Sivut

25. helmikuuta 2016

Karvapallon teddyturkki

Toivotan kaikille oikein mukavaa alkanutta karvanlähtöaikaa! Olen nyt monena päivänä vähintään puoli tuntia hinkuttanut Pennistä pois sen teddykarvaa eikä loppua näy. Eihän nyt edes ole vielä kevät, joten tuo karvapallo varmaan kasvattaa vielä uuttakin talvikarvaa tilalle. Varsinkin jos nyt tulee vielä kauheat pakkaset. Mitä en toivo... En sitten yhtään.


Meidän yhteiseen arkeen ei kuulu oikeastaan mitään ihmeellistä. Toisaalta kiva, ettei mitään ihmeellisyyksiä ole tullut, vaikka koko ajan sitä saa pohtia mikä on hyvä ja mikä ei. Sen tajusin, että henkinen tuki eli raippa, on oltava mukana ratsastaessa. En tule ikinä unohtamaan sitä enää. Pennihän kyllä meni, mutta kyllä sitä sai pyytääkin... On siis vain hyvä, että se raippa on mukana, koska ponikin toimii silloin oikein hienosti. Ei sitä välttämättä käyttää edes tarvitse.


Raippa-asian tajusin viimeisimmällä ratsastustunnilla (lauantaina), koska dementikko ratsastaja unohti juuri ostamansa raipan talliin. En sitä kuitenkaan hakenut; ollaanhan me ilman raippaakin menty! Osoittautui huonoksi ideaksi, vaikkakin ei sentään ihan katastrofiksi. Tunti sujui muuten todella hyvin, eikä mitään suurempaa moittimista tullut! Kehuja enimmäkseen ajajan istunnasta, mikä oli tajuttoman mukava kuulla. Penninkin laukka alkaa kuulemma näyttämään laukalta ja kieltämättä myös tuntumaan siltä! Olen niin kolmannessa taivaassa, että odotan vain kun pilven reuna yllättää meidät.


Tiistaina lähdimmekin Ressun kanssa maastoon kävelemään, mikä oli mukavaa vaihtelua pitkästä aikaa. Penni ei edellä suostunut menemään, mutta silti Ressu käveli aina liian hitaasti. Fiksuna tuo jättäytyi aina välillä joukosta ja ravasi sitten taas muut kiinni. Penni tuntuu niin mukavalta maastossakin nykyään, kun sitä sai jopa pidätellä. Se oikeasti tykkää siitä! Niin ihanaa nähdä toinen virkeänä hommissa.

Maastoreissussa meillä oli Nean äiti kävelemässä, joka joutuikin loppumatkasta todelliseen urheilusuoritukseen. Kahlaaminen lumessa piti olla ponien hommaa, mutta koska Penni ei suostunut mennä edellä ilman, että joku käveli johtajana edessä, joutui tuo tyytymään talsimaan pienellä hevosten tekemällä polulla. Selvittiin me hengissä. Ja Pennillekin tuli hiki kun laitoin sen kahlaamaan umpihankeen. Toinen puksutti iloisena menemään, oishan se kiva kun menis ilman kaveriakin tolleen, mutta ei...

Reissun jälkeinen kentällä laukkailukaan ei ollut ihan hanurista, koska Penni ainakin tykkäsi kun pääsi vähän venyttämään itseään. Oli kyllä hieno tunnekin laukata pitkin ohjin, koska tuon ponin laukka on kyllä niin taivaasta! Peltolaukkailukaan ei pelota enää niin paljoa, joten ehkä sinnekin sitten uskaltaa kuitenkin mennä.

Näinä muina mainitsemattomina päivinä olenkin tehnyt maastakäsin juttuja. Lähinnä juoksuttanut ja viettänyt aikaa Pennin seurassa. Eilen se sai vaparin reissun takia, mutta kävin sen aamulla harjaamassa tarhassa. Toinen nauttii kun yritän sitä pehkoa siltä pois saada. Tänään kokeilin riimuratsastusta joka sujui ihan mallikkaasti, vaikkakin kiireisesti, koska ponilla oli kiire jonnekin tuntemattomaan. Oli silti ihan antoisa kokemus, täytyy yrittää uudestaan joku päivä!


Parasta on kyllä silti se, että Penni seisoo käytävällä ilman riimua hievahtamattakaan. Okei, kyllä se asentoa vaihtaa ja välillä haluaa lähteä liikenteeseen, mutta yleisesti ottaen seisoo nätisti. Ollaan harjoiteltu, vaikka eipä tuossa mitää suurempaa harjoittelemista ole ollutkaan. Hauska se silti on!

Tiedä sitten uskooko se, vai tietääkö saavansa palkinnon moisesta...

6 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia!! :)
    Ja mulla on aina ratsastaessa raippa, vaikka nykyään harvemmin sille on käyttöä. Toisinaan joutuu muistuttamaan, että liikutaan, mutta ei usein. Se on enemmänkin kädessä sen takia, että siihen on tottunut! :D
    Sitten, kun raipan ottaa pois ja on pelkät ohjat, niin tuntuu taas ihan erilaiselta ja oudolta. :D
    Meillä oli kans hevonen (just se suomenhevostamma, kenestä oon kertonu jonki verran sulle vissii), joka meni maastossa niin kivasti... Mut vaan, jos mukana oli kaveri! Siis ihan sama oliko ratsastajan lisäks toinen ihminen kävelemässä tai joku hevonen. Kuitenkin joku muu, kun se se pelkkä ratsastaja. :D
    Taluttaessa se kyllä meni ihan minne tahansa ja ei mitää hötkyillyt, mutta jotenkin se pelkkä tyyppi siellä selässä ei riittänyt... Ei tietty, kaverinhan pitää kävellä kans! :D Voihan olla, että johtu sen nuoresta iästä, mutta joka tapauksessa vähän sellanen omanlaisensa kaveri. Kisoissakin jonkun - sen ratsastajan lisäks - piti kävellä sen kanssa sinne radalle. Sitten vasta suostu tekemään jotain... Mutta maastakäsin se oli ihan super!:)
    Sillä oli kans aikoinaan ihana tapa ravata, joskus laukata portille ja pysähtyy sellanen sliding stop ja heilutella päätä ylös ja alas!! :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kuulostaa ihanalta tapaukselta <3 :D ihan tulee Penni mielee! Paitsi et nyt se on alkanu myös vähä temppuilee ku lähtisin itekseni sitä talutteleekin maastoon... ehkä mun täytyy vaan itteäni ottaa niskasta kiinni ja lähtee :D

      Ja joo tälläsenä ei-raippaa ratsastakana toi raipan pitäminen on outoa! Toisilla ilmeisesti asia sitten toistepäin.. :D

      Poista
  2. Kiva postaus! Huomaa kyllä että jaksat nähä näihin oikeesti vaivaa! ❤️ Ja upeet kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pakko panostaa vähän kun itelle ei keskiverto kelpaa.. :D noei, mä vaan kirjotan ja länttään kuvia sekaan. Sikspä sen verran piti vaivaa nähdä, että kameran raahasi tallille.. :D

      Poista
  3. Penni on kyllä ihanan näköinen, täytyy jäädä seuraamaan blogiasi, kun kirjoitatkin hyvin.

    Itse olen myös tottunut pitämään raippaa aina mukana, vaikka ponini ei sellaista yleensä tarvinnutkaan. Nykyään on outoa, kun käyn naapurin arabilla ratsastamassa ja sen kanssa ei tule kuuloonkaan ottaa raippaa mukaan, vaikka joskus kentällä siitä voisi kyllä olla hyötyä, mutta en tiedä onko ikinä käytetty ja maastossa kun pääasiassa ollaan menty, niin ainoa mitä tarvitaan on jarru, kaasu löytyy ehdottoman helposti :D

    VastaaPoista
  4. Penni kiittää kehuista ja samaten kuski myös! :)

    Se on jännä miten ihmiset tottuu erilaisiin asioihin :D ja hevosihmiset tuntuvat monesti muutenkin tekevän jotkin asiat aina samalla tavalla, se vaan ettei se aina jokaisen nelijalkaisen kanssa toimi :D olen aikaisemmin pelännyt raipankäyttöä kuollakseni, mutta päässyt siitä vihdoin kunnolla yli! Kamala tunne kun raippa tungetaan puolväkisin käteen, etkä sitä vain pysty pelon takia käyttämään...

    Mutta pakko vielä sanoa, että ihanaa kun kirjoitusasu miellyttää, tiedän jatkaa samalla linjalla ;)

    VastaaPoista