Sivut

2. helmikuuta 2016

Seuraa banaaniherkkua

Poni seisoo ja minä syötän banaaniherkkuja. Liikuntaa se on leuoille edes. Ollaan nyt lähinnä fiilistelty meidän yhdessä oloamme ja naurettu yhdessä. Leikittiin eilen Seuraa johtajaa -leikkiä ja harjoiteltiin pieniä ei-niin-tärkeitä temppuja. Penni on malttamaton. Sen mielestä herkut syödään ensin ja työt tehdään sen jälkeen - jos tehdään.

Penni saa jatkaa samaa rataansa tämän viikon perjantaihin saakka. Lähden ottamaan irtioton arjesta ja itkemään kun en ponia nää. Muutama päiväkin tuntuu aika raadolliselta kun on tottunut käymään joka päivä silittämässä silkkiturpaa. On kuitenkin ehkä ihan hyvä oppia myös, ettei siitä ponista pidä ottaa niin jumalatonta stressiä koko ajan. Mun elämä kun tuntuu olevan enää vain täynnä kysymyksiä Pennistä.

"Mitä Pennille kuuluu?"
"Onko Pennillä kaikki hyvin?"
"Onkohan se ja se varuste nyt oikeasti hyvä sille?"
"Mitä tekisin huomenna ponin kanssa?"
"Miksi mä ajattelen koko aika näitä samoja juttuja?"

...

Palataan vielä todella paljon päiviä taaksepäin, nimittäin perjantaihin. Meillä oli silloin ratsastustunti, joka jälleen sujui ihan moitteettomasti. Jos nyt ei lasketa alun pieniä kenkkuiluja kun ei oikein huvittanut. Pennillä meni muutenkin hermot kun ei päästy hommiin silloin kun piti. Poni kyllä osasi ihan hyvin asiat, vaikkakin se välillä jopa vähän kaahasi, mutta ratsastaja pääsee oikeasti harjoittelemaan satulassa istumista. Harvinaisen hankalaa, etten sanoisi.

Yritettiin jopa vähän asettaa poneja, mutta minusta tuntui, ettei kyseinen asia oikein luonnistunut meiltä vielä. Toisaalta Pennilläkin alkoi jaksaminen loppua, joten niinko aina, pistetään ulkoisten asioiden piikkiin! Haluaisin nyt otollisemmat kelit, että voisi taas hyvällä omalla tunnolla ratsastaa. Ilman, että ponia kuitenkaan alkaa suoraan sanottuna vituttaa työskentely. Nyt kun ollaan kuitenkin päästy jo tosi pitkälle positiivisessa työskentelyssä.

En halua pilata mitään vain sillä, että minä kun itse nyt haluan vääntää käyntivoltteja.
Onneksi mä en edes halua. Ihan tylsää sellanen ainakin omasta tahdosta.

...

Mutta eiköhän se poni siellä pärjää. Ja enköhän minäkin pärjää hetken ilman ponia. Onhan mulla noita kavereita, joilta voin pyytää kuvaa jos ikävä sattuu totaalisesti yllättämään. Täytyy vain tänään vielä kertoa sille tarkasti mitä olen suunnitellut. Ja milloin palaan.

Ja syöttää jumalaton määrä herkkuja, ettei se loukkaannu syvästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti