikin mainiosti koppiin. Ja onhan se yksi ruusukekin jotain, se sopii varmasti hyvin sinisen viereen!

    Inhottava kuitenkin tuo putoaminen. Varmasti ärsyttää ettet enää kyennyt takaisin selkään ja ratsastamaan toista rataa. Hyvä kuitenkin, ettei käynyt sen pahemmin!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuu ei todellakaan 😅 täytyy silti miettiä positiivisesti, tössä harrastuksessa kun nyt voi tapahtua mitä vain. Isoja, hyviä, asioita silti tapahtui päivän aikana, joten en mä pahalla muistele 😊

      Poista